Siirry sisältöön

Nastolan Villähteellä asuvien Marjo ja Jukka Nevavuon innostus pihan laittamiseen sai alkunsa terassilaajennuksen valmistuttua 1997. Sen jälkeen lähes tyhjä tontti alkoi muuttua unelmien puutarhaksi istutus kerrallaan.

– Muutimme Villähteelle 25 vuotta sitten. Talo oli rakennettu viisi vuotta aikaisemmin, mutta varsinaista puutarhaa ei ollut lainkaan. Pihalla kasvoi oikeastaan vain koivuja, joista päästiin onneksi nopeasti eroon. Paljon vettä kuluttavat isot lehtipuut eivät sovi pienelle pihalle, meidän 1100 neliön tontillekin koivut olivat turhan janoisia kasveja, kertoo Marjo Nevavuo.

Marjo ja Jukka Nevavuo viihtyvät kerroksittain rakennetussa puutarhassaan.

Ensiksi Nevavuot halusivat taajama-alueella sijaitsevalle pihalleen raja-aidat. Kun he pyysivät taimimyymälästä nopeakasvuisia aitakasveja, heille myytiin pihlaja-angervon ja terijoensalavan taimia.

– En vielä silloin ollut itse alalla, joten en ymmärtänyt mitään puutarha-asioista. Sinänsähän nämäkin lajit ovat aivan käyttökelpoisia, mutta eivät välttämättä sovi pienelle tontille. Pihlaja-angervo leviää voimakkaasti juurivesoilla ja terijoensalava kasvaa leikkaamatta hurjan leveäksi. Lisäksi yhdelle rajalle edelliset asukkaat ja naapurit olivat istuttaneet hopeasalavaa.

Marjo ja Jukka Nevavuon puutarhan rakentamisessa ei ole käytetty konevoimaa, mutta lapiota sitäkin enemmän.

Visualistista puutarhasuunnittelijaksi

Marjo työskenteli aikaisemmin tavaratalossa visualistina eli somistajana.

– Työ sinänsä oli mielenkiintoista ja viihdyin siinä, mutta vuosien jälkeen halusin vaihtaa alaa ja oppia uusia asioita. Päätös ryhtyä opiskelemaan puutarhuriksi tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ehkä puutarhan perustamisessa on jotain samaa kuin tavaratalon somistuksen suunnittelussa eli tyhjän tilan täyttämistä hallitusti, Marjo arvelee.

Isokukkainen ja kauan kukkiva köynnösruusu 'Lawinia' on menestynyt hyvin.

Niinpä Marjo valmistui Mäntsälästä puutarhuriksi ja myöhemmin myös puistopuutarhuriksi. Nyt hän on ollut alalla jo 15 vuotta. Koulusta valmistuttuaan hän perusti oman pihasuunnittelutoimiston, ja töitä on riittänyt.

– Kun istun syksystä kevääseen koneen äärellä suunnitelmia tehden, kaipaan kesän ajaksi muunlaista tekemistä eli silloin on päästävä liikkeelle ja saatava työntää kädet multaan. Niinpä touhuan oman puutarhan lisäksi osan kasvukaudesta myynti-, kasvatus- ja neuvontatöissä puutarhamyymälässä. 

Pitkään hyvän näköisenä säilyvä alppipiikkiputki (Eryngium alpinum) on Marjon suosikkiperenna.

Homma karkasi käsistä

Kun Marjo aloitti puutarhurikoulun, hänen innostuksensa oman pihan kohentamiseen sai uusia kierroksia. Hiljalleen alkoi kertyä osaamista ja taitoa. Terijoensalavat saivat kyytiä, mutta pihlaja-angervo- ja hopeasalava-aidanteet saivat jäädä, ainakin toistaiseksi. Marjo halusi pihalleen kerroksittain rakennetun puutarhan, jossa pääosassa ovat puut ja pensaat perennoilla ryyditettynä. Linjat kiertävät ja kaartavat luoden monenlaisia tunnelmia.

– Raja-aitoja olemme tehneet useasta eri elementistä, ei pelkästään pensaista. Näköesteinä voi olla puuaitaa, pensaita ja köynnöksiä vähän sen mukaan, miten peittävää suojaa tarvitaan, Marjo selostaa. 

Uusi siirtonurmikko viheriöi pilvikirsikan (Prunus pensylvanica) ympärille rakennetun penkin alla riittävällä kastelulla.

Kaikki pihan perustamistyöt on tehty käsipelillä ilman konevoimaa. Istutusten sommittelussa ja kasvilajien valinnoissa näkyy paitsi puutarhurin, myös visualistin ammattitaito. Kasviryhmät on koottu niin, että ne muodostavat harmonisia kokonaisuuksia. Osa istutuksista on rajattu muurikivin. Alustoilla on käytetty haketta helpottamaan hoitotöitä ja vähentämään kastelun tarvetta.

– Uudelle siirtonurmikolle ja vastaistutetuille taimille annamme vettä, sillä juurtumisen aikana kastelu on välttämätöntä. 

Nevavuot eivät säästele kasteluvedessä, sillä kuution vesimäärä riittää heidän mukaansa varsin monelle janoiselle, ja onhan vesi halvempaa kuin uudet taimet. Puutarhaa kastellaan pääsääntöisesti illalla, jolloin vesi ei haihdu taivaan tuuliin vaan hyödyttää kasveja parhaiten.

