Vedenjakajamailta Lapin porteille, Kemi–Ylitornio–Kuhmo
Lehtikuuset (Larix) ansaitsevat tähän aikaan vuodesta erityishuomiota, sillä ne kuuluvat maiseman myöhäisimpiin värittäjiin. Kausivihantien lehtikuusten neulaset kellastuvat ennen putoamistaan perin kauniisti! Näyttää siltä kuin alkutalven aurinko säteilisi hetkisen juuri näiden puiden oksilta. Lehtikuusista voi kasvattaa järeän metsikön tai valita pienelle pihalle hauskaa muotoa tuovan vartetun riippaversion.
Tienpientareilta ja puistoista tuttu pensashanhikki taitaa olla sellainen itsestäänselvyys, ettei siihen yleensä kiinnitä juuri huomiota. Paitsi kun se on jäänyt piharemontin alle ja alkaa nousta uuteen kasvuun. Nyt sen pienet ja vaatimattomat, yksittäiset kukat loistavat kuin pienet auringot: minä elän! Pensashanhikki ei pidä alasleikkaamisesta, joten menee vielä tovi ennen kuin tämä yksilö on taas päässyt
Lukijamme Mona lähetti kuvan marjoja notkuvasta marja-aroniasta ja kokemuksiaan siitä. ”Sanotaan, että marja-aronian marjat pitää noukkia vasta myöhään syksyllä, muuten marjat ovat kitkeriä. Olen itse todennut, että marjat on paras noukkia vasta lehtien pudotessa. Ostin mökille marja-aronian kolme vuotta sitten. Viime syksynä noukin viimeiset pari marjaa vasta lehtien pudottua. Ne olivat mahdottoman makeita ja herkullisia!
Yksi heinäkuun kivoista puutarhayksityiskohdista ovat valkosatoisina pilkottavat metsämansikat, jotka johdattavat ajatukset kasvimaailman monimuotoisuuteen. Niiden kasvusto vihannoi viime blogitekstissäni kuvatun mäkimeiraminiityn lähettyvillä. On mukavaa, miten aromikkaiksi ja makeiksi nämä kalpeat, Maatiainen ry:n taimipäivien yllätyskasvista lähtöisin olevat pikkumansikat ovat osoittautuneet! Metsämansikka on lehdiltään ja kukiltaan kaunis kasvi koristeenakin. Se sopisi vaikkapa maanpeittäjäksi niin luontopihalle kuin rakennetumpaankin
Tämänkeväinen puunkukinta-aika on ainakin etelärannikolla ollut varsinaista kukkapuujuhlaa! Lämpö on lomittanut puu-ja pensaslajien kukinnan yltäkylläiseksi visuaaliseksi iloksi ja tuoksupilviksi. Oheinen kuvakavalkadi palauttaa mieleen tuomen kevätvaiheet. Tuomi on yksi kestävimmistä kukkapuista/-pensaista vaikkapa metsäpuutarhaan pohjoisemmassakin Suomessa. Myöskin kestävä purppuratuomi ’Colorata’ kukkii vaaleanpunertavin kukkatertuin ja kantaa lehdissään alkukesällä punertavanvihertävää sävyä. Monelle juuri tuomen kukinta on kesän alun merkki🌳🌸
Taas on keväinen sipulikukkailo puhkeamassa kukkaan, kun pienet sipulikasvit ovat heräämässä etelän aurinkoisimmilta paikoilta alkaen. Luonnonsinivuokkojen lisäksi kauhtuneen rusehtavaa kevätmaisemaa kirjovat puutarhojen posliinihyasintit, idänsinililjat, kevättähdet ja krookukset. Syksyiset istutussavotat maahan upotettuine mielenkiintoisen muhkuraisine ja osin purppuranvärisine minisipuleineen kantavat nyt kukkasatoa. Pikkuisista lajeista voi suotuisilla, tilavilla paikoilla varttua ajan kanssa rauhassa kasvaessaan upean värisiä yhdistelmäniittyjä. Lehtien
