Siirry sisältöön
Ari ja Ulla Paasion puutarhatoimet eivät ole tavallisimmasta päästä. Kasvimaata ja kukkatarhaa kehystävät obeliski ja pyramidi.

Vanhan, polveilevan ja moneen suuntaan aikojen saatossa laajennetun talon ympärillä on yhtä polveileva ja yllättävä piha. Soppia ja kulkuväyliä paljastuu joka suunnasta. Pihan kokoa ja olemusta ei osaa ensi näkemältä arvata. 

– Koska taloa oli jo niin moneen otteeseen jatkettu eri aikakausina eri suuntiin, ei alkuperäiseen restaurointia voinut ajatella, kuvailee Ari Paasio. – Niinpä jatkoimme omine lisäyksinemme. 

Näin syntyi esimerkiksi kesähuone, jonne päästään keittiöstä. Seinässä oli valmiiksi aukko.  

– Aiemmin kesähuoneen kohdalla oli kallio, jolla kituutti pari huonokuntoista kuusta, pariskunta muistelee. Paikka oli aurinkoinen ja houkutteli toteuttamaan oleskelupaikan. 

Etelään antava kesähuone lämpenee keväällä nopeasti. Silloin kannetaan talven huoneessa viettäneet pihakalusteet ulos ja pihakausi alkaa. 

Etuoven edessä on iso ruokailuterassi. Talossa on monta mutkaa, niinpä tässäkin on suojaisa nurkkaus. Vanhan jalkalampun malliset pihavalaisimet tuovat salonkitunnelmaa.

Idyllinen alue 

Paasioiden koti sijaitsee Turun kupeessa Littoisissa lähellä Littoistenjärveä. Alueella on pittoreskeja puutaloja ja kaunis vanha verkatehdas. 

– Tämä on ihana paikka asua. Talon takaa alkaa metsä, sen läpi kulkee lyhyt polku uimarannalle, Ari kuvailee. – Työpaikat Turussa ovat nopean ajo- tai bussimatkan päässä. 

Pihaa ei ollut hoidettu, kun Paasiot hankkivat kotinsa vuonna 1998. Lähes ainoat istutukset olivat tuijia. 

– Edes ruohoa ei ollut vaivauduttu leikkaamaan, tässäkin oli korkea heinikko, Ulla Paasio päivittelee sittemmin kasvimaaksi ja kukkapenkeiksi muokatulla alueella. 

– Teimme sitten kukkapenkin tai pari ja ajattelin, että nyt ei mahdu enempää istutusalueita, Ari virnistää.
– Sen jälkeen on mahtunut vielä ainakin kymmenen! 

Pyramidin päälle on Ulla kerännyt sammaltuppoja, jotta se vihertyisi pian muinaisjäännöksen näköiseksi. Taustan piharakennuksessa on Ullan lasityöpaja sekä talvetuspaikka kylmänaroille kasveille.

Tarvittiin myös obeliski 

Kun pihaan tullaan pihatietä ylämäkeen, kuljetaan ensin korkean, valoin somistetun kaaren ali. Sitten avautuu näkymä talon ja piharakennuksen välistä tontin pohjoiselle yläkulmalle. Tässä kohdassa saattaa kävijä haukkoa henkeään. Pihassa on pyramidi – ja valtava obeliski! 

– Näin käy, kun mies on insinööri, nauraa Ulla. 

Ari nimittäin alkoi pohtia, kuinka tiilistä saisi tehtyä pyramidin ja paljonko niitä tarvittaisiin. Koko rakennelma ei silti ole pelkkää tiiltä. Ari rakensi kestopuusta ensin pyramidin muodon ja latoi tiilet sen päälle. Pyramidi kätkee salaisuuden: sen alle on haudattu kanan luu. 

Pyramidin viereen on Ulla istuttanut muun muassa temppelikatajan (Juniperus rigida). Köynnöshortensian (Hydrangea anomala subsp. petiolaris) on tarkoitus luikertaa pitkin pyramidin kupeita kuin viidakon kasvit asteekkien temppelillä. 

Kun pyramidi oli tehty, sai teknillistä fysiikkaa opiskeleva tytär erikoisen viestin vanhemmiltaan: "Rakennamme obeliskia". 

– Kun oli pyramidi, tarvittiin myös obeliski, pariskunta selittää. 

Monimetrinen obeliski sijaitsee tontin kulmassa ja sen tehtävänä on toimia köynnöstukena, kulkuaukkona, kissan sateensuojana… Tältä pariskunnalta on turha odottaa tavanomaisia vastauksia. Rakenne on mustaksi sävytettyä puuta ja huippua koristaa kolmesta erivärisestä lasista koottu kärki. Lasi on Ullalle tuttu materiaali, sillä hän harrastaa lasitöitä. 

Etuoven edessä olevalle oleskeluterassille mahtuu myös ruukkupuutarha.

Riemukaaren alta pihabaarille 

Iso osa projekteista on syntynyt pyörittelemällä tontilla valmiiksi lojuvaa materiaalia.

