Kun nuori perhe etsi tonttia, jolle rakentaa, oli tärkeimpänä kriteerinä mahdollisuus tehdä puutarha. Toiveiden paikka löytyi Tammisaaren tuntumasta.
Katriina Asikainen summaa paikan parhaat puolet.
– Etelärinne meren läheisyydessä mutta silti tuulensuojassa, vieressä luonnonsuojelualue.
– Siihen kun vielä lisätään, että tonttimme on neljä hehtaaria, oli täällä tilaa istuttaa, lisää Juha Laiho.
Taloa alettiin rakentaa 2006, seuraavana vuonna alkoi puutarhan tekeminen. Ensin yritettiin tuoda hiekkaiselle harjulle savimaata, kylvää siihen nurmikkoa ja istuttaa omenapuita. Pian huomattiin, ettei se toimi. Nurmikko ei viihtynyt eivätkä oikein omenapuutkaan.
Seuraavana vuonna alkoi pihan tekeminen toden teolla. Se on edennyt pala palalta, itse suunnitellen ja tehden.
– Tämä piha on tehty sekametsään ja pellolle. Kaikki on raivattu käsin ja kottikärryillä, kertoo Katriina.
Sekametsästä ovat muistona siellä täällä kasvavat koivut, jotka varjostavat etelärinnettä. Ne, kuten muu ympäröivä puusto, suojaavat myös tuulelta.
Kaikki on raivattu käsin ja kottikärryillä
Kasvillisuuden ympäröimä talo on kaunis ja näyttää siltä kuin olisi ollut paikoillaan vähintään sata vuotta, vaikka se on pariskunnan rakentama. Köynnökset verhoavat seiniä.
– Kasvit ovat meille tärkeitä. Me emme usko, että seinän vieressä kasvavat kasvit pilaavat talon, pariskunta tuumaa.
Katriinan ja Juhan esikuvia ovat englantilainen puutarha ja toisaalta myös preeriapuutarha, jollaiset ovat tulleet yhä suositummiksi viime vuosikymmeninä. Preeriaistutuksissa mukaillaan luonnon niittyaukeita yhdistelemällä perennoja ja heiniä.
Preeriatyyli on vallannut lähes koko etupihan, joka on elokuisena päivänä hämmästyttävän upea. Tällaisia istutuksia ei näe Suomessa juuri missään, ainakaan yksityispihoissa, eikä varsinkaan tässä mittakaavassa.
– Elokuusta syyskuun loppuun on aivan parasta aikaa, kun etupiha kukkii, kertoo Katriina. – Läheinen meri vaikuttaa niin, että syksy on pitkä ja lämmin.
Istutukset ovat miehenkorkuisia, niiden väleissä on hiekkakäytävät. Hiekka on oivallinen alusta myös siementaimille. Niitä tuottavat esimerkiksi piikkiputket (Eryngium). Erikoinen ja yleensä huonosti talvehtiva tummalehtinen vaskikurjenpolvi (Geranium sessiliflorum var. nigricans) selviää talvien yli hiekkamaassa
– tai jos ei selviä, kasvaa siemenistä uusia taimia tilalle.
Kun lähestymme säleaitaa, joukkoon liittyy seuraavan sukupolven puutarhuri. Oskar on viettänyt kaksi kesää töissä Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingissä. Alamme lähestyä hänen aarteitaan.
Tässä pihassa täytyy katsoa, mihin astuu, sillä jalkojen edessä saattaa olla vaikka mitä harvinaisuuksia, kuten sinijukka (Yucca glauca) tai kaktuksia – avomaalla! Aidan vieressä kasvaa banaani (Musa), jättigunnera (Gunnera manicata) sekä pisamaliskovehka (Typhonium venosum, Sauromatum venosum). Kuinka ihmeessä nämä talvehtivat?
– Olemme vuoranneet niiden yhteisen istutuskuopan routaeriste-styroxlevyillä, Juha kertoo. – Talven alla kasaamme kasvien päälle paksun kerroksen talvisuojaturvetta, lehtiä ja heinää ja sen päälle vielä pakkaspeitteen. Lisäksi tarvitaan muutama muovisäkki koko komeuden päällä estämässä kuivikkeiden kastumista ja siitä aiheutuvaa jäätymistä.
