Puustoinen pihamaa varpuineen ja kukkineen on usein hyvä sellaisenaan. Mutta jos kaipaat pihalle lisää vaihtelua ja moninaisuutta, kotimaiset luonnonkasvit ovat ykkösvalinta. Suosi kasveja, jotka sopivat pihan luontotyyppiin: lehdon kasveja lehtipuupihalle, havumetsän kasveja mäntypihalle. Onko paikka valoisa vai varjoinen, maa kuivaa vai tuoretta? Toisaalta monet hienot luonnonkasvit viihtyvät melkein missä vain.
Pieni kevätlinnunsilmä (Chrysosplenium alternifolium) on kosteana pysyvän maan asukas. Muheva savi- tai multamaa on paras. Linnunsilmä on mainio kasvi vaikkapa matalaan notkelmaan syväjuuristen lehtipuiden seuraan. Keväällä ennen puiden lehtien puhkeamista kasvusto loistaa kauas lähes neonkeltaisena. Piparkakkumaiset lehdet kattavat maan pintaa, kunnes jäävät korkeampien kasvinaapureiden katveeseen.
Käenkaali vai ketunleipä? Kumpi nimi tahansa, Oxalis acetosellan kirpeänhappamiin lehtiin ovat meistä useimmat tutustuneet jo lapsena. Kevätkesällä avautuvat kukat – hämmästyttävän komeat pienellä kasvilla – ovat valkoisia tai toisinaan punertavasuonisia. Joskus voi löytää vaaleanpunakukkaisenkin ketunleivän. Herkät, apilamaiset lehdet kasvavat sammalpeitteen tai karikkeen päällä ja ovat vihreitä talvellakin.
Juhannusta kohti mennään. Koiranputken (Anthriscus sylvestris) valkoiset kukinnot keinuvat tuulessa kuin vaahtopäät meressä, sekaan voi vaikka sukeltaa. Onpa niitä paljon! Silti: kaksivuotisen koiranputken leviämistä on helppo rajoittaa. Kasvusto vain niitetään heti kukinnan jälkeen, jotta ei kypsy siemeniä eikä tule uusia taimia. Parin niittokesän jälkeen putket käyvät vähiin. Nyt annetaan koiranputken taas elpyä, kunnes…
Alkukesällä koiranputken kanssa samaan aikaan kukkiva metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum) on erityisen hieno kasvi metsäpihan valoisaan kohtaan ja miksei myös kukkapenkkiin. Kukkien värikirjo reippaasta punavioletista välisävyjen kautta valkoiseen on upea ja mielenkiintoinen. Kerää koko sarja! Perhoset käyvät mielellään kukilla, ja lehdet ovat muutamien sinisiipilajien toukkien tärkeää ravintoa.
Rento- ja pitkävartisista sukulaisistaan poiketen ahomatara (Galium boreale) pitää alle puolimetrisen vartensa pystyssä, ainakin suunnilleen. Se viihtyy kuivilla paikoilla, kuten metsänreunassa, ja kukkii keskikesällä komein, valkoisin, tuoksuvin kukinnoin. Ahomatara voi levitä juurakollaan suureksi kasvustoksi, joten sille täytyy antaa tilaa.
Monista Suomessa menestyvistä kellolajeista kurjenkello (Campanula persicifolia) on pihakasviksi ehkä paras. Se ei leviä juurilla ympäriinsä eikä tee valtavasti siementaimia (paitsi jos lähellä on paljasta maata). Se pärjää itseään matalampien kasvien joukossa jäämättä jalkoihin. Kurjenkello on tavattoman kaunis kasvi sinisine tai valkoisine kelloineen, kerrassaan kellokukan ihannekuva.
Kaikilla Suomen luonnon neljällä talvikkilajilla on pyöreähköt, nahkeat, talven yli säilyvät lehdet. Talvikkien pikku kasvustot vihreyttävät metsäistä pihamaata myös lumettomaan talviaikaan. Hieman kieloa muistuttavat kukinnot nousevat lehtien keskeltä kesä–heinäkuussa. Pikkutalvikki (Pyrola minor, kuvassa) on yleinen metsäkasvi koko maassa ja sitä kookkaampi isotalvikki (P. rotundifolia) myös melko tavallinen.
Keltakukkaista kultapiiskua (Solidago virgaurea) kasvaa koko Suomessa saaristosta tuntureille. Se on tuttu piennarten ja metsäaukioiden kaunistaja ja niin komea, että kelpaisi kukkapenkkiinkin korvaamaan haitalliseksi vieraslajiksi julistettua kanadanpiiskua. Kukintaa riittää heinäkuusta syksyyn. Kukissa kuhisee kaikenlaisia hyönteisiä. Haituvalla varustetut siemenet eli pähkylät ovat talvilintujen ravintoa.
Luonnon kastikat ovat monen mielestä turhankin elinvoimaisia. Metsäkastikka (Calamagrostis arundinacea) on yksittäisenä tuppaana kuitenkin verrattoman tyylikäs, suihkulähdemäinen heinä. Kiiltävät lehdet kaareutuvat sirosti, ja metriset korret hoikkine röyhyineen nousevat lehtien keskeltä. Puiden varjossa, jossa matala kasvillisuus peittää maan tiiviisti, kastikka ei pääse leviämään liikaa.
