Vanhastaan kukkapiha oli talon toisella puolella katveessa. Perunamaa oli tontin parhaalla paikalla auringossa. Sainiot tekivät luovan keikauksen, ja niin perunamaasta tuli kukkapuutarha. Honkien varjostamalle puolelle syntyi itämainen metsäpuutarha.
Hilla-Elisa Sainio ohjaa aloittamaan pihakierroksen kulkemalla miehensä Ilkan tekemän pyöreän rautaportin läpi metsäpuutarhaan, tai oikeammin toiseen metsäpuutarhoista. Jalan alla joustaa kangasmetsää halkova polku. Hilla-Elisa on ripotellut polulle vaaleita pikkukiviä, jotta se erottuu.
Kumparetta hetken noustuaan kulkija saapuu pienelle aukiolle.
– Tämä on vanha tervahauta, Hilla-Elisa kertoo. – Niitä on täällä paljon.
Aukiolla polun pieliä koristavat samettikukat, lisäksi varpukasvillisuutta täydentävät tuijat, ruusut ja perennat.
– Tästä oli kaadettu metsää, joten aloitin metsäpuutarhan tekemisen perkaamalla rankoja ja risuja pois. Se oli aikamoinen savotta.
Hilla-Elisa siivoaa metsäpuutarhaansa edelleen, mutta onneksi roska on pienempää: oksia, kaarnaa ja käpyjä.
Viereiseen tervahautaan Hilla-Elisa kaivoi kuopan ja levitti allaskumia multakerroksen alle, jotta sai istutettua kosteudesta pitäviä kasveja, kuten keltakurjenmiekkaa (Iris pseudacorus), rentukkaa (Caltha palustris) ja osmankäämiä (Typha). Vieressä on perennapenkki, jonka Hilla-Elisa on reunustanut turveharkoilla ja laakeilla kivillä.
Riittävä kastelu on haastavaa.
– Kaikki tahtoo kuivua. Kohopenkit etenkin!
Sainioiden koti on Porista Viasveden suuntaan. Täällä rannikon lähellä maa on hiekkaa ja kivi hiekkakiveä, joka liuskoittuu. Laakeita kiviä riittää.
– Seutumme hiekka on kuuluisaa, Ilkka kertoo. – Sitä viedään valuhiekaksi ympäri maata. Olemme samalla linjalla Yyterin kanssa.
Hieman enemmän sisämaahan päin sijaitsevat saviset, hyvät viljelymaat, etenkin Kokemäenjoen tienoilla.
– Yllättävää kyllä, tässä on hiekasta huolimatta pohjavesi lähellä pintaa, reilussa metrissä. Tonttimme nimi onkin Suopelto. Viereisessä ojassa on aina vettä, sillä sitä ruokkivat lähteet. Meillä ei ole kasteluvedestä puutetta, mutta märkä maa on keväisin kylmää eivätkä täällä viihdy aikaisin kasvuun lähtevät kasvit. Ne kitsastelevat eivätkä nouse, Ilkka paljastaa.
Oja helpottaa puutarhan kastelua, sillä siitä saadaan sopivan lämmintä vettä. Vesipumppu imee ojasta vettä kuusikin tuntia päivässä kuivana kesänä viereisen aurinkopuutarhan kasveille. Silti vesi häviää jonnekin maan uumeniin, ja taas saa seuraavana päivänä kastella.
Pihan rakentamisen aloittivat Ilkan isovanhemmat. Vanhimmat laattakivet talon edustalla ovat siltä ajalta, mutta muuten piha on kokonaan muuttunut. Vielä parikymmentä vuotta sitten talon aurinkoinen eteläpuoli oli perunoiden valtakuntaa, nyt siinä on komea nurmikenttä, kauniit laatoitukset ja monivärisiä istutuksia. Vesiaihe solisee.
Vaikka pihan laidalla on marjapensaita ja hyötymaa, on tämä selvästi esteetikkojen puutarha. Hilla-Elisa myöntää pitävänsä kukista kovasti. Keväisin lasiveranta on täynnä kasvavia taimia.
– Samettikukka taitaa olla mieluisin, sillä se kestää paahdetta hyvin. Tsinnioitakin kasvatan, mutta ne kärventyvät herkästi. Samettikukka kestää mitä vain, hän kehuu.
Kevätkesällä auringossa väreilee kymmeniä idänunikoita (Papaver orientale). Sitten on muiden perennojen vuoro: punapäivänkakkarat (Tanacetum coccineum), pionit (Paeonia), kullerot (Trollius), tähtiputket (Astrantia), keijunkukat (Heuchera) ja lukuisat muut. Joka kevät Hilla-Elisa kaivaa jalopähkämön (Stachys macrantha) kasvuston reunasta 20–30 cm pois, sillä se leviää. Sitä on hyvä jakaa puutarhan muihin osiin, ja se kukkii varjoisessa metsäpuutarhassakin. Lisäksi Hilla-Elisa arvostaa jalopähkämön kykyä viheriöidä varhain ja peittää idänunikoiden jo alkukesällä ränsistyvät lehdet.