Meneillään olevan kylmän ja routaisen talven jälkeen onkin jännittävää nähdä, kuinka talvetus tällä kertaa onnistui. Se selviää vasta myöhemmin keväällä.
Oskarin jäljiltä pihasta löytyy myös tulppaanipuu (Liriodendron), valeakaasia (Robinia) ja amerikanjalopähkinä (Juglans cinerea). Valeakaasia on kasvanut vastoin odotuksia niin nopeasti, että se ryöpsähti varjostamaan kivikkotarhaksi varattua aluetta.
Viime vuosi oli juhlavuosi.
– Päätimme, että puutarhamme on nyt valmis!
Perhettä naurattaa. Eihän noin voi sanoa. Puutarhan muokkaus ei lopu koskaan. Juha muotoilee:
– Nyt ei enää ole rytöpaikkoja, joille pitäisi ehdottomasti tehdä jotakin. On tehty kaikki, mitä alun perin ajateltiin. Sitten alkavat muutokset, hän virnistää.
Silti tunne siitä, että puutarha on valmis, toimi pontimena osallistua Suomen Paras Piha -kisaan. Upea kokonaisuus poiki sijoituksen finalistien joukossa.
Kilpailuun osallistumiskirjeessä luki: "Pihamme on vuosien varrella kehittynyt kahden amatöörin käsissä. Vietämme ulkoilmaelämää huhtikuusta lokakuuhun, ja harrastus on periytynyt myös lapsille. Tämä on todellista puutarhaharrastuksen intohimoa!"
Pihan uusimmat alueet ovat istutettu lehto ja arboretum eli puulajipuisto, joka on oikeastaan Oskarin. Aiemmin se oli tyttären aluetta keppihevosratana.
– Arboretum on alhaalla laakson pohjalla, mutta siellä on liian kylmää erikoisimmille lajeille, Juha selvittää. – Kuoppa on harmillisen hallanarka, ja myöhäiset keväthallat aiheuttivat tuhoja puille. Piti vaihtaa erikoisuudet vähän turvallisempiin lajeihin.
Arboretumissa pärjäävät punatammi (Quercus rubra), pyökki (Fagus sylvatica), punasaarni (Fraxinus pennsylvanica) ja pähkinäpensas (Corylus avellana). Osa niistäkin sai paleltumavammoja alkuvaiheessa, mutta ne ponnistivat uudestaan kasvuun ja ovat jo kookkaita. Aremmat lajit on istutettu ylärinteeseen, etupihalle ja talon sivuille. Talon eteläseinällä on kokeilussa myös kiinansinisade
(Wisteria sinensis).
Harvinaiset puut, kuten kaikki muutkin kasviaarteet, täytyy suojata verkkoaidalla. Tammisaaressa on peuroista paljon riesaa. Katriina ja Juha ovat ympäröineet koko istutetun alueen, mukaan lukien laaksonpohjan arboretumin, kaksimetrisellä aidalla. Niissä kohdissa, joissa on matalampi säleaita, täytyy päällä olla keltaista nauhaa useana kerroksena.
– Puutarhaelämä peurojen kanssa on turhauttavaa. Ne verottavat metsääkin, mikä on vielä huolestuttavampaa. Siellä kasvaisi esimerkiksi tammia, mutta niiden taimet syödään, Katriina huokaa.
Sen jälkeen, kun verkkoaita pystytettiin, on harvinaisuuksien istuttaminen ollut turvallisempaa. Koska kaikille kasvierikoisuuksille täytyy saada mieleiset kasvupaikat, on pihaan tekeillä minisuo. Sen ylle rinteeseen tulee vesiaihe, josta johtaa pieni virta turpeella täytettyyn paljuun.
Toinen alue, jota parhaillaan mietitään, on piharakennusten suojaama nurkkaus yläpihalla. Viereisen istutusalueen uudistuksessa löytyi istutuspaikka uudelle erikoisuudelle, korean- ja japaninvaahteran (Acer pseudosieboldianum ja A. palmatum) risteymälle.