– Rakensimme taloon saunasiiven vuonna 2019. Pattinkia jäi yli, ja kun nuorin tytär kotiutui Prometheus-leiriltä, häntä oli vastassa valoin koristeltu riemukaari, Ulla kertoo kuin tuollainen olisi tavallinenkin toimenpide. 

– Silloin oli ruuhkavuosi muutenkin, keskimmäisen lapsen ylioppilasjuhlat ja meillä miehen kanssa yhteiset satavuotisjuhlat. Juhliin tarvittiin pihabaari. Siihenkin riitti puutavara omasta takaa. 

Pihabaari jäi pysyväksi elementiksi etupihalle. Vieressä on autotalli, josta musiikki raikaa juhlien aikaan. Bändissä on Ari kavereineen, ja myös poika soittaa omassa kokoonpanossaan. Kumpikin yhtye esiintyi satavuotisjuhlissa. 

Ilman hauskoja ja huikeita pihabaaria, pyramidia ja obeliskia tämä tontin kulma olisi tavallinen, viihtyisä puutarha. Kukkapenkeissä kukoistavat pionit, liljat, sormustinkukat ja alpit, raparperi komistelee daalioiden kupeessa. Tälle metsän suojaamalle alueelle on Ulla istuttanut myös magnolioita. 

Istutuksille on rakennettu laatikoita ja kohopenkkejä puun tai kivien avulla, sillä kallio on lähellä pintaa ja osittain näkyvissä. 

Yhdessä kallionnotkelmassa oli kosteikkomainen kohta, jota pariskunta alkoi uteliaana kaivaa. Paljastui jyrkkä, kallioseinäinen, melko syvä kuoppa. Puhtaaksi kaivetusta kolosta tuli viehättävä lampi, jossa on runsaasti vettä etenkin keväisin. 

Saunalampeen johtavan puron kouru on entinen lasten liukumäki.

Hirsinen sauna ja saunalampi 

Muita luovuuden tuloksia ovat ylijäämäbetonista valetut kalusteet ja uimalampeen soljuva simpukkakoristeinen puro, joka on entinen liukumäki. Ne sijaitsevat tontin alaosassa pihasaunan luona. Myös sen tarina on vauhdikas ja impulsiivinen. 

– Kuulimme myytävästä hirsikehikosta eräänä vuonna, kun olimme Ilosaarirockissa; olimme sopivasti miettineet pihasaunan tekoa. Kehikon piti olla pieni, Ulla kertoo. 

Pieni se ei ollut, mutta hirsistä syntyi valtavan kaunis, puolitoistakerroksinen, yhteinen pihasauna Paasioille ja heidän vuokralaisilleen, jotka asuvat saman tontin toisessa talossa. 

Saunan edessä on seinän pituinen katettu ja viihtyisä kuisti, josta johtaa polku uimalammelle. Rannassa on jopa minihiekkaranta. 

Vuoden 2021 kesällä oli takapihan keskellä nurmialue, tänä vuonna se väistyi kukkapenkkien ja sorakäytävien tieltä.

– Lampi oli kiva, kun lapset olivat pieniä, Ulla muistelee. – Nyt saavat salamanterit ja sammakot elää rauhassa. 

Lammessa kukkivat lumpeet (Nymphaea) ja rannalla siperiankurjenmiekat (Iris sibirica), vähän ylempänä vanha keltaruskea taatankurjenmiekka (Iris variegata). Ilta-aurinko siivilöityy kauniisti lammen ympäristöön. 

Veden solinaa kuuluu paristakin suunnasta. Lammen keskellä pulputtaa suihkulähde, lisäksi pumppu nostaa vettä kouruun, jota pitkin puro solisee takaisin lampeen. Sekin on kierrätetty. 

– Tämä on entinen leikkimökin liukumäki, Ulla paljastaa.  

Liukumäeksi ei puroa enää arvaisi, sillä Ulla on lisännyt uoman reunoille betonimöykkyjä, joihin hän on upottanut simpukoita, sulatettua lasia ja jokusen keramiikkakalan. Esteet ohjaavat veden kiemurtelemaan. 

Pihasaunan terassi on viihtyisä vilvoittelupaikka.

Käsillä tekeminen verissä 

Saunan edessä on istuinryhmä, jonka kalusteet eivät ole normitavaraa. Ne on valettu betonista. Muotit Ulla löysi Ikean poistomyyntinurkasta. 

– Ontto muovituoli toimi loistavasti betonimuottina, Ulla kehuu. – Muoto miellyttää minua. 

– Meille tuli betonilasti sokkelin valua varten, ja kun sitä jäi käyttämättä, tein laattoja ja kalusteita. Ei mennyt siis betonia hukkaan, Ulla hymyilee. 

Tuolien seurana on matala pöytä, jonka jalkaosa on peräisin kirpputorilta. Päälle Ulla valoi betonista paksun levyn. Vanhan ja uuden liitto viehättää häntä: on koukeroisen koristeellista ja modernin suoraviivaista päälletysten. 

