Kasvit

25.07.2026

Jotakin vanhaa, jotakin uutta – Kauniit ja tuoksuvat neilikat

Harmaat, ainavihannat kasvustot ja ihanasti tuoksuvat, lempeänsävyiset kukat rinteessä. Tai pienet kirkkaanpunaiset kukat pihakedolla ja suuret moniväriset kukinnot kukkapenkissä. Neilikat ansaitsevat paikan puutarhasta.

Jaa artikkeli

• Kopioi linkki
• Lähetä sähköposti
• Jaa Facebookissa
• Share on X

• Teksti ja kuvat Pirkko Kahila

Neilikoita (Dianthus) on noin 300 lajia, joista valtaosa on monivuotisia kasveja. Villeinä neilikat kasvavat Euroopan ja Aasian vuoristoseuduilla ja muilla kuivanpuoleisilla paikoilla. Kukkien makea, vahvan mausteinen tuoksu on varmasti aikoinaan houkutellut ottamaan rohdoksi, mausteeksi ja hajusteeksi ne neilikkalajit, jotka ovat edelleen tärkeitä puutarhoissa. Kauniit kukat ovat myös ilo silmille, joten ei ihme, että herkistä villineilikoista on aikojen saatossa kehittynyt ja sittemmin jalostettu suosittuja puutarhakasveja. 

Useimpien neilikoiden lehdet ovat pienet ja napakat, harmaanvihreät tai tummanvihreät. Kasvu voi olla maanmyötäistä mattoa, kuten ketoneilikalla, tai sulkaneilikan tapaan matalaa mättäikköä, jossa eri suuntiin lähtevät varret lehtineen peittävät maanpinnan kasvin tyven ympärillä. Harja- ja tarhaneilikka puolestaan tekevät pystympää lehtikasvustoa, joka sekin lopulta peittää maan tehokkaasti. 

Villien neilikoiden kukissa on viisi ripsureunaista terälehteä, jotka ovat tavallisesti valkoiset tai punasävyiset hennon vaaleanpunaisesta vahvaan aniliiniin. Kukat ovat yksittäin ohuiden varsien päissä tai pienissä rykelmissä. Kukinta kestää pari viikkoa. Jalostetuilla puutarhaneilikoilla voi olla kaikenmuotoisia, -kokoisia ja -värisiä kukkia ja viikkoja kestävä kukinta. 

Aurinkoa ja hiekkaista maata 

Neilikat haluavat kasvaa aurinkoisessa, avoimessa ja väljässä paikassa, jossa naapurikasvit eivät varjosta. Neilikoille onkin paras varata oma alue auringonpuolen seinustalta, kukkapenkin reunasta tai loivasta rinteestä. Sorapiha tai harvakasvinen pihaketo sopii villineilikoille. 

Hiekkapitoinen, veden nopeasti läpäisevä multamaa on paras. Mullassa saa olla luonnostaan jonkin verran ravinteita, kunhan ei ole runsaasti typpeä. Neilikat pitävät kalkista, joten maan peruskalkitus on hyväksi, samoin tuhkan käyttö syyslannoitteena. Keväällä neilikanvarsien alle ja sekaan pöyhitään vähän hyvää kompostimultaa tai kanankakkarakeita, joiden voimin kasvu pääsee alkuun. 

Kankean savimaan päälle voi tehdä kohopenkin tuomalla paikalle 10–15 sentin kerrokseen hiekkaista multaa. Tällaisessa penkissä neilikat saattavat viihtyä erityisen hyvin, koska siinä puutuneet varrentyvet ja juurenniska pysyvät kuivina niin kuin pitää, mutta syvälle painuvat juuret pääsevät ottamaan savesta vettä ja ravinteita. 

Suurilehtinen ja roteva harjaneilikka poikkeaa ruodusta jonkin verran. Sekin viihtyy auringossa, mutta pärjäilee myös puolivarjossa. Se hyötyy multamaasta, kastelusta ja kohtalaisesta lannoituksesta. 

Pihakedon väriläiskä 

Söpö ketoneilikka (D. deltoides) on monen suosikki Suomen luonnonkasveista. Ärhäkän aniliininpunaiset pikkukukat kedolla tai tienposkessa kääntävät ohikulkijan pään. Koska matalaruohoiset kasvupaikat ovat käyneet luonnossa vähiin, ketoneilikkakin on kovasti vähentynyt verrattuna entisaikaan, jolloin laidunnus piti ruohot kurissa. Ketoneilikan säilymistä voi auttaa kylvämällä siemeniä tai istuttamalla taimia pihalle. Soraisen pihatien laidassa tai jopa ajourien välissä on varmasti tilaa muutamalle pikkuneilikalle. 