– Se on talvenkestävämpi kuin japaninvaahterat, joista moni haaveilee, Juha kertoo. – Nyt risteymälajikkeita näyttää löytyvän Suomestakin, mutta tämän hankimme pari vuotta sitten Virosta. Pakkasenkeston pitäisi olla –34 astetta.
Tällaisten kasvikokeilujen äärellä talvi on aina jännittävä kokemus. Kuinka kasvit selviävät, missä kulkee niiden pakkasensiedon raja? Eipä silti, kesässäkin on haasteensa. Hiekkamaa ei pidätä kosteutta, ja viime vuosien kuivat kesät ovat koetelleet.
– Loppukesään mennessä emme enää jaksa sitä kuivuutta, Juha summaa. – Kun jopa kasteluun käyttämämme lähteen vesi alkaa pulputa yhä hitaammin, tulee halu muuttaa Huippuvuorille.
Onneksi syksyllä alkaa yleensä sataa, talvi tuo kaivatun lepotauon ja sen mittaan syntyy uusia ideoitakin. Katriina kehuu miehensä sommittelun ja kokonaisuuksien hahmottamisen taitoa, joiden ansiosta piha on harmoninen. Omakin maku kehittyy ja muuttuu koko ajan.
– Harrastan aina vain vähemmän kesäkukkaruukkuja, Katriina tuumaa.
Se on ihan ymmärrettävää, kun siirrytään alas laaksoon. Siellä on valtava kesäkukkamaa. On tämä aivan toista kuin ruukkuistutukset.
Kesäkukkamaa ja viereinen kasvimaa on tehty luostaripuutarhojen innoittamana neliömäisiksi muotopuutarhoiksi, vaikka sitä ei loppukesän rehevyyden seasta välttämättä huomaa. Narsissitupakat ja valkoiset leijonankidat ovat kasvaneet jättiläisen mittoihin.
– Ne vain kasvoivat ja kasvoivat. Mietin, alkavatko ne koskaan kukkia, Katriina muistelee.
Toinen kasvimaa on hieman ylempänä. Se tehtiin laatikoihin lähellä kasvavien koivujen ja haapojen juurten takia. Pintajuuristen puiden alla ei voi maata kaivaa eikä mikään oikein kasvakaan. Viereisessä kasvihuoneessakin on kivetty lattia puunjuurten kurissa pitämiseksi.
Alamäen puolella aluetta reunustavat säleikköaidat, joissa kiipeilee köynnöksiä. Ne estävät hallan ja tuulet ja luovat suotuisan pienilmaston. Vihannesten lisäksi penkeissä kasvaa reheviä perennoja, daalioita ja muita yksivuotisia.
Kasvimaiden ihastelu onnistuu rinteen yläosaan rakennetulta terassilta käsin. Näkymä jatkuu kauas laaksoon, jonka takana on merenlahti.
– Joskus iltaisin sumu vyöryy lahdelta laakson keskellä olevan pienen metsäsaarekkeen molemmin puolin, Katriina tunnelmoi.
Terassilla, näkymän ääressä, on iso ruokapöytä.
– Mutta ei tässä tule kovin usein istuttua, kuten ei rinteeseen tehdyllä toisellakaan oloterassilla, Juha huomauttaa.
Perhe vaikuttaa olevan keskittyneempi puutarhanhoitoon kuin istuskeluun. Terassikin rakennettiin sellaiseksi, että istutuksille on mahdollisimman paljon tilaa.
– Emme halunneet isoa ja yhtenäistä, tanssilattian oloista terassia. Siksi tässä on istutusalue keskellä. Pidämme tästä lehtimuotojen vaihtelusta, tässä kohtaa se on erityisen onnistunut, pariskunta tuumaa.
Tämän kokoisella pihalla ovat tarpeen myös alueet, joihin sijoitetaan kompostit, uudet taimikasvatukset ja heräteostokset, joilla täytetään aukkopaikkoja tai joiden sijoitusta vielä pohditaan. Nämä toiminnot ovat vähän sivummalla. Kanala on soma rakennus, joka erottaa hoidetumpaa aluetta puolivillistä metsänreunasta.