Pihakeinu ja muut pihan rakenteet on maalattu samalla värisävyllä.

Korkeimmalla puut 

Aivan kuten luonnossa, puutarhassa kannattaa suosia kerroksellisuutta. Korkeimmalla ovat puut ja korkeakasvuiset pensaat. Marjon ja Jukan puutarhaan on istutettu muun muassa katsura, Mustilasta peräisin oleva mantsurianjalopähkinä, sateenvarjojalava, hevoskastanja, rusokirsikka, pilvikirsikka, purppuratuomi sekä useita koristeomena- ja hedelmäpuita. Monista pensaista voi kasvattaa pikkupuita. Sopivia ovat esimerkiksi marjatuomipihlaja, likusterisyreeni, mongolianvaahtera ja runkoon vartettu aronia. 

Marjo on toteuttanut omassa puutarhassaan visualistin ja puutarhurin taitojaan. Kainalossa Laku-koira.

Köynnökset ja pensaat

Köynnökset sekä lehti- ja havupensaat ovat kerroksellisen puutarhan seuraava vyöhyke. Pergolassa rehottaa komea kiinanlaikkuköynnös, joka antaa kesällä todella hyvän suojan. Myös piippuköynnös kookkaine lehtineen on peittävä. Muita köynnöksiä ovat monet kärhöt ja köynnöshortensia, joka ei tosin tässä puutarhassa kasva ylöspäin, vaan kurottelee versojaan maata pitkin. 

Jukka taitaa puurakentamisen. Juuri valmistuneessa keinussa kelpaa ottaa vaikka päiväunet.

Marjo pitää erityisesti pensasangervoista, joita pihalla onkin useita lajeja, samoin kuin hortensioita. Monet angervot kukkivat alkukesästä ja hortensiat puolestaan loppukesällä, joten ne täydentävät mainiosti toisiaan. Muita lehtipensaita ovat muun muassa syreenit, onnenpensaat, atsaleat ja alppiruusut sekä purppuraheisiangervot.

Havukasvit tuovat puutarhaan vihreyttä lehdettömänä aikana. Nevavoiden puutarhassa kasvaa muun muassa matalia katajia, kartiovalkokuusia, pesäkuusia, tuijia, marjakuusia sekä kanadan- ja kääpiöhemlokki. 

Kiinanlaikkuköynnös (Actinidia kolomikta) kiipeilee pergolan rakenteissa antaen suojaa niin auringolta kuin katseiltakin.

Lehtiperennat pääosissa

Perennat täydentävät istutuksia ja monet niistä viihtyvät myös puiden ja pensaiden alustoilla. Marjo suosii kerrospuutarhassaan etenkin lehtiperennoja. Hän on istuttanut paljon erilaisia kuunliljoja, koska ne menestyvät hyvin puiden ja pensaiden varjossa sekä asuinrakennuksen sivustalla.

– Suosikkini on kuitenkin piikkiputki, joka säilyy pitkään hyvännäköisenä. Muuten keskityn lajeihin, jotka ovat tuttuja ja turvallisia sekä nopeasti leviäviä. Usein perennat siirtyvät paikasta toiseen, kun etsivät omaa paikkaansa, Marjo huomauttaa.

Pihan perältä löytyy pieni lavatarha, jossa kasvaa muun muassa raparperia, mansikkaa ja vadelmaa. Hyötykasveja on sijoiteltu myös istutusryhmiin ja ruukkuihin. 

Puutarhan perustamiselle sysäyksen antoi kahvitteluterassin laajennuksen valmistuminen.

Piharakenteet

Kasvivalinnat ja sommittelu pihalle ovat Marjon heiniä. Rakenteiden pystytys on puolestaan Jukan harteilla – tosin vaimon ideoimana.

– On aivan ihanaa, kun Jukka on niin kätevä käsistään, Marjo iloitsee. 

Aviomies onkin tehnyt kaikki puutarhan puurakenteet alkuperäistä terassia ja leikkimökkiä lukuun ottamatta. Pilvikirsikan ympärillä oleva englantilaistyylinen pyöreä penkki on todella viehättävä, samoin japanilaistyylinen portti. Viimeksi Jukka on suunnitellut ja nikkaroinut talon seinustalle lekottelukeinun, kun sopivaa ei löytynyt valmiina.

Auringonottoterassin paikalla oli aikaisemmin iso istutusalue. Metallikehikkoisen katoksen tilalle on suunnitteilla puolestaan kasvihuone, mutta Marjon etsimää hienoa englantilaistyylistä huonetta ei ole vielä löytynyt. Noinkohan on, että Jukka pääsee taas rakennushommiin.  

Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2027

Pihakalenteri on täällä taas!

Koko puutarhavuosi samoissa kansissa – ajankohtaiset vinkit, tärkeät puutarhatyöt ja omat suunnitelmat kuukaudesta toiseen.

Pihakalenteri on 224-sivuinen, A5-kokoinen pihatarhurin apu, jossa on kierreselkä ja paljon tilaa muistiinpanoille ja piirroksille.

Pihakalenterin ennakkohinta 15.11. asti on 21 €.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *