Leean ja Karin kesäparatiisi on käsin rakennettu ja huolella kunnostettu pihapiiri, joka huokuu vanhan ajan tunnelmaa.
Piharakennuksen kulmalla on sydämenmuotoinen nimikyltti, jonka Kari teki, kun he alkoivat Leean kanssa kulkea yhdessä. Pari tapasi tansseissa.
– Alkuun, kun mentiin yhteen, meillä oli neljä pihaa! Nyt määrä on vähentynyt kahteen.
Leea ja Kari Sulkko-Mäkelän kesäparatiisissa Niinisalon vieressä asutaan lähes puolet vuodesta. Paikka on Leean lapsuudenkoti, jonka hänen isänsä rakensi sotien jälkeen 1945–46. Isä oli puuseppä, veistonopettaja ja pelimanni, joka leikkasi myös kylän miesten hiukset.
Pihapiiriä kehystävät perinteiset rakennukset ja rehevät istutukset. Tontin eteläreunaa rajaa mutkitteleva joki. Kauniit pihlajat ja hieno tammi korostavat seesteistä tunnelmaa.
– Tykkään pihlajista, Leea tunnustaa. – Mutta on puita pitänyt kaataakin. Laho omenapuu ja 15 isoa koivua ovat saaneet lähteä.
Vanhoista rakennuksista pidetään tarkoin huolta. Kari haluaa korjata kaiken niin kuin se on alun perin tehty, ikkunoiden koristelistoja myöten. Ainoa uudistus on ollut pienen katoksen lisääminen ulko-oven päälle. Se suojaa ovea ja ovesta tulijaa sateelta – lipan alla ehtii avata sateenvarjon.
Keskellä pihaa, asuinrakennusta vastapäätä, on komea luhtiaitta. Sen ylisillä Leea nukkui lapsena monta kesää. Viimeksi siellä on majaillut tyttärentytär Emma.
– Lapsena oli hieno herätä, kun linnut lauloivat ja sade ropisi pärekattoon, Leea muistaa.
Karin puusepäntaidot näkyvät muun muassa piharakennuksen ovissa, joista hän teki tismalleen samanlaiset viistoine laudoituksineen kuin alkuperäiset, Leean isän tekemät. Tässä paikassa silmä lepää kaikkialla. Nykyaikaisia pihavalaisimia ja laatoitettuja alueita ei näy, sillä ne rikkoisivat tunnelmaa.
– Eivät ne tänne maalle sovi. Kaupunkipihalla meillä on toki laatoitusta.
Valaisimiksi pariskunta keksi pystyttää rivin heinäseipäitä, joihin ripustettiin myrskylyhdyt.
Puutarha on pariskunnalla verissä. Leean äiti istutti lapsuudenkotiinsa puutarhan. Sieltä kävivät seudun asukkaat ostamassa marjoja, joita ei muualta saanut. Karin äiti oli puolestaan kasvihuoneyrittäjä.
Vanhaan pihapiiriin soveltuvat luontevimmin perinnekasvit, joita Leea vaalii.
– Värit ovat mitä sattuu, Leeaa naurattaa. – Yritän säilyttää äitini kasvit, se on tärkeintä.
Piharakennuksen seinällä kukkivat vanhat ruusut, kuten kartano- ja mustialanruusu sekä köynnösruusu 'Pohjantähti' ja tarhakurtturuusu 'Pohjolan Kuningatar'. Siniset ritarinkannukset korostavat ruusujen punaa. Talon nurkalla on kaunis, ilmava kasvi, jota Leean äiti kutsui alppitattareksi; nykyinen nimi on kaitaröyhytatar (Koenigia divaricata). Tämän kookkaan perennan kasvutapa on keveä ja varret koristeellisen punertavat.
Harjaneilikoita ja sormustinkukkia kasvaa lähes kaikkialla ja ukonkelloja varsinkin.
– Ukonkello pysyy aisoissa, kun ruohoa leikataan ympäriltä, Leea neuvoo. – Ja kukkavarret on hyvä leikata pian kukinnan jälkeen, ettei tule siemeniä.
