Pakastaminen on helppo ja varma tapa säilöä kotipihan satoa, mutta kannattaa kokeilla myös kuivaamista, hapattamista ja umpiointia. Etikkasäilykkeet sekä makeat mehut ja hillot säilyvät hyvässä kellarissa jopa seuraavaan kesään.
Ennen jääkaappeja ja supermarketteja perunat, juurekset, hillot, mehut ja survotut puolukat varastoitiin kellareissa, jotta syötävää oli talvellakin. Nykyisin kaiken saa kaupasta, mutta itse kasvatetulla ja metsästä kerätyllä sadolla on edelleen oma arvonsa. Oikein käsiteltyinä ja säilöttyinä marjat, hedelmät ja vihannekset säilyvät pilaantumatta pitkään ja ravintoarvokin pysyy kohdillaan. Säilöminen on kaiken lisäksi palkitsevaa ja hauskaa.
Olipa varastointitapa mikä hyvänsä, säilöttävien tuotteiden tulee olla terveitä ja ehjiä. Tautiset, tuholaisten vioittamat ja nostossa kolhiintuneet kasvikset eivät kuulu varastoon. Myös säilöntään käytettävien tuotteiden tulee olla hyvälaatuisia.
Puhtaus on tärkeää erityisesti kuumennettavien ja hapatettavien tuotteiden säilönnässä. Lasipullot ja -purkit pestään perusteellisesti ja steriloidaan sata-asteisessa uunissa viidentoista minuutin ajan. Astiat kannattaa kääriä sanomalehteen kolhiintumisen ja palovammojen ehkäisemiseksi. Korkit ja kannet kiehautetaan vedessä.
Pakastetuissa tuotteissa ruoka-aineiden maku, väri ja vitamiinipitoisuus säilyvät lähes tuoreen veroisina. Rakenne saattaa muuttua sulatettaessa. Nopea pakastus, säilytys vähintään -18 asteessa ja oikea sulatus ratkaisevat lopputuloksen.
Pakastaminen sopii niin marjoille kuin vihanneksillekin. Marjat annostellaan rasioihin tai pusseihin sellaisinaan tai pienen sokerimäärän kera. Useimmat vihannekset on ryöpättävä eli esikeitettävä nopeasti ennen pakastusta. Yrtit sen sijan pussitetaan tuoreeltaan kerta-annoksina, joita on helppo lisätä ruokiin jäisinä. Myös omenalohkot voi pakastaa sellaisinaan, jos ne on tarkoitus käyttää esimerkiksi piirakkaan. Porkkanaraasteen pakastustakin kannattaa kokeilla.
Kuivaaminen on ikivanha säilöntätapa, joka on ihan käypä tänäkin päivänä. Kuivatuissa kasviksissa maku ja ravintoaineet säilyvät varsin hyvin. Kuivaukseen sopivat etenkin yrtit, mutta myös lähes kaikki kasvikset. Ainoastaan hyvin vesipitoisten vihannesten kuivaaminen ei onnistu. Vihannekset ja marjat ovat valmiita, kun ne ovat kevyitä ja kovia. Herkulliset omenarenkaat jäävät nahkeiksi ja taipuisiksi.
Kasviksia voi kuivata kesällä ulkona, ellei ole liian kosteaa. Sisätiloissa kannattaa käyttää hyväksi jää- ja pakastinkaappien sekä leivinuunin päällyksiä. Myös pannuhuone on oiva paikka kuivaukselle. Uunikuivaus onnistuu parhaiten kiertoilmauunissa. Kuivatuksen aikana lämpötila ei saa nousta yli 50 asteen. Kasvikuivureissa kuivaus on nopeaa ja laatu hyvä, mutta myös energiaa kuluu.
Hapattaminen eli fermentointi on niin ikään vanha ja edullinen säilömistapa, joka on tullut uudelleen suosituksi. Hapattamisessa muodostuu terveellisiä maitohappobakteereita, jotka saavat aikaan käymisen ja estävät haitallisten mikrobien kasvun. Hapattaminen kannattaa aloittaa kaalista, sillä hapankaali onnistuu varmimmin. Juustohöylä on kätevä väline kaalin silppuamiseen. Kun periaate alkaa olla hallussa, voi jatkaa muihin vihanneksiin.
