Puutarhassa voi mansikoiden ja herukoiden ohella viljellä lukuisia muitakin marjakasveja. Syötävän sadon lisäksi monella marjakasvilla on kauniit kukat tai upea syysväri, niinpä ne sopivat erinomaisesti pihan koristeistutuksiin.
Pohjoisamerikkalaista alkuperää olevat pensasmustikat ovat oivallisia marjakasveja puutarhaan, kunhan niille valmistetaan hapan kasvualusta ja kastellaan maan pintakerroksessa olevaa juuristoa kuivina aikoina. Saatavilla on amerikkalaisten tarhapensasmustikoiden (Vaccinium Angustifolium-Ryhmän lajikkeet) lisäksi myös kotimaassa jalostettuja lajikkeita, kuten 'Aino', 'Arto' ja 'Alvar'. Uusimpia ovat korkeakasvuinen 'Jorma' ja matala 'Saani'. Ristipölytys takaa paremman sadon, joten mustikkatarhaan kannattaa istuttaa ainakin kahta lajiketta. Marjat kypsyvät elokuussa usean viikon aikana. Lehdistö saa kauniinpunaisen syysvärin.
Vitamiinipitoista tyrniä (Hippophaë rhamnoides) on tutkittu ja jalostettu eniten Venäjällä, mutta kaupan on myös useita suomalaisia lajikkeita. Tyrni on kaksikotinen kasvi, joten puutarhaan on istutettava sekä emipensaita tuottamaan marjoja että hedepensaita pölyttämään emikukat. Esimerkiksi 'Kulta' on kotimainen emikukkia muodostava uutuuslajike ja 'Otto' hedepensas. Tyrni ei pioneerikasvina siedä varjostusta, joten se menestyy parhaiten avoimessa ja aurinkoisessa paikassa. Typpeä ilmasta sitovien juurinystyräbakteeriensa ansiosta tyrnipensas viihtyy melko köyhässäkin maassa. Sato korjataan syys–lokakuussa, kun oranssit marjat ovat kypsiä ja sokeri- ja ravintoainepitoisuudet ovat suurimmillaan.
Etelä- ja Keski-Suomessa menestyvä marja-aronia (Aronia Prunifolia-Ryhmä) sisältää runsaasti antioksidantteja. Se onkin tuttu monelle pihatarhurille, onhan se kestävä, satoisa ja näyttävä pensas. Valoisassa ja aurinkoisessa paikassa marja-aronia kukkii alkukesällä runsaasti, tuottaa suurimman sadon ja saa upean, punaisen syysvärin. Pensaat sopivat erinomaisesti aidanteeksi. Niitä voi myös leikata herukkapensaiden tapaan, jolloin kasvusto pysyy ilmavana ja tuottoisana. 'Viking' on pitkään saatavilla ollut aronialajike.
Perinteisten puutarhavadelmien (Rubus idaeus) ohella alkavat Suomessakin tulla suosituiksi suurimarjaiset ja maukkaat syysvadelmat (R. Syysvadelma-Ryhmä), jotka tekevät marjoja jo ensimmäisen kesän versoihin. Syysvadelma kukkii saavutettuaan riittävän koon, siksi marjoja muodostuu Suomessa ensimmäisenä syksynä yleensä vain verson yläosiin. Talvehtimaan jätetyistä versojen alaosista saadaan kesäsatoa seuraavana vuonna. Syysvadelmalajikkeita kannattaa Suomen oloissa kasvattaa muutenkin mieluiten kesäsadon tuottamiseen, sillä meidän kasvukautemme avomaalla harvoin riittää syyssadon kypsyttämiseen. Lajikkeita ovat muun muassa 'Polka', 'Autumn Bliss' ja 'Elektra'.
Mesivadelma 'Heisa' (Rubus × binatus) on Suomessa jalostettu mesimarjan ja vadelman risteymä. Kasvutapa on vadelman tapainen ja hoito samanlaista. Pyöreissä marjoissa on vadelmaisen maun lisäksi mesimarjan aromia. Sato kypsyy lähes yhtäaikaisesti heinäkuun lopulla.
Karhunvatuiksi (Rubus Karhunvattu-Ryhmän lajikkeet) kutsutaan käytännössä kaikkia mustamarjaisia ja puoliköynneliäitä vadelmia, joiden varret ovat enemmän tai vähemmän piikkisiä. Karhunvattujen sato ei aina ehdi valmistua Suomen oloissa. Marjat ovat maukkaita ja aromikkaita vasta täysin mustina ja kypsinä. ’Black Satin’ ja ’Thornless Evergreen’ ovat piikittömiä lajikkeita, joiden viljely on varminta muovihuoneessa. ’Siperialainen’-karhunvatun ja 'Sonja'-mustavadelman marjat ehtivät kypsyä yleensä ennen pakkasia avomaallakin.