Komea raparperi on Leean äidin peruja, 60–70 vuotta vanhaa kantaa. Sitä Leea on jakanut monelle eri kasvupaikalle, ja Kari on valanut sen lehtien avulla betonilaattoja. Tuomipihlajakin on yli 65-vuotias.
– Ihme, ettei ole vielä lahonnut.
Perinnekasvien seassa on uudempia tuttavuuksia, sillä niidenkin joukosta löytyy Leean lempikukkia, kuten sinivaleunikoita tai nykynimeltään uinukoita (Meconopsis). Ne kukoistavat joen rannassa jalopähkämön rinnalla.
Kaikesta näkee, että täällä ahkeroidaan. Leea kutsuu Karia tuhattaituriksi.
– Se on liioittelua, Kari vastaa.
– Eikä ole. Teet puusta mitä vain!
– Ei muuten saisi aikaa kulumaan, Kari lopulta tuumaa. – Ja kun tekee itelleen, ei se ole vastenmielistä. Ihmettelen, kun ihmiset tv-ohjelmissa haluavat mökeilleen helppoa ja kaunista. Mitä se on? Ettei tarvitse tehdä mitään?
Kari on rakentanut aikansa kuluksi uuden saunan, kesäkeittiön ja ruokailupaikan, Taukolan. Toinen ruokailupaikka on Kipinä, vanhempi pikku mökki aivan joen rannassa. Nimi tulee siitä, että Leeaa kutsuttiin lapsena kipinäksi, kun hän oli niin pieni. Mökin sisältä ruokapöydän äärestä on ihastuttava näkymä joelle ja sen varren kukkaistutuksiin.
Kesäkeittiö on lähes piilossa syreenien keskellä. Kaunis ja hyvin varustettu keittiö käsittää vanhan puuhellan, hellan sisään rakennetun savustuspöntön ja grillin.
– Hella on kiva täällä pihalla. Siinä kun paistaa silakat ja muut kalat, ei tule hajua taloon sisälle, Kari huomauttaa.
Kesäkeittiön seinät Kari muurasi tiilistä. Ikkuna-aukoista näkee, milloin vieraat tulevat ja niistä voi muutenkin seurata, mitä pihalla tapahtuu. Kun ruoka on valmista, kilisee kattoon kiinnitetty vellikello.
Saunan terassilta avautuu hurmaava näkymä joelle yli valamonruusujen. Rannan kukkaryhmän taivaansiniset uinukot, jalopähkämö ja tarha-alpi loistavat. Jalkojen alla on Leean äidin kutoma upea räsymatto.
Leea suunnittelee leikkaavansa valamonruusun alhaalta poikki seuraavana keväänä, jotta se kasvaisi matalampana ja tuuheampana.
– Keväällä ei millään raaskis leikata ja kesällä huomaa, että olis pitäny. Suviruusukin täytyy leikata ensi keväänä tyveltä poikki, Leea suunnittelee.
Saunan tupa on tehty kuusesta, se ei tummene vuosien saatossa kuten mänty. Jokea voi ihailla ikkunasta myös lauteilla istuen.
– On niin hienoa, kun on luonnon vesiaihe, ei tartte itse sellaista tehdä, Leea kiittää. – Keväällä tulvan aikaan joessa on kova virtaus, ja alkukesällä koski oikein kohisee.
Joen läheisyys tuo kuitenkin vesimyyrät pihapiiriin. Ne ovat puutarhurin painajainen, sillä ne voivat syödä kokonaisen hedelmäpuun juuret.
– Muutama vuosi sitten vesirottia oli paljon. Pyydystin 14, taidettiin saada lopulta koko pesue, sillä siihen ne loppuivat, Kari kertoo.
Onneksi myyristä päästiin, sillä saunan vieressä on hedelmä- ja marjatarha. Tässä kasvaa muun muassa rautatienomenapuu ja viinimarjapensaita: valkoista, punaista sekä viher- ja mustaherukkaa. Karviaistakin on punaisena ja vihreänä.