Kesän korvalla Sainiot kantavat kellarista ruukut ulos. Japaninvaahterat (Acer palmatum), verenpisarat (Fuchsia), puksipuut (Buxus) ja muratit (Hedera helix) pääsevät kesänviettoon pihalle.
Kesäkukat ovat muutaman kuukauden ilo, mutta on Hilla-Elisa tehnyt paljon pysyvääkin. Talon pohjoispuolen tunnelmallisessa metsäpuutarhassa kaareilevat kauniit kiviaidat ja -keot. Sinnikkäästi Hilla-Elisa pyöritti projektiinsa kiviä maitokärryillä, muutaman kerrallaan. Siihen kului vuosia.
Humoristiseen porilaistyyliinsä hän toteaa:
– Työssäni suurkeittiössä polvet rasittuivat. Aloin sitten kantaa kiviä, jolloin lihakset vahvistuivat ja polvet paranivat. Mutta selkä! hän iskee silmää.
Hilla-Elisan runo kiviaidan rakentajasta löytyy lasiverannalta.
Itämaisessa metsäpuutarhassa on rauhallinen tunnelma, vaikka vieressä on maantie. Kivimuurit ja kohopenkit muodostavat aukion, jossa kasvillisuus on suurelta osin ainavihantaa, kuten havuja ja vuorenkilpeä (Bergenia), rikkoja (Saxifraga) ja muutama saniainen. Hilla-Elisa on asetellut näkyville hienon muotoisia juurakoita, joista osa on kuin lintuja tai kaloja. Vesiaihe solisee rentouttavasti.
Itämaisen puutarhan tunnelmaan kuuluu siirtymisvaihe, jota symboloi portti. Sainioiden puutarhassa on eri alueiden välillä useampikin portti, joista kuljettaessa jätetään muut ajatukset taakse.
Kahden metsäpuutarha-alueen välissä on tyven lampi. Sen vieressä kohoaa kumpare, joka on entinen maakellari. Jyrkkien reunojen maata pitävät paikoillaan jykevät kivet, jotka Ilkka toi traktorilla ja hän myös kaivoi kuopan kellarin viereen.
– Emme niin välitä pienestä piiperryksestä, selventää Hilla-Elisa.
Havupuiden rauha ja koristeheinien sekä keltakurjenmiekan vihreät lehdet tuovat paikkaan arvokkaan tunnelman. Allaskumin reunat peittyvät leveiden laattakivien alle.
Näin hieno 40 aarin puutarha on kiinnittänyt monen kävijän huomion Avoimissa puutarhoissa. Sainiot ovat osallistuneet tapahtumaan lukuisia kertoja. Kohteesta on tullut hyvin suosittu, ja tienvarsi onkin tuolloin täynnä parkkeerattuja autoja.
– Puutarhaamme käy tutustumassa keskimäärin 150 henkeä, tietää Hilla-Elisa. – Laitamme esille vieraskirjan, jotta saamme tietää kävijämäärät. Ensimmäisellä kerralla kävi 250!
Puutarha ei ole vieläkään valmis. Lääniä riittää vielä.
– Tilaa löytyis, kun keksis, mitä tehdä, vitsailee Hilla-Elisa.
Kaikenlaista on tullut kokeiltua vuosikymmenien mittaan. Näin pitkällä aikajanalla näkee puutarhan kehityksen, pariskunta tuumaa.
Yksi kehityksistä on pajuaita elävästä pajusta ojan reunalla.
– Olemme yllättyneitä siitä, kuinka nopea paju on kasvamaan ja sitten ränsistymään, Ilkka paljastaa. – Se kesti hyvän näköisenä vain noin kymmenvuotiaaksi. Pajuaita kasvaa niin nopeasti, että vaatii jatkuvaa leikkaamista. Ja sitten yhtenä päivänä se ei olekaan enää tasapainoisen näköinen. Mikään ei ole ikuista.
Hilla-Elisaa naurattaa pihan keskellä kasvava tammi.
– Sen paikalla oli valtava ja upea koiranheisi. Sitten se alkoi tehdä kuolemaa. Sanoin, että pihassa täytyy kunnon puu olla. Niinpä hankimme tammen taimen ja kerroin, että tulen sitten istumaan sen katveessa. Yksi ystävistä murjaisi, että kun se on sen kokoiseksi kerennyt, kasvan horsmaa.