Marjatuomipihlajan (Amelanchier alnifolia) eli saskatoonin marjat ovat suuria, meheviä ja maukkaita. Myynnissä ovat mm. kanadalaiset 'Martin'-, 'Northline'- ja 'Smoky'-lajikkeet. 'Härkätien Herkku' on kotimainen lajikelöytö. Pysty- ja kapeakasvuinen marjatuomipihlaja sopii joko aidanteeksi tai yksittäin nelimetriseksi monirunkoiseksi pikkupuuksi. Marjatuomipihlajan voi leikkauksin pitää myös matalana. Keväällä pensaat ovat täynnä valkoisia kukintoja. Marjat kypsyvät heinäkuun loppupuolella, ja ne maistuvat myös linnuille.
Marjasinikuusama (Lonicera caerulea var. edulis), jota myydään myös nimillä hunajamarja ja haskap, on koristekasvina tunnetun sinikuusaman syötävämarjainen muoto. Vahamaisen siniset, flavonoidipitoiset marjat ovat miedon makuisia. Sinikuusamat kukkivat aikaisin keväällä vaatimattomin keltaisin kukin. Myös sato kypsyy varhain, Etelä-Suomessa usein jo heinäkuun alussa. Marjasinikuusamasta on tarjolla useita lajikkeita, esimerkiksi kanadalaiset 'Aurora' ja 'Honeybee' sekä venäläiset 'Gordost' ja 'Jugana'.
Suosittuna marjakasvina Keski-Euroopassa tunnettu mustaselja (Sambucus nigra) menestyy vain eteläisessä Suomessa. Pensas kasvaa 2–3 metrin korkuiseksi ja muistuttaa yleisenä luonnossa kasvavaa terttuseljaa (S. racemosa). Kauniit valkoiset kukinnot aukeavat usein vasta heinäkuussa. Niistä voi tehdä seljankukkajuomaa tai yrttiteetä. Marjat eivät ehdi kypsyä pehmeiksi ja sinisenmustiksi Suomessa joka vuosi. Käyttöön otetaan vain kypsät marjat, vihreät kukkaperät poistetaan. Kuten muissakin seljakasveissa, myös mustaseljan vihreissä osissa on myrkyllisiä aineita.
Minikiivi on hauska koriste- ja hyötykasvi puutarhaan. Kotimainen 'Annikki' on yksikotinen kiinanlaikkuköynnöksen (Actinidia kolomikta) lajike eli sen hede- ja emikukat sijaitsevat samassa kasvissa. Se tekee ison karviaisen kokoisia hedelmiä yksinäänkin. Loppusyksyllä kypsyvät pehmeät hedelmät voi nauttia sellaisenaan kuorimatta. Kaksikotisista lajikkeista 'Adam' ja 'Oskar' ovat pölyttäjiä ja 'Anna' ja 'Paula' hedelmiä tekeviä emiköynnöksiä. 'Issai' on puolestaan yksikotinen japaninlaikkuköynnöksen (A. arguta) lajike. Se istutetaan kasvihuoneeseen tai isoon ruukkuun patiolle tai parvekkeelle, josta se siirretään talveksi viileisiin sisätiloihin.
Luonnonmarjoista puutarhassa on helpointa viljellä puolukkaa (Vaccinium vitis-idaea). Se tuottaa parhaan sadon auringossa, mutta menestyy myös varjossa ainavihantana peittovarpuna. Maan pH:n tulee olla alle 6, joten kasvualustaan lisätään tarvittaessa hapanta turvetta. Istutettavaksi voi valita joko Suomesta löytyneen isomarjaisen 'Otson Karkin' tai Ruotsissa jalostetun 'Idan', 'Sussin' tai 'Sannan'. 'Red Candy' on puolestaan hollantilainen lajike.
Myös karpalo tarvitsee happaman kasvualustan, jonka tulee olla lisäksi kostea. Taimet voi istuttaa esimerkiksi muovilla vuorattuun turpeen, mullan ja hiekan seoksella täytettyyn altaaseen, jonka pohjaan tehdään muutama reikä. 'Pilgrim' ja 'Stevens' ovat isomarjaisia, itsepölytteisiä amerikankarpalon (Vaccinium macrocarpon) lajikkeita, joita voi kokeilla kasvattaa myös amppelissa.
Mesimarjan (Rubus arcticus) viljely puutarhassa ei ole kovin helppoa. Onnistuminen edellyttää kosteutta pidättävää maata, kastelua ja katteiden käyttöä sekä rikkaruohojen tarkkaa kitkemistä. Mesimarja tarvitsee vähintään kahden eri lajikkeen taimia tuottaakseen satoa. Saatavilla on kotimaisia 'Elpee'-, 'Mespi'-, 'Pima'- ja 'Susanna'-lajikkeita sekä luonnosta löydettyä Ilomantsin kantaa.