Ukonkellot kukkivat omenapuiden alla, valoisammilla paikoilla myös pionit ja ruusut, kuten upean tummanpunakukkainen sammalruusu (Rosa Centifolia Muscosa -Ryhmä). Alkukesällä paikka on satumaisen kaunis omenapuiden ja syreenien kukkiessa.
Piha on selvästi mitä parhaiten hoidettu ja kasvillisuus kukoistavaa.
– Tämä nyt on tämmöinen mökkipiha. Me on totuttu tähän. Kun tätä on lapsesta asti kattonu, ei tunnu niin ihmeelliseltä, Leea miettii.
Kasvimaa on isännän aluetta. Sinne käydään juhlavasta portista, jossa on Suomi-Filmin tunnelmaa.
– Tästä alkaa mun valtakunta, Kari esittelee, mutta heti perään harmittelee.
– Joku syö punajuurten naatit heti, kun ne nousevat. Rusakko tai kauris. Pihassa kauriita ei ole näkynyt, mutta pellolla näkee.
Valtakunta on viime vuosina hieman pienentynyt. Mansikoiden ja perunan alaa on vähennetty ja tilalle tehty kukkaniitty, johon siirrettiin myös perinneperennoja.
– Kun ikää tulee, täytyy vähentää työn määrää, emmekä pysty sellaisia määriä edes syömään. Ison kasvimaan kasteleminen kuivina kesinä on lisäksi järkyttävä urakka.
Vaja-kasvihuone -yhdistelmä on Karin rakentama.
– Kasvihuone oli niin pieni yksinään, ja tarvittiin myös taimien koulimistila.
Vaja toimii kasvihuoneen eteisenä ja se on myös kätevä varasto kasvimaalla tarvittaville työvälineille. Rakennuksen takaa alkaa nurmikenttä, jota reunustavat hansa-, suvi-, tornionlaakson- ja juhannusruusut. Perällä joenrannassa on lapsenlapsille laavu.
Rannan tuntumassa on myös Leean isän rakentama maakellari, jonne laskeudutaan tikkaita pitkin. Siellä säilyvät perunat ja porkkanat, mutta arkojen kasvien talvetukseen se on liian kostea.
Viereisen aitan takaseinällä nököttää soma hylly, jossa on maitotonkka muistona menneistä ajoista.
– Tonkat pantiin tuohon pesun jälkeen valumaan, kertoo Leea lapsuudestaan pientilalla.
Kari luetteloi perennat edellisviikolla: noin 90 erilaista. Leea näyttää kasveja, joista erityisesti pitää. Kuunliljat (Hosta) keräävät sadepisarat kauniisti, ja nauhusten (Ligularia) lehdistä tulee istutuksiin mukavasti erilaista lehtimuotoa ja väriä. Suurilehtiset valeangervot (Rodgersia) ovat näyttävyydessään mieleisiä.
– Ne ovat aika kronkeleita. Ison puutarhan perällä ne kituivat, mutta talon nurkalla viihtyvät. Ne eivät kestä yhtään pakkasta keväällä, Leea varoittaa.
Kukinnan aloittavat sadat narsissit keväällä. Puutarhan huippuhetki on juhannuksen jälkeen. Silloin kukkivat pionit, iirikset ja liljat.
Loppukesän kukkijat saavat myös tunnustusta: päivänliljat (Hemerocallis), ruskolilja (Lilium bulbiferum), myöhemmin kukkivat kurjenmiekat (Iris). Pallo-ohdake (Echinops) on tulossa kukkaan. Korkeat ritarinkannukset (Delphinium) loistavat sinisävyjä. Akileijat (Aquilegia) kukkivat pitkään, kun ohikukkineet kukkavarret muistaa leikata.
– Tästä liilan ja valkoisen kirjavasta akileijasta tykkään eniten, Leea näyttää. – Muun väriset pitääkin siirtää, ettei lempikukkani huku. Siemeniä voi kyllä kerätä, mutta ei ole takeita, että tulee samanlainen kukka!
