
Pehmeät pajunkissasydämet
Pääsiäisen ajankohta vaihtelee vuosittain maaliskuun lopulta huhtikuun lopulle. Usein toivoo, että olisipa kevätsää suosiollinen ja juuri oikeaan puhkeaisivat näkyville kaikkein pehmeimmät ja pulleimmat pajunkissat.
Pääsiäisen ajankohta vaihtelee vuosittain maaliskuun lopulta huhtikuun lopulle. Usein toivoo, että olisipa kevätsää suosiollinen ja juuri oikeaan puhkeaisivat näkyville kaikkein pehmeimmät ja pulleimmat pajunkissat.
Puistot, puutarhat ja pihat piirtyvät mieleemme myös äänihavainnoin. Paikkasidonnainen äänimaisema syntyy luonnon ja ihmisen yhteistyönä.
Pieni- ja sieväkukkainen 'Tête-à-Tête'-narsissi – tuttavallisesti tetenarsissi – on varma kevään merkki, kun pääsiäisen alla ihanat narsissiruukut ilmestyvät kauppoihin.
Huonekasvit on totuttu istuttamaan kukkamultaan, mutta kasvatus onnistuu muutenkin. Islantilaisesta hohkakivestä valmistetussa viherkasvisorassa menestyvät monet lajit vallan mainiosti.
Pihanomistaja tietää, että kannattaa kärrätä multaa ja leikata kuivuneita oksia. Kun kaikki on tehty, kauneus palkitsee.
Helsinkiläisen kasvienkeräilijän kevätkukkapuutarhan avainsana on yltäkylläisyys.
Blommande fruktträd är kanske det vackraste som finns och de blommar den allra härligaste tiden på året. Allt är nytt och hela sommaren ligger framför med möjlighet att förverkliga trädgårdsdrömmar. Man kan nästan höra bina surra och känna vårvinden när man tänker på körsbärs- och äppelblom. Men innan trädgården vaknar från vinterdvalan är det dags…
Helmi-maaliskuussa ehtii vielä kylvää paprikaa ja chiliä. Poimi jutusta kasvatusvinkit saadaksesi maukasta kesäsatoa.
Jouluruusu on herkkä puhtauden symboli ja rakastettu joulukukka. Puutarhurille merkitsee kevään alkua, kun sinnikkäät, usein jo syksyllä muodostuneet, nöyränä nuokkuvat nuput puskevat tietään lumen alta.
Floristimestari Owe Salmela kannustaa nauttimaan joka hetki luonnosta, puutarhasta ja kukista. Hänen mukaansa kukat ovat iloinen asia eikä puutarhanhoito saa olla liian vakavaa.
Skebon kartano on kokenut loistoa, uutteruutta ja skandaaleja. Yllätyin, kun näin Yle Areenan Talot huokuvat historiaa -sarjassa Skebon ruukinkartanon – se on nykyisin nuoren perheen yksityiskoti. Kävin siellä syksyllä 2008, ja juttu ilmestyi Oma PIHA -lehden numerossa 4/2009. Seuraava artikkeli ja kuvat ovat tuolta ajalta, jolloin kartano toimi ylellisenä pikku hotellina ja huippuravintolana.
Kasvata huonekasveja juurakoista ja mukuloista niin kuin ennen vanhaan. Helmikuussa päivät pitenevät nopeasti ja ikkunalla versova rivistö uusia kukkia tuo kevään sisälle.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.