Täällä sijaitsevat myös mehiläispesät. Mehiläisiä varten kasvivalikoimaan kuuluu kasveja, joissa on lukemattomia pieniä kukkia, kuten nauhuksia (Ligularia) ja putkikasveja. Niistä suosikki on jättikarhunputki (Angelica gigas), jonka viininpunainen kukkavarsi nousee toisena tai kolmantena vuonna ja siementen kypsymisen jälkeen kasvi kuolee.
– Se houkuttelee mehiläisiä ja on muutenkin hienon näköinen.
Siementaimia kasvaa jopa keskellä hiekkakäytävää, sillä erikoisempaa kasvia ei raaski oikein kitkeä. Monessa puutarhassa jättikarhunputki ei edes tee siementaimia, jos siemenet eivät ehdi kypsyä tai ei ole paljasta maata itämiseen.
Omat kanat tuottavat lannoitetta, ja on niistä seuraakin.
– Niille on pakko jutella, sillä ne puputtavat koko ajan, nauraa Katriina.
Jotain erikoisempaa löytyy luonnollisesti myös huoltopihalta: kanatarhan takana kasvaa lehtevä poppelimagnolia (Magnolia acuminata).
Moni kasvi on siemenestä kasvatettu, perennatkin.
– Välillä tämä tuntuu hulluudelta, Katriina myöntää. – Rajan vetäminen on vaikeaa: mihin asti jatkamme hoidettua puutarhaa? Toistaiseksi olemme jättäneet reunoille niittykasvillisuutta ja muokanneet joitakin kohtia myöhemmin puutarhaksi.
Yksi tällainen alue on takapihalta laaksoon viettävä kuiva rinne.
– Se toimi niittynä hyvin, mutta halusimme silti siihen vesiaiheen ja suopuutarhan. Mutta se on viimeisin alue, jonka teemme, Juha painottaa.
Uskoisiko tuota.
Piha somessa: vargudden
Opiskelin puutarhasuunnittelijaksi ja maisema-arkkitehdiksi, mutta veri veti kirjoittamisen pariin. Asun enimmäkseen Korppoossa, jossa kunnostan vanhaa talonrötisköä ja sen lähes umpeenkasvanutta pihaa hitaasti, rauhassa, kiinnostuksella paikan menneisyyttä kohtaan. Harrastan verkkaista löytöretkeilyä ja kasvien keräilyä; hurahduksen kohteina ovat ainakin varjohiipat, narsissit, vuokot ja koiranhampaat. Vastapainoksi kaupungissa käydessäni olen parvekepuutarhuri.
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Mänttä-Vilppulassa sijaitseva järvenrantapiha on valtavan monipuolinen. Näkymä on säilynyt levollisena kookkaiden kasviryhmien ja oivaltavasti piilotettujen tilojen ansiosta.
Oma PIHA -lehden perinteikäs Suomen Paras Piha -kilpailu on ratkennut. Vuonna 2015 voittoon kiri ensimmäisen kerran maalaistalon piha. Se oli niin lukijaäänestyksen kuin tuomaristonkin valinta. Voit katsoa videon pihasta tästä. Vuokko ja Jouko Huumarkankaan lypsykarjatila sijaitsee Kyyjärvellä, joka on Suomenselällä Keski-Suomessa lähellä Pohjanmaan rajaa. Vedenjakajaseutu on luonnoltaan karumpaa kuin ympäröivät seudut. Huumarkankaiden Onnela-nimisen tilan pihapiiri
Piha oli Oma PIHA -lehden lukijaäänestyksen ylivoimainen voittaja. Röngän perheen mökkipiha vastaakin monen suomalaisen mielikuvaa täydellisestä kesäparatiisista. Se on hieno saavutus.
Yleisöäänestyksen selväksi voittajaksi nousi piha, joka voisi olla hyvin toisen näköinen. Karu paikka kallion laella ei lannistanut Lola ja Ove Winqvistiä, kun he halusivat kaunistaa talonsa ympäristön.