Ei liene viisasta tuoda mitään kortetta pihalle tieten tahtoen, sillä se tulee jäädäkseen. Mutta jos tontilla jo on korte, siitä voi ottaa ilon irti. Varsinkin metsäkortteen (Equisetum sylvaticum) jopa puolimetriseksi kasvavat, ohuthaaraiset kesäversot ovat unenomaisen kauniita, kasvusto on kuin salaperäistä vihreää utua. Kortteiden seassa saattaa hyvinkin piileskellä pieni dinosaurus.
Kotimaisista kookkaista saniaisista kivikkoalvejuuri (Dryopteris filix-mas) on hyvä valinta pihalle. Se ei palellu syksyn ensimmäisessä hallassa kuten hiirenporras vaan säilyy napakan vihreänä melkein talveen asti. Se ei luikerra maarönsyillä kuten kotkansiipi vaan pysyy kohdassaan. Kivikkoalvejuuri viihtyy monenlaisissa paikoissa ja pystyy kasvamaan yllättävänkin kuivassa maassa.
Korpipaatsamaa (Frangula alnus) tavataan etelästä napapiirille saakka. Se on luonnossa yleensä vaatimattoman näköinen pensas ja tulee usein ohitetuksi ”jonakin pajuna”. Pihaa varten paatsaman voi kasvattaa tai muotoilla yksirunkoiseksi. Pikkupuuna sen kauneus pääsee esille – puikeat lehdet, pikkuiset kukat ja punaiset, mustiksi muuttuvat marjat (jotka ovat hieman myrkyllisiä). Sitruunaperhosen ja kansallisperhosemme paatsamasinisiiven toukat elävät paatsaman lehdillä.
Olen kiinnostunut jokaisesta pihan kasvista: mistä se on kotoisin ja kuinka päätynyt viljelyyn tai kuka on jalostanut sen, milloin, miten ja miksi. Jutuissani kerron kasvikokeiluistani, etenkin perennoista, sillä ajatuksella, että lukija innostuisi ja hyötyisi havainnoistani. Tykkään kirjoittaa myös kasvien ja ihmisten yhteisestä historiasta – onpa se historia sitten omalla takapihalla tai jossakin muussa maailmankolkassa.
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Kivi on kiehtova elementti niin pihalla, terassilla kuin portin pielessä. Sammalpeitteinen siirtolohkare henkii historiaa ja luonnon voimaa, ja pikkukivet muotoutuvat koristeiksi sellaisinaan tai maalattuina. Kivet, kaikenlaiset, kannattaa ottaa osaksi puutarhaa.
Talventörröttäjiksi kutsutaan ruohovartisia kasveja, joiden kuolleet varret ovat tarpeeksi jäykkiä jäämään pystyyn nietosten keskelle jopa kevääseen saakka. Kuihtuneet muodot nousevat esiin lumisen puutarhan harmonista taustaa vasten. Kauneus piilee graafisuuden lisäksi varsien maanläheisen ruskeassa, ajoittain kuuran sävyttämässä värityksessä. Silmänilon lisäksi talventörröttäjät tarjoavat talvimuonaa linnuille.
Muovin määrää vähennetään pihassa ja puutarhassa tietoisilla valinnoilla. Luonnonmateriaalit miellyttävät silmää ja ovat ympäristön ystäviä.
Tautien ja tuholaisten aiheuttamia vahinkoja ehkäistään parhaiten istuttamalla kestäviä ja terveitä taimia oikeille kasvupaikoille sekä huolehtimalla kasvien tarpeista. Kotipihassa torjuntaan sopivat luonnonmukaiset keinot ja aineet.
Jokaisella pihalla kasvaa ainakin yksi sellainen kasvilaji, joka on saapunut paikalle omasta aloitteestaan tai sattuman kaupalla ja joka ei ole sen koommin poistunut pihalta – ja josta on lopulta tullut omistajansa uskollinen ystävä.
Harmaat, ainavihannat kasvustot ja ihanasti tuoksuvat, lempeänsävyiset kukat rinteessä. Tai pienet kirkkaanpunaiset kukat pihakedolla ja suuret moniväriset kukinnot kukkapenkissä. Neilikat ansaitsevat paikan puutarhasta.
Kesällä niin puutarhoja kuin ojanpientareitakin koristavissa kellokukissa (Campanula) on suloista herkkyyttä kukkien nuokkuessa sinisen, violetin ja valkean sävyissä.
Historiallisissa muotopuutarhoissa ja kaupunkiympäristössä näkee usein muotoon leikattuja puita. Muoto voi olla kuutio, pallo, kartio tai jotakin muuta.
Karstaohdake, piikkiputki ja pallo-ohdake selviytyvät paahteessa, jäävät koristeellisesti talveksi pystyyn sekä tarjoavat runsaasti mettä perhosille ja muille pölyttäjille. Voiko kasvilta enempää vaatia!
Risteyttämällä saa elegantti japaninkurjenmiekkakin uusia sävyjä ja runsautta. Japanilaista kasviharrastajaa kiehtovat siemenkasvatuksessa yllätyksellisyys ja uuden luominen.