Hapattamiseen tarvitaan 10–15 grammaa joditonta merisuolaa yhtä kasviskiloa kohden. Suola estää säilykkeen pilaantumisen siihen asti, kunnes happamuus on riittävän alhainen. Pala hapankorppua tai tilkka jugurtista suodatettua heraa auttaa alkuun. Kasvisten on oltava koko ajan nesteessä valolta suojattuina. Nestelukoksi kasvisten päälle voi asettaa esimerkiksi tiiviisti taitellun kaalinlehden. Purkkeja pidetään muutama päivä huoneenlämmössä ja siirretään sitten jatkokypsymään viileään pariksi viikoksi. Alle kannattaa laittaa tarjotin tai vati, sillä tiiviinkin kannen alta pursuaa nestettä. Oikein säilytetyt, avaamattomat hapantuotteet säilyvät jääkaapissa vähintään puoli vuotta.
Umpioimalla voi valmistaa sekä sokerisia, etikkaisia että suolaisia säilykkeitä. Perinteisesti näin on säilötty muun muassa marjoja, luumuja, kirsikoita ja sieniä sekä kalaa. Kaikki kaupasta ostettavat säilykkeet on umpioitu. Niiden kansi aukeaa napsahtaen. Umpiointi ei ole rakettitiedettä ja se onnistuu tavallisessa kattilassa tai uunissa. Lisäksi tarvitaan lasitölkkejä ja muovitiivisteellä varustettuja niin sanottuja twist-off-kansia. Tölkkejä voi ostaa uutena, mutta myös käytetyt lasipurkit kelpaavat, jos niiden kannet ovat ehjät.
Umpioinnissa vesi kuumennetaan kiehumispisteeseen keittäen purkkeja 15–40 minuuttia. Kuumennus tuhoaa haitalliset mikrobit, ja vesihöyry työntää ilman pois tölkistä, jolloin alipaine sulkee kannen tiiviisti. Kattilaumpioinnissa tölkit asetellaan pohjalle taitellun pyyheliinan päälle ja kattila täytetään vedellä 2/3 tölkkien korkeudesta. Umpioituneiden tölkkien kannet kierretään lopuksi tiukasti kiinni. Umpiointi on onnistunut, kun kansi painuu lommolle.
Kaikista marjoista ja hedelmistä voi tehdä mehua höyryttämällä tai keittämällä. Omenoista saa puolestaan maukasta juotavaa viemällä hedelmät puristettavaksi tuoremehuasemalle. Yhdestä marjakilosta tulee mehua noin yksi litra. Poimittavat marjat saavat olla hivenen ylikypsiä, sillä niistä irtoaa neste parhaiten. Erilaisia marjoja ja hedelmiä sekoittamalla saadaan uusia makuja, esimerkiksi omenat miedontavat mukavasti marja-aronian karvautta. Sokeria lisätään 200–400 grammaa mehulitraa kohden.
Hilloihin ja marmeladeihin tarvitaan sokeria mehuja enemmän. Sokeri sitoo suurimman osan marjojen vedestä, jolloin homeiden, hiivojen ja bakteereiden toiminta estyy. Vähemmän sokeria sisältävät hillot tarvitsevat säilöntäainetta tai ne on pakastettava. Kesäkurpitsa ja porkkana sopivat mainiosti sekahilloihin.
Etikkasäilönnässä eli pikkelöinnissä tuotteiden säilyminen perustuu etikan happamuuteen. Mausteliemi keitetään etikasta, vedestä, sokerista ja mausteista. Kaikille etikkakasviksille sopii liemi, joka koostuu 1 osasta etikkaa, 2 osasta sokeria ja 3 osasta vettä. Etikkaliemi kannattaa keittää teräs- tai emalikattilassa kannella suojattuna liesituulettimen alla. Punajuurikkaat kypsennetään ennen pikkelöintiä, kurkut sen sijaan säilötään tuoreina.