Ketoneilikan tummanvihreä ja pienipiirteinen lehtimatto leviää karussa paikassa hiljalleen lähes maanmyötäisenä. Reilummin vettä ja ravinteita saava kasvusto on pystyä, jopa 15 cm korkeaa. Kivikossa ja kukkapenkin reunassa voi olla hyvä paikka ketoneilikan lajikkeille. 'Albiflorus' ('Albus') on valkokukkainen, 'Brilliant' häikäisevän punainen ja 'Arctic Fire' punavalkoinen. Jos haluat vaalia pihalla nimenomaan villiä, kotimaista ketoneilikkaa, ei kannata laittaa puutarhalajikkeita kasvamaan ollenkaan, jotta geenit eivät sekoitu. 

Tuoksuva perusneilikka 

Sulkaneilikkaa (D. plumarius) voisi luonnehtia puutarhan perusneilikaksi. Se on sopivassa kasvupaikassa kestävä ja pitkäikäinen perenna. Ei ole aivan tavatonta löytää jopa vuosikymmenien ikäistä sulkaneilikkakasvustoa vanhasta pihapiiristä. Sammalen seassa saattaa sinnitellä vaivainen neilikanvarsi, joka talteen otettuna ja ruukkuun istutettuna vahvistuu hyväksi taimeksi jo yhden kesän aikana. 

Tilaa ja valoa saadessaan sulkaneilikka kasvaa tiheäksi, kohenevaksi pehkoksi, joka voi ajan mittaan peittää puoli neliömetriä maata. Varret ja lehdet ovat tyylikkään harmaanvihreät. Ohuet, 20–30 cm korkeat varret nousevat kasvustosta kesä–heinäkuussa. Pari kolme senttiä leveissä, valkoisissa tai vaaleanpunaisissa kukissa on ripsureunaiset terälehdet. 

Kukat tuoksuvat ihanasti. Pikku kimppu maljakossa parfymoi koko huoneen. Kukkia voi käyttää myös salaattien ja kakkujen koristeina – tosin on viisasta varmistaa etukäteen, että kukkien erikoinen aromi tosiaan sopii tarjottavaan ruokaan tai leivonnaiseen.  

Sulkaneilikasta on saatavana myös kerrannaiskukkaisia lajikkeita. Ne ovat yleensä arempia kuin yksinkertaiskukkaiset sukulaisensa. Varsin kestävä on Etelä-Suomessa melko yleinen, puutarhasta toiseen levitetty vaaleanpunakukkainen lajike. Sen taimia on saatavana ainakin Särkän Perennataimistolta nimellä 'Pispalan Neito'. Samantapaisia, mutta valkokukkaisia ovat klassikkolajike 'Mrs Sinkins' sekä pitkään kukkiva 'Haytor White'. 

Jännitystä elämään  

Suurikukkaiset, kasvihuoneissa viljellyt leikkoneilikat (D. Caryophyllus-Ryhmä) ovat kaikille tuttuja kukkakauppojen ja markettien kimpuista. Ne eivät pärjää pihakasveina. Sen sijaan vähemmän jalostetuilla tarhaneilikoilla (D. caryophyllus) on menestymisen mahdollisuuksia jopa täällä pohjoisilla leveysasteilla. Tarhaneilikka, joka kasvaa luontaisena ja villiytyneenä Välimeren ympärysmaissa, on ikivanha puutarhakasvi keskemmällä Eurooppaa. Siitä on myynnissä harrastajien puutarhoihin tarkoitettuja siemenseoksia, kuten 'Grenadin' ja 'Chabaud'. 

Kokeilussani olleesta 'Grenadin'-seoksesta kasvoi 30–60 cm korkeita, pienikukkaisia tarhaneilikoita. Puolella taimista oli yksinkertaiset kukat ja toisella puolella kerrannaiset kukat. Värit olivat punaisen sävyjä vaaleasta pinkkiin, magentaan ja jopa lohenvivahteiseen sekä edelleen purppuraan ja tummanpunaiseen. Mitä kerrannaisempi kukka, sen tuoksuvampi! Kukinta kesti Etelä-Suomessa lähes koko heinäkuun. 