Kukkia riittää keväästä syksyyn.
– Viimeisenä kukkivat punalatviot (Eutrochium), kun jo muutetaan syksyllä kaupunkiin.
Talvella Leea harrastaa kuorolaulua. Keväällä matkataan takaisin kesäkotiin peräkärry täynnä pelargoneja ja muita kukkia.
Opiskelin puutarhasuunnittelijaksi ja maisema-arkkitehdiksi, mutta veri veti kirjoittamisen pariin. Asun enimmäkseen Korppoossa, jossa kunnostan vanhaa talonrötisköä ja sen lähes umpeenkasvanutta pihaa hitaasti, rauhassa, kiinnostuksella paikan menneisyyttä kohtaan. Harrastan verkkaista löytöretkeilyä ja kasvien keräilyä; hurahduksen kohteina ovat ainakin varjohiipat, narsissit, vuokot ja koiranhampaat. Vastapainoksi kaupungissa käydessäni olen parvekepuutarhuri.
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Heale Garden on yksityispuutarha, joka todella tuntuu yksityiseltä, vaikka siellä käy runsaasti vierailijoita. Sijainti pienessä hiljaisessa jokilaaksossa takaa rikkumattoman rauhan ja vilkkaat luontoelämykset.
Muhosjoen rannalle syntyi kukkea pihapiiri rakkauden siivittämänä. Omin käsin tekeminen, tontin mahdollisuuksien hyödyntäminen ja kierrätysmateriaalien käyttö ovat minibudjetilla toteutetun pihan kulmakivet.
Halosten piha sijaitsee Suomen päälaella. Lyhyestä kesästä huolimatta pihalla kukoistavat kesäkukat ja perennat. Taitelijasielut koristavat pihaansa myös itse tehdyillä esineillä. TEKSTI Jouko Tikkanen, KUVAT Jouko Tikkanen ja Liisi Myllykangas Sirpa ja Klemet Halosen piha on erikoisuus Utsjoella, sillä lyhyen kesän aikaan harva piha puhkeaa kukkaloistoon kuten Halosten piha. Piha sijaitsee Tenojen rantakivikossa, jossa tunturikoivut hallitsevat
Tässä on kuvia Pohjois-Karjalan talvesta; osa niistä on tammikuun puolelta, jolloin pakkasta oli lähes 30 astetta. Maisemat olivat aivan ihanat, lumi oli puhdasta ja valkoista ja auringonpaiste ihan oranssin väristä. Ilma tuntui hyvin raikkaalta. Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että pakkasta oli kyllä liikaa, jotta pakkaspäivistä olisi pystynyt nauttimaan. Sisältä oli kiva ihailla talvista luontoa,
Kun puut kasvavat, istuskellaan saunan vilvoitteluterassilla latvusten alla ja popsitaan marjoja pensaista – seitsemännen kerroksen korkeudella.
Henkeäsalpaava The Lost Gardens of Heligan on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Puutarha on Eden Projectin luojan Tim Smitin ensimmäinen taidonnäyte. Se on valtavalla työmäärällä upeasti entisöity, lähes sadan hehtaarin laajuinen puutarhakokonaisuus.
Oma PIHA -lehden järjestämässä Suomen Paras Piha -kilpailussa finaaliin valittiin kirkkonummelaisten Kärkien piha. Pihassa on runsas kukinta keväästä syksyyn ja muodoltaan erikoisia puita. Metalliset eläinhahmot ihastuttavat vierailijaa.
Kun saven kanssa pääsee sinuiksi, voi tuloksena olla alati kukkiva piha. Yksi tällainen värittää maalaismaisemaa Keski-Suomessa.
Postimerkkipihaan mahtuu omaa ruuantuotantoa, itse kasvatettuja perennoja, komposti ja tilava terassi. Kasvit saavat mielellään olla sekä kauniita että syötäviä.
Moni tuntee benediktiinien hengellisen perinnön, mutta harva tietää, kuinka syvästi nämä munkit vaikuttivat Euroopan maatalouteen ja työn tekemiseen.
