Hyvällä maulla ja taitavilla käsillä
Omakotialueen pienehköstä pihasta on muodostunut suojaisa ja monipuolinen keidas, jossa vesi solisee, sukupolvien lapset leikkivät ja ystäviltä saadut kasvit kukoistavat.
Pihoja, joihin lukijamme ovat panostaneet – jaettuna vinkkejä, tarinoita ja inspiraatiota.
Omakotialueen pienehköstä pihasta on muodostunut suojaisa ja monipuolinen keidas, jossa vesi solisee, sukupolvien lapset leikkivät ja ystäviltä saadut kasvit kukoistavat.
Pohjalaisella pihamaalla ideat jalostuvat hätkähdyttäviksi lopputuloksiksi. Hehtaarin tontilla riittää uuden suunnittelua ja rakentamista vielä vuosiksi.
Leean ja Karin kesäparatiisi on käsin rakennettu ja huolella kunnostettu pihapiiri, joka huokuu vanhan ajan tunnelmaa.
Kun saven kanssa pääsee sinuiksi, voi tuloksena olla alati kukkiva piha. Yksi tällainen värittää maalaismaisemaa Keski-Suomessa.
Kerrostalon pihapiiri Kuopiossa on Liisa Majurisen 30 vuoden elämäntyö. Pihan kukkaloisto ilahduttaa talon muitakin asukkaita ja heidän vieraitaan.
Kaikki alkoi lentävästä ruohonleikkurista. Nurmikko sai lähteä. Tilalle tulivat polut ja tiheät kasvustot.
Niina Rekolan mäkisellä pihalla lapset ja koirat saavat juoksennella pitkin polkuja ja kanat kuopsuttaa pensaiden alla. Vesi solisee suihkulähteissä ja amppelit heiluvat kesätuulessa.
Elämäntilanteiden mukaan muuttunut pihapiiri on tänä päivänä kukoistava keidas, jossa vietetään aikaa koko suvun voimin. Daaliat ja itsekasvatetut kesäkukat viimeistelevät tuuhean aidanteen suojaaman kesäpihan.
Helsinkiläisen kasvienkeräilijän kevätkukkapuutarhan avainsana on yltäkylläisyys.
Kasviharrastaja Sisko Chasen lehtopuutarhan keväinen kukintahuippuaika on helmikuun alettua taas lähempänä. Puutarhaan itsetehtyjä koristeita löytyy niin puiden rungoilta kuin istutusalueilta kasvillisuuden lomasta.
Helmikuun alettua ovat kevään kukkaiset päivät taas askelen lähempänä! Kasviharrastaja Sisko Chasen lehtopuutarhassa kevät merkitsee kiireisintä kasvienihailuaikaa.
Helsinkiläisen kasvikeräilijä Sisko Chasen kevätkukkapuutarhan avainsana on yltäkylläisyys.
Kirje tulee kunkin kuun lopulla ja tuo tullessaan pihaintoa ja tietoa.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.