Tammi lähti nopeaan kasvuun. Latvusto leviää monen metrin säteelle, ja puulla lienee mittaa jo seitsemisen metriä. Korkeutta rajoittaa hieman se, että latva paleltui yhtenä talvena, mutta näin puusta tuli monilatvainen ja siten tavallista tuuheampi. Nyt Hilla-Elisa istuskelee tammen alla ja hymyilee pessimisteille.
– Täytyy muistaa, että kaikki on tekemisen ja erehdyksen kautta toteutettua, kun emme ole ammattilaisia, Ilkka toteaa vaatimattomasti.
Isäntä on selvästi käytännön ihminen. Hilla-Elisalle vaikuttaa asioiden merkitys olevan tärkeää. Itämaisen puutarhan filosofia on syvällistä, ja kaikella on tarkoitus. Metsäpuutarha-alueiden rauha välittyy vierailijalle, mutta myös pariskunnalle itselleen. Kumpikin kertoo pihan lempipaikakseen metsäpuutarhat ja niiden läheisen lammen.
Metsäpuutarhan vieressä on pieni muistolehto lemmikeille. Siellä ovat lasten ja lastenlasten lemmikkien haudat. Marsuja, koiria, kissoja – kaikki yhtä rakkaita ja kaikilla oma luonnonkivinen hautakivi. Lapsille on tärkeää saada toteuttaa rakkaan lemmikin viimeistä leposijaa.
Hilla-Elisa kuuluu paikalliseen kirjoittajapiiriin ja myös kirjoittaa kirjeitä käsin.
– Ne ovat aitoa vanhan ajan yhteydenpitoa.
Opiskelin puutarhasuunnittelijaksi ja maisema-arkkitehdiksi, mutta veri veti kirjoittamisen pariin. Asun enimmäkseen Korppoossa, jossa kunnostan vanhaa talonrötisköä ja sen lähes umpeenkasvanutta pihaa hitaasti, rauhassa, kiinnostuksella paikan menneisyyttä kohtaan. Harrastan verkkaista löytöretkeilyä ja kasvien keräilyä; hurahduksen kohteina ovat ainakin varjohiipat, narsissit, vuokot ja koiranhampaat. Vastapainoksi kaupungissa käydessäni olen parvekepuutarhuri. Lue Sailan juttuja
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Paasioiden piha on koristeltu matkamuistoilla ja maailmanluokan monumenteilla. Hulluja ideoita ei torpata vaan ne toteutetaan. Pihan tärkein virka, hauskojen projektien toteuttamisen ohella, on toimia perheen ja perhejuhlien viihtymispaikkana.
Kun nuori perhe etsi tonttia, jolle rakentaa, oli tärkeimpänä kriteerinä mahdollisuus tehdä puutarha. Toiveiden paikka löytyi Tammisaaren tuntumasta.
Oma PIHA -lehden järjestämässä Suomen Paras Piha -kilpailussa finaaliin valittiin kirkkonummelaisten Kärkien piha. Pihassa on runsas kukinta keväästä syksyyn ja muodoltaan erikoisia puita. Metalliset eläinhahmot ihastuttavat vierailijaa.
Harmonisen kukkea puutarha ympäröi nikkarityylisiä puurakennuksia. Puutarha jatkuu omenatarhana alas järven rantaan. Voiko näin kaunista paikkaa ollakaan!
Pohjalaisella pihamaalla ideat jalostuvat hätkähdyttäviksi lopputuloksiksi. Hehtaarin tontilla riittää uuden suunnittelua ja rakentamista vielä vuosiksi.
Rehevää kukkaloistoa kuin missä tahansa Brittein saarilla – mutta keskellä Pohjanmerta sellaiseen ei odota törmäävänsä.
Karjalanruusu aloittaa ruusupuiston kukintanäytöksen, jota jatkuu talven kynnykselle saakka. Kai Ahmio seuraa näytöstä päivittäin. Välillä hän piipahtaa puistossa parikin kertaa päivässä.
Oma PIHA -lehden järjestämässä Suomen Paras Piha -kilpailun finaalissa oli mukana Mensosten piha Lemiltä. Piha on vasta muutaman vuoden ikäinen, mutta se tarjoaa lapsille mielenkiintoisen seikkailuympäristön.
Kukoistavalla porvoolaispihalla kasvillisuus, kivet ja polut ovat asettuneet paikoilleen kuin luonnostaan. Monilajinen ja monipuolinen piha antaa hoitajilleen voimaa, ja siellä viihtyvät myös luonnon eläimet.
Kun puut kasvavat, istuskellaan saunan vilvoitteluterassilla latvusten alla ja popsitaan marjoja pensaista – seitsemännen kerroksen korkeudella.