Norkkoriipukset ovat metsäpuutarhan, pensasryhmien ja pihamaiden varhaiskeväisiä koristeita. Norkkojen värit elävät kukinnan alkamisen myötä: esimerkiksi lepän hedenorkot muuttuvat ruskeanpunertavista keltasävyisiksi. Myös haapa, tammi ja koivu lukeutuvat norkkokukintoisiin, tuulipölytteisiin lajeihin. Mielenkiintoisten kevätyksityiskohtien lisäksi norkot ovat myös ravintolähteitä. Asuttujen kolopuiden juurille kertyvät liito-oravanpipanat ovat näin talven ja kevään norkkojensyönnin aikaan kirkastuneet keltaisiksi. Pääasiassa yöllä liikkuva uhanalainen liitäjä
Sininen, valkoinen, keltainen – siinä on kevään vuokkoihanuuksien kukintajärjestys. Vuokonkukkien monimuotoisuus voi innostaa ryhtymään kasvikeräilijäksi. Valkovuokkomeren hohtava valo ja vuokkokimppu, onnekkaasti kohdattu keltavuokkolaikku ja sinivuokkojen salaperäinen sinisyys kuuluvat kevääseemme. Nämä näyt ovat piirtyneet lähtemättömästi muistiin usein jo lapsuudessa, ja myöhemminkin moni haluaa istuttaa kevätkukista juuri vuokkoja ihaillakseen niiden yltäkylläistä loistoa pihamaalla. Sini-, valko- ja keltavuokot
Jouluviikon alun ulkokasvikatsahduksessa korostuu yksityiskohtien kauneus. Lähiluonto ja puutarha tuntuvat jälleen entistäkin läheisemmiltä, kun katse on virkistynyt esiin poimimiensa värien ja muotojen parissa. Kasvinystävän talvipäiväkin voi olla havainnontäyteinen ❄️
Alppikärhön (Clematis alpina) liilansininen kukinta ilahduttaa, myös lokakuun viimeisinä päivinä! Hopeanhohtoiset siemenystöt hauskuuttavat vieressä pörheällä ”beatlestukka”-muodollaan. Räntää on viuhunut nyt etelässäkin ympärillä, mutta herkkämuotoiset nuokkukukat vain värittävät maisemaa kesän paletilla. Alppikärhö voi hyvinkin kukkia syksyn korvalla hieman uudelleen, saati sitten ennen tätä nopeiden, viileämpien säämuutosten aikaa vallinneen historiallisen lämpimän syyskuun vuoksi. Näkyykö sielläpäin Suomea vielä
Kotoisan luonnonpuumme harmaalepän hapsulehtiset muodot ovat hauskaa huomattavaa. Niitä voi kasvattaa esimerkiksi mielikuvituksekkaina yksittäispuina, joiden lehdistö tuo mieleen vehreän, keveän oloisen sulkapeitteen. Sulka- ja hapsuharmaalepät (Alnus incana f. laciniata ja angustissima) kasvavat muuten kantaemonsa tyyppisesti ja samanlaisilla (tervaleppää kuivemmillakin) paikoilla, mutta hitaammin ja yleensä hieman matalampina. Lepille ominaisesti ne ovat kaiken kaikkiaan elinvoimaisia erikoisuuksia.
Olen viime aikoina tykästynyt kirjavalehtisiin kasveihin. Ei yksivärisissäkään mitään vikaa ole, mutta niiden joukossa jokunen kirjavalehtinen on kiehtova lisä. Tässä muutama esimerkki: isotalvio, rönsyakankaali, sasabambu ja tulikruunu. Kukat eivät ole nyt pääosassa, vaikka hurmaavia nekin ovat, vaan katse kääntyy nimenomaan lehtiin. Onko sinulla omia kirjavalehtisiä suosikkeja?
Suomi jaetaan kahdeksaan kasvuvyöhykkeeseen, joiden pohjana ovat puuvartisten kasvien menestymisvyöhykkeet. Vyöhykejako perustuu kasvukauden pituuteen, tehoisan lämpötilan summaan sekä talven pituuteen ja kylmyyteen.
Kasvuvyöhyke kertoo, millaiset ovat kasvuolot keskimäärin ja mitä vyöhykkeellä voi viljellä.
