
Monipuolinen puutarha parvekkeella
Parveketarhurikin pääsee upottamaan sormensa multaan ja nauttimaan kasvien kanssa puuhailusta. Isot istutusastiat mahdollistavat vihannesten sekä monivuotisten hyöty- ja koristekasvien kasvattamisen.
Tietoa lavatarhan ja kasvimaan perustamisesta, hoitamisesta ja parhaista viljelykasveista.
Parveketarhurikin pääsee upottamaan sormensa multaan ja nauttimaan kasvien kanssa puuhailusta. Isot istutusastiat mahdollistavat vihannesten sekä monivuotisten hyöty- ja koristekasvien kasvattamisen.
Innokkaan kotiviljelijän puutarhakevät alkaa jo maalis–huhtikuussa, kunhan vain rohkaisee mielensä ja lähtee kasvihuoneelle ja lavojen ääreen kylvöpuuhiin. Oikeilla kasvivalinnoilla saat venytettyä kasvukautta maaliskuulta marraskuulle.
Aloita viljelykausi kasvattamalla versoja ikkunalaudalla. Sato valmistuu muutamassa viikossa. Kesällä syötävää saadaan minivihanneksista tai korjaamalla osa kasviksista keskenkasvuisina.
Syksy on erilaisten kurpitsojen aikaa. Mikäpä olisi ihanampaa kuin lämmittävä, samettinen kurpitsakeitto tai uunissa paahdetut kurpitsaviipaleet pääruoan lisukkeena? Lajikkeissakin riittää kokeilemista: on spagettikurpitsaa, myskikurpitsaa, hokkaidonkurpitsaa ja vaikka mitä. Kuvassa etualalla on japanilainen talvikurpitsa kabocha. Se on kooltaan melko pieni, ohuehko kuori on tummanvihreä ja malto kellanoranssi. Maultaan se on miellyttävän makea ja sopii erilaisten patojen
Gurkörtens blommor tävlar med himlen om den allra vackraste blå nyansen. Humlor och bin är ivriga besökare i det blå blomhavet. Det leder till at gurkörten självsår sig lätt eftersom varje blomma säkert är pollinerad. Om man vill ha den på en annan plats nästa år lönar det sig att samla frön och så antingen
Rabarber är lättodlad, god och nyttig. De första spröda stjälkarna eller rättare sagt bladskaften kan skördas tidigt i maj för en första rabarberpaj. I juni har den nått slutlig storlek och börjar blomma. Bryt av blomstjälkarna så hålls rabarbern fräsch lite längre. Nu kan man skörda en större mängd för infrysning, saft- eller marmeladtillverkning. Om
Värikkäät vihanneskasvit koristavat hyötytarhaa ja piristävät ruokapöytää. Kasvien väriaineilla on silmänilon lisäksi myös terveyttä edistäviä vaikutuksia. Värikkäät vihannekset sopivat erityisesti potageriin, jossa keittiökasvit ja kesäkukat on istutettu ranskalaisen muotopuutarhan mukaisesti. Toki ne antavat säväyksen myös tavalliseen vihannestarhaan ja ruukkupuutarhaan. Värejä kasveihin muodostuu etenkin keltaisista ja punaisista karotenoideista sekä punaisista, sinisistä ja violeteista antosyaaneista. Punajuurikkaan
Basilika on ehdottomasti yksi suosikkiyrteistäni. Tuoksuva, maistuva, kaunis. Kesäinen. Yleensä luotan ihan perusbasilikaan, mutta sen seuraksi voi aina kokeilla jotakin muuta, kuten sitruunabasilikaa, violettilehtistä basilikaa tai thaibasilikaa. Pienilehtiset ja pallomaiset lajikkeet, kuten ’Minette’ tai ’Aristotle’, ovat supersöpöjä ruukuissaan potagerissa ja kasvihuoneessa. Kuuluuko basilika Sinun kesäkeittiöösi? Mikä on suosikkilajisi?
Yrtit ja hyvä viini kuuluvat yhteen, joten on hauska idea perustaa yrttimaa viinitynnyriin. Tuoreet yrtit keittiön oven lähellä ovat ylellisyyttä ruoanlaittajalle ja myös ihanaa silmänruokaa. Yrttien lisäksi tynnyriin voi istuttaa ja kylvää syötäviä kukkia, esimerkiksi orvokkeja ja kehäkukkia. Yrttien taimet voidaan istuttaa ulos, kun pakkasyöt ovat ohi, yleensä kesäkuun alkupuolella. Toisaalta näin pieni viljelmä voidaan helposti suojatakin, jos lämpömittarin
Keväällä kasvihuoneessa tuoksuvat multa ja nuoret tomaatintaimet. Kasvin elämän seuraaminen siemenestä satoon on koukuttavan palkitsevaa. Aikaisimmat kylvöt pitkää esikasvatusta vaativille kasveille tehdään jo tammi–maaliskuussa kodin ikkunalaudalle tai kasvivalojen alle, sillä harvalla on käytössään talvikuukausina lämmitettävää kasvihuonetta. Kylväessä on hyvä tutustua siementen itämisaikoihin ja taimien kasvatusaikaan. Lisäksi tarkkaillaan kevään etenemistä, jotta osataan ajoittaa kylvöt oikeaan hetkeen. Asuinpaikan kasvuvyöhyke vaikuttaa luonnollisesti asiaan – siemenpussien yleisohjeet
Tuoretta syötävää tuottava lavatarha on helppohoitoinen ja kaunis. Kasvukauden alkupuoli sujuu rennosti omavaraisena ainakin perunoiden, sipulien, yrttien ja salaattien osalta. Tomaatit ja kurkut vahvistuvat kasvihuoneessa ja alkavat kukkia. Kevät on kiireistä aikaa puutarhurille etenkin hyötytarhassa, mutta samalla niin nautinnollista. Katetuista lavoista saa jo toukokuussa poimia tuoreita salaattitarpeita ja rapeita retiisejä. Samaan aikaan voi vielä kylvää
Lähiluonnosta on kautta aikain haettu yrttejä terveyden tueksi. Luonnonyrtit ovat hellävarainen, tehokas ja ekologinen tapa edistää naisten hyvinvointia.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.