'Grenadin'-neilikat pysyivät hengissä ulkona maassa kahden talven yli. Ne kukkivat mukavasti kesällä 2019 ja jopa ylenpalttisesti kesällä 2020. Tänä kesänä (2021) kukkia ei kovin paljon nähdä, sillä menneenä talvena neilikoille kävi kalpaten: ne kuivuivat pystyyn. Suurin syy takapakkiin oli se, että leikkasin varret kukinnan jälkeen liian säästeliäästi ja ylhäältä, joten tuoreita versoja ei kasvanut loppukesällä eivätkä vanhat, puisevat varret jaksaneet enää talvehtia. Muutama nuorempi, virkeäversoinen taimi talvehti lumen alla aivan hyvin. 

Vanha tuttu ilahduttaa aina  

Harjaneilikka (D. barbatus) poikkeaa jonkin verran muista puutarhan neilikoista. Se on kookas, vihreä- ja suurilehtinen, pitkävartinen ja leveäkukintoinen. Harjaneilikka mainitaan elinkierroltaan yleensä kaksivuotiseksi, silti käytännössä se on usein monivuotinen, siis kunnon perenna. Tämä johtuu siitä, että kukinnan jälkeen harjaneilikka kasvattaa tyviversoja, jotka säilyvät talven yli ja jatkavat kasvin elämää, vaikka kukkinut verso näivettyykin pois. 

Jos samassa puutarhassa kasvaa harjaneilikkaa ja Lapin luonnonkasveihin kuuluvaa pulskaneilikkaa, ne voivat risteytyä ja tuloksena on näiden lajien välimuoto, jolle on annettu nimeksi lapinneilikka (D. × courtoisii). Särkän Perennataimistolla on nimetty kolme lapinneilikkaa lajikkeiksi: 'Halti', 'Malla' ja 'Saana'. 

Ristiin rastiin   

Eri neilikkalajit risteytyvät varsin helposti keskenään. Lajiristeymiä syntyy puutarhassa itsekseenkin pörriäisten tekemänä. Neilikoita on myös määrätietoisesti risteytetty, kun on tavoiteltu pitkää kukintaa, suuria tai kerrannaisia kukkia ja uusia kukanvärejä. Neilikoiden – niin kuin lukuisten muidenkin puutarhakasvien – viljelyssä ja kehittelyssä ovat kunnostautuneet etenkin britit. Saarivaltakunnassa tunnetaankin satoja kauniskukkaisia, lajikenimettyjä puutarhaneilikoita 1800-luvulta lähtien. 

Vanhoissa ja uudemmissakin puutarhaneilikoissa (engl. old-fashioned pinks, modern pinks) on paljolti sulka- ja tarhaneilikoiden perimää. Ne eivät ehkä olisi pitkäikäisiä Suomen oloissa, mutta niitä olisi mukava kokeilla, jos vain taimia saisi jostakin. Erityisen kiinnostavilta kestävyyden kannalta kuulostavat harja- ja sulkaneilikan jälkeläiset (mule pinks). 

Myynnissä on neilikkasiemenseoksia, kuten 'Sonata' ja 'Sweetness'. Niistäkin kasvanee pääasiassa sulka- ja tarhaneilikan välimuotoja. Koska siemenissä piilee aina iloisen yllätyksen mahdollisuus, innokas harrastaja voi kylvää ja katsoa, minkälaisia neilikoita pihalle ilmestyy ja mitä niille tapahtuu ajan mittaan. Jos jokin taimista on hengissä viiden vuoden kuluttua, siinä voi olla ainesta uudeksi neilikaksi suomalaiseen puutarhaan. 

Kasvit, Kasvuvyöhyke I, Kasvuvyöhyke II, Kasvuvyöhyke III, Kasvuvyöhyke IV, Kasvuvyöhyke V, Kasvuvyöhyke VI, Kasvuvyöhyke VII, Kasvuvyöhyke VIII, Perennat

Pirkko Kahila

Olen kiinnostunut jokaisesta pihan kasvista: mistä se on kotoisin ja kuinka päätynyt viljelyyn tai kuka on jalostanut sen, milloin, miten ja miksi. Jutuissani kerron kasvikokeiluistani, etenkin perennoista, sillä ajatuksella, että lukija innostuisi ja hyötyisi havainnoistani. Tykkään kirjoittaa myös kasvien ja ihmisten yhteisestä historiasta – onpa se historia sitten omalla takapihalla tai jossakin muussa maailmankolkassa.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Tilaa lehtemme!

Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.

Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.

Tilaa Oma PIHA

Mainos päättyy