Ulla myös kokeilee erilaisia pintatekniikoita betonitöihinsä. Osassa tuoleista on raparperinlehtikuvioita. Pyöreät betonilaatat Ulla valoi kukkatukun ilmaisiin tulppaaniämpäreihin, joiden pohjissa on valmiiksi erilaisia kohokuvioita. 

– Käsillä tekeminen on minulla verissä, paljastaa Ulla. 

Työpäivät Ulla toimii laboratoriossa, mutta vapaa-aika kuluu esimerkiksi betonin tai lasitöiden parissa. Piharakennuksen päädyssä on Ullan lasistudio, jossa hän tekee muun muassa sulatuslasitöitä. 

Ari ja Ulla Paasio ovat viettäneet pihallaan monia ikimuistoisia juhlia ja yhteisiä hetkiä.

Piilopaikkoja

Paasioiden piha on kuin matka maailman ympäri tai ehkä sittenkin visiitti Huvikumpuun. Etelämeren saaren simpukkaverhot koristavat kesähuonetta ja salaista käytävää tontin metsänreunassa. Metsän rajalla kulkee ulkoilureitti, josta käsin ohikulkijat voivat nähdä vilahduksia pihasta, mutta millään ei voi aavistaa, mitä kaikkea tontille kätkeytyy. 

Osa pihasta on täysin yksityistä. Talon poikki johtaa pieni tunneli etupihalta talon taakse. Päädytään pienelle patiolle, joka on kuin Välimereltä. Viiniköynnökset ovat valloittaneet yhden seinän, ulos kesäksi nostetut huonekasvit kukoistavat. 

Tämä on kylpyosaston vilvoitteluterassi, suojainen kuin sisäpiha. Rakennukset rajaavat sitä kolmelta suunnalta, ja myös etelään on näkösuojan naapuriin tuova aita, joka ei kuitenkaan estä auringonsäteitä. Nurkkaus on täysin suojassa tuulelta ja katseilta, hellepäivänä paikka on todella kuuma. 

Patiolta kuljetaan aurinkoiselle takapihalle, joka koki tänä vuonna mullistuksen. Nurmikko poistettiin kokonaan, tilalla on istutusalueita ja sora- sekä kivipolkuja. Perennojen ja pensaiden kasvua odotellessa Ulla istutti ja kylvi kukkapenkkeihin runsaasti kesäkukkia: orvokkeja, daalioita, unikoita, kosmoksia, kehä- ja auringonkukkia. 

Kun pensaat kasvavat, tulee istutuksiin kerroksellisuutta. Ulla leikkaa pensaiden alaoksia, jotta niiden alle mahtuu muita kasveja. Etenkin tuija kasvaa niin leveäksi, että se ottaa muuten neliömetrin tilan vain itselleen. 

Paasioiden puutarhassa on satumainen tunnelma joulunakin. Kuva Ulla Paasio

Kasvit paikan mukaan ja paikka kasveille 

Kasvivalintoja ohjaa kokemus ja sattuma. Toisaalta Ulla luottaa perinneperennoihin, jotka kestävät talvet moitteetta ja kukkivat varmasti joka vuosi. Sitten hän saattaa tarttua tarjouksiin ja pelastettaviin taimiin, kuten silloin, kun roskalavalla tuli vastaan kasa syreenin taimia. Niistä tuli kaunis pensasrivi talon päätyyn. 

– Pakkohan ne oli pelastaa! 

Kasvivalintoja ohjaa eniten kasvupaikka, niitä onkin tontilla monenlaisia. Talon vanhan osan komean kivijalan eteläpuolella on rutikuiva ja paahteinen kohta, jossa kukoistavat pionit ja päivänkakkarat. Puolivarjoisassa kallionpainanteessa, jossa vesi viipyy, viihtyvät puolestaan hortensiat. 

Monien olosuhteiden lisäksi tontilla on myös harvinaisen vaihteleva pohjamaa. Metsän lähellä maasto on moreenipohjaista, alhaalla saunalammella on tiukkaa savea. 

– Multaa on jouduttu tuomaan ja kompostit käyvät kuumina, jotta saisimme optimaalisempia kasvualustoja, Ulla selittää. 

Paasion pariskunnan tulevaisuudenhaaveet puutarhansa suhteen eivät ole tavallisimpia. 

– Haaveilemme palmusta. Ari hankki nyt banaanin, harjoittelemme palmuelämää ensin sen kanssa. Palmut olisivat niin hienoja pyramidin ympäristöön! 

Kun kierretään sisääntulokuistin ympäri, avautuu takapiha kuin salainen puutarha.
Betonikalusteet ovat Ullan tekemät. Osaan muoteista hän lisäsi raparperinlehden kuvioksi. Viivat tulivat muotteina käytettävien muovituolien sisäosan kuvioista ja niistä tuli kivan näköiset.
Mainos – sisältö jatkuu alla

Tutustu Oma PIHA -lehteen

Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.

Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *