Harmaa sää tuo värisävyt esiin. Vihreä on syvää, punainen kirkasta, keltainen hehkuu harmaudessa. Aurinkoinen keli puolestaan kohottaa mieltä ja houkuttelee ulos.
Arboretum eli puulajipuisto on hyvä kohde kävelylle mihin vuodenaikaan hyvänsä, sillä puissa on aina nähtävää, jos aluskasvillisuus peittyykin lumen alle. Puissa on yksityiskohtia, joita ei kesällä huomaakaan. Rungon uurteet, lehdettömien puiden silhuetit, marjat ja siemenet, ruskasta puhumattakaan. Yhtäkkiä puut nousevat esiin, havupuut etenkin.
Loka–marraskuisella kävelyllä on paljon ihasteltavaa. Marjaomenapensaan pienet marjat värjäävät koko pensaan punaiseksi. Lehtikuusen pehmeät neulaset tulevat ruskaan vasta kun lehtipuut ovat jo lehdettömiä. Pörröiset, kananpojankeltaiset lehtikuusihahmot pilkottavat paljaiden puiden väleistä ja takaa. Tuoksumaailma hämmästyttää, kun katsurat ja taikapähkinät tuoksuvat makealta, sitruunaltakin.
Sammal hohtaa smaragdinvihreänä kallistuneen puun rungolla. Aluskasvillisuuden tärkeää virkaa hoitavat kotkansiivet ovat vielä vihreinä, varjohiippojen väritys on muuttumassa ruskaan, kärhö pehmeine siemenhapsuineen kiipeää puolivillisti pensaan oksistoon. Perennapenkeissä kukkivat maksaruohot.
Vuonna 1967 perustettu Meilahden arboretum sijaitsee Meilahden huvila-alueen pohjoisosissa lähellä Paciuksenkatua. Alun perin se oli osa Meilahden kartanon puistoa. Arboretumista kannattaakin jatkaa kävelyä puuhuviloita ihastelemaan.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Meilahden arboretumin ruusutarha eli rosarium on kesäisen pääkaupunkimme ihastuttavasti tuoksuvia kukkakäyntikohteita. Kukintavuoro vaihtelee tarhassa kesän mittaan, esimerkiksi ranskanruusut ilahduttavat näin heinäkuussa. Ruusujenystäviä kuljeskelee hitaasti rosariumin käytävillä kumartuen välillä tuoksuttamaan pensasruusukokoelman monimuotoisia aromeja tai säilömään valokuvaan hieman ruusuenergiaa talven varalle.🌹
Muisto kesästä: kävelyhetki arboretumissa eli puulajistopuistossa. Ensin kaikki näyttää tutulta, on kuusia, tammia, pihlajia. Sitten puita alkaa katsella tarkemmin. Nehän ovat kaikki hiukan erilaisia. Matalaan pylvääseen kiinnitetty nimikyltti vahvistaa epäilyn: tuo on tuttu kotipihlaja, tuo taas makeapihlaja, tuo japaninpihlaja, tuo tuossa keltamarjapihlaja. Tästähän tulee varsinainen oppitunti! Matka jatkuu: Tässä on purppurakuusi, tuossa tavallinen kuusi, käärmekuusi
Lokakuun illat pimenevät, mutta päivisin on ollut lämpimiä ja sateettomia ulkoilusäitä. Puutarha on saatu jo alasajetuksi, joten aikaa on nyt vaikkapa luonnossa liikkumiseen. Viikonloppuna olin kuvaamassa Pielisjoen varrella Joensuussa. Ei voi muuta sanoa kuin että syksyinen luonto on niin kaunis upeine syysväreineen. – Tällaiselta näytti Pielisjoella.
Syksyinen luonto on parhaimmillaan. Hienot syysvärit, upeat vaahterat, pimenevät illat, raikastuvat ilmat. On myös sipulikukkien istutusten aika. Toivotaan, että me kaikki puutarhaharrastajat saamme nauttia keväisestä väriloistosta ennen perennojen kukintaa. Puutarhastamme löytyy vielä muutama kukkiva kukka: Peace-ruusu ja daalia. Luontokuvat on Pielisjoelta, Joensuusta. Mukana on myös kaksi kuvaa tukkiuitosta, joka oli todennäköisesti syksyn viimeinen. Joensuu on
Karjalanruusu aloittaa ruusupuiston kukintanäytöksen, jota jatkuu talven kynnykselle saakka. Kai Ahmio seuraa näytöstä päivittäin. Välillä hän piipahtaa puistossa parikin kertaa päivässä.
Oma PIHA -lehden järjestämässä Suomen Paras Piha -kilpailun finaalissa oli mukana Mensosten piha Lemiltä. Piha on vasta muutaman vuoden ikäinen, mutta se tarjoaa lapsille mielenkiintoisen seikkailuympäristön.
Kukoistavalla porvoolaispihalla kasvillisuus, kivet ja polut ovat asettuneet paikoilleen kuin luonnostaan. Monilajinen ja monipuolinen piha antaa hoitajilleen voimaa, ja siellä viihtyvät myös luonnon eläimet.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.