Olen pitkän linjan puutarhaihminen, aloittanut puutarhurikoulusta päätyen korkeakoulututkintoon. Aikoinaan emäntäkoulussa ollessani selvisi, että puutatarha ja sen hoitaminen voisivat olla minulle sopiva ammatti. Valmistuttuani puutarhurikoulusta pääsin Helsingin yliopiston silloiselle puutarhatieteen laitokselle koekenttiä hoitamaan ja myöhemmin Puutarhaliittoon kotipuutarhaneuvojaksi. Valokuvauksen ja kirjoittamisen alkaessa kiinnostaa yhä enemmän jäin freelancertoimittajaksi. On ollut mielenkiintoista ja opettavaista tutustua juttumatkoilla erilaisiin puutarhoihin ja innostuneisiin pihatarhureihin. Kasvien kanssa touhuaminen ja samanmielisten ihmisten kohtaaminen ovat monelle tärkeitä, myös minulle.
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Mahdollisimman luonnonmukaisen hyötytarhan perustaminen on arjen ekoteko. Tasapainoisessa puutarhassa ravinteet kiertävät, komposti tuottaa multaa ja satokasvit voivat hyvin. Kotitarveviljely on nykyisessä maailmantilanteessa ajankohtaisempaa kuin koskaan.
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Vanha kasvihuone heräsi uuteen eloon perusteellisen siivouksen, huollon ja kiinteiden kasvatuskaukaloiden rakentamisen myötä. Kirpputorilta ostettu ruokapöytä muokattiin tilavaksi ruukutuspöydäksi.
Keväällä kasvihuoneessa tuoksuvat multa ja nuoret tomaatintaimet. Kasvin elämän seuraaminen siemenestä satoon on koukuttavan palkitsevaa. Aikaisimmat kylvöt pitkää esikasvatusta vaativille kasveille tehdään jo tammi–maaliskuussa kodin ikkunalaudalle tai kasvivalojen alle, sillä harvalla on käytössään talvikuukausina lämmitettävää kasvihuonetta. Kylväessä on hyvä tutustua siementen itämisaikoihin ja taimien kasvatusaikaan. Lisäksi tarkkaillaan kevään etenemistä, jotta osataan ajoittaa kylvöt oikeaan hetkeen. Asuinpaikan kasvuvyöhyke vaikuttaa luonnollisesti asiaan – siemenpussien yleisohjeet…
Keittiöpuutarhuri innostuu kesäisin kasvattamaan monenlaisia yrttejä. Kasvimaan vakiolajeihin kuuluvat ruohosipuli, persilja ja tilli, kun taas parvekkeella viihtyvät herkemmät yrtit, kuten basilikat ja rucola. Hauskinta on sekoitella perinteisiä ja harvinaisia tuttavuuksia.
Kasvien hyötyvaikutuksesta on puhuttu pitkään, ellei aina. Samettikukat karkottavat tuholaisia ja persilja parantaa ruokakasvien makua. Siksi niitä on kylvetty omiin riveihinsä muiden satokasvien väliin. Mutta entäpä jos luovuttaisiin riveistä ja siirryttäisiin sekaviljelyyn?
Luonto- ja pihakokemukset piirtyvät jo lapsuudessa ihmisen aistimuistoihin. Tiettyihin vuodenaikoihin liittyy vahvoja tuoksuja ja makuja. Sinivuokkojen tarkkailun ohella kevääseen kuului vajantakaisen raparperin kasvun seuraaminen. Alkavan kesän merkkejä olivat voikukkaseppeleen letitys sekä äidin tekemän raparperikiisselin maistelu.
Köynnöspinaatti on vanha, mutta vähän tunnettu koriste- ja ravintokasvi. Sen pinaatin tavoin käytettävät lehdet sisältävät runsaasti muun muassa karotenoideja, folaattia, kaliumia, magnesiumia, fosforia ja sinkkiä.
Kukkiva puu on kevään kaunistus ja satoa tuottava hyötykasvi. Nappaa tästä vinkit uuden omenapuun istuttamiseen.
Milloin tänä keväänä kannattaa kylvää, istuttaa ja kitkeä puutarhassa? Haastattelussa kuun mukaan ajoittamisen perinnettä tallettanut Anne Pöyhönen.