Alaskanmesimarjan ja mesimarjan risteymän jalomaaraimen (R. arcticus subsp. × stellarcticus) marjat ovat mesimarjaa suurempia ja kirkkaan punaisia. 'Aura' ja 'Astra' ovat suomalaisia lajikkeita, 'Anna', 'Linda' ja 'Sofia' ruotsalaisia. Pölytyksen varmistamiseksi jalomaaraimiakin täytyy istuttaa vähintään kahta eri lajiketta.
Marjatarhassa voi kokeilla myös lakan (Rubus chamaemorus) viljelyä. Se vaatii suurin piirtein samanlaiset viljelyolot kuin suolla on. Lakka on yleensä kaksikotinen, jolloin marjoja saadakseen on istutettava yksi pölyttävä hedekasvi neljää emitaimea kohden. 'Fjellgull' on norjalainen hedekasvi ja 'Apollen' sille sopiva emikasvi. Kotimainen Maalahdesta löytynyt 'Nyby'-lajike sen sijaan on yksikotinen lakka, jonka jokainen yksilö tuottaa marjoja eikä hedekasveja tarvita.
Olen pitkän linjan puutarhaihminen, aloittanut puutarhurikoulusta päätyen korkeakoulututkintoon. Aikoinaan emäntäkoulussa ollessani selvisi, että puutatarha ja sen hoitaminen voisivat olla minulle sopiva ammatti. Valmistuttuani puutarhurikoulusta pääsin Helsingin yliopiston silloiselle puutarhatieteen laitokselle koekenttiä hoitamaan ja myöhemmin Puutarhaliittoon kotipuutarhaneuvojaksi. Valokuvauksen ja kirjoittamisen alkaessa kiinnostaa yhä enemmän jäin freelancertoimittajaksi. On ollut mielenkiintoista ja opettavaista tutustua juttumatkoilla erilaisiin puutarhoihin ja innostuneisiin pihatarhureihin. Kasvien kanssa touhuaminen ja samanmielisten ihmisten kohtaaminen ovat monelle tärkeitä, myös minulle.
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Kaupunkimiljöössä parveke voi olla paljon muutakin kuin ovi ulkoilmaan. Se antaa mahdollisuuden tuoda pienen osan luontoa, vehreyttä ja kukkien kauneutta lähelle asukkaiden arkielämää.
Muhosjoen rannalle syntyi kukkea pihapiiri rakkauden siivittämänä. Omin käsin tekeminen, tontin mahdollisuuksien hyödyntäminen ja kierrätysmateriaalien käyttö ovat minibudjetilla toteutetun pihan kulmakivet.
Villin, aromikkaan mesimarjan voi kesyttää kotipuutarhaan. Se verhoaa maanpintaa, asettuu säntilliseen riviin tai ryöppyää amppelista.
Leean ja Karin kesäparatiisi on käsin rakennettu ja huolella kunnostettu pihapiiri, joka huokuu vanhan ajan tunnelmaa.
Pakastaminen on helppo ja varma tapa säilöä kotipihan satoa, mutta kannattaa kokeilla myös kuivaamista, hapattamista ja umpiointia. Etikkasäilykkeet sekä makeat mehut ja hillot säilyvät hyvässä kellarissa jopa seuraavaan kesään.
Keittiöpuutarhuri innostuu kesäisin kasvattamaan monenlaisia yrttejä. Kasvimaan vakiolajeihin kuuluvat ruohosipuli, persilja ja tilli, kun taas parvekkeella viihtyvät herkemmät yrtit, kuten basilikat ja rucola. Hauskinta on sekoitella perinteisiä ja harvinaisia tuttavuuksia.
Kasvien hyötyvaikutuksesta on puhuttu pitkään, ellei aina. Samettikukat karkottavat tuholaisia ja persilja parantaa ruokakasvien makua. Siksi niitä on kylvetty omiin riveihinsä muiden satokasvien väliin. Mutta entäpä jos luovuttaisiin riveistä ja siirryttäisiin sekaviljelyyn?
Luonto- ja pihakokemukset piirtyvät jo lapsuudessa ihmisen aistimuistoihin. Tiettyihin vuodenaikoihin liittyy vahvoja tuoksuja ja makuja. Sinivuokkojen tarkkailun ohella kevääseen kuului vajantakaisen raparperin kasvun seuraaminen. Alkavan kesän merkkejä olivat voikukkaseppeleen letitys sekä äidin tekemän raparperikiisselin maistelu.
Köynnöspinaatti on vanha, mutta vähän tunnettu koriste- ja ravintokasvi. Sen pinaatin tavoin käytettävät lehdet sisältävät runsaasti muun muassa karotenoideja, folaattia, kaliumia, magnesiumia, fosforia ja sinkkiä.
