Yksi Ranskan puolituntemattomista helmistä on Ploermelin pikkukaupungissa Bretagnessa sijaitseva hortensiapolku, Le Circuit des Hortensias. Kyseessä on ranskalaisittainkin ainutlaatuinen puutarhapolku, jonka varrelta löytyy puolisensataa hortensialajiketta ja viitisentuhatta pensasta. Kirjoitin polusta jutunkin Oma Pihaan (5/2016), ja tänä vuonna, heinäkuun alussa, lähdin katsomaan miltä siellä nyt näyttää. Ihmisiä oli vähän, koko paikka oli lähes yksin meidän.
Edellisestä vierailusta oli kulunut pari vuotta. Osa pensaista oli kasvanut valtaviksi pöheiköiksi, osa taas oli leikattu kertaalleen maan tasalle. Ja vaikka ne nyt olivatkin tämän nuoruusleikkauksen jälkeen terhakoita ja vihreitä, kukintaa jouduttaisiin odotettelemaan vielä hetki. Eivätkä vuodetkaan ole veljeksiä: ensimmäisellä vierailullani hortensiapolku säteili hyvinvoivia hortensioitaan, olihan ollut sateista. Tänä vuonna Bretagnessa on kärsitty kuivuudesta, mikä näkyi siellä täällä hiukan nuutuneina hortensioina. Värisävyissäkin oli eroa: edelliskerralla olin ihastunut voimakkaan punaiseen ja pienikukkaiseen pallohortensiaan, ja nimen perusteella löysinkin sen – mutta tänä vuonna väri oli haaleampi.
Mutta riitti polulla toki nytkin nähtävää. Minua viehättävät erityisesti siniset jalohortensiat ja erilaiset kukkanuput, jotka pidättelevät vielä salaisuuksiaan, avautuakseen sitten täyteen loistoonsa. Otin muutamia kuvia, kas tässä:
Ylläoleva sininen jalohortensia nuppuvaiheessa.Parhaimmin voivat puolivarjossa olevat pensaat.Pallohortensia ’Invincibellen’ väri oli tänä vuonna haaleampi, vaan nätti se on näinkin!Jalohortensioiden sini näyttää upealta vihreitä lehtiä vasten.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Vanhojen pihapiirien yksi ikisuosikeista on syysleimu, joka aloittelee kukintaansa näin heinä-elokuun vaihteessa. Aniliininpunaiset, violetit, valkoiset ja kaksiväriset kukinnot ovat näyttäviä tiiviiksi ryhmiksi istutettuina, mutta yhtä hyvin niitä voisi sijoitella sinne tänne muiden kukkien joukkoon. Syysleimun kukissa on voimakas tuoksu, joka houkuttelee luokseen myös erilaisia pörriäisiä ja pölyttäjiä. Jotakin aika hurmaavaa näissä mummolan pihalta tutuissa kukissa
Viimeksi postailin kuinka pihani oli valkeana lumesta, mutta nopeasti tilanne muuttui. Lumesta ei ole enää jälkeäkään. Kylmässä viimassa ja tihkusateessa ajastin jouluvalojani syttymään tuntia aikaisemmin ja tein iltapäivän hämärässä samalla nopean pihakierroksen. Koko syksyn odottelin josko kaipailemani syysmyrkkylilja ’Waterlily’ olisi noussut pintaan. Siitä ei ollut jälkeäkään – mutta tänään oli! Kaksi ihanaa nuppua hohti pimeydessä.
Kukkien kasvattamiseen liittyy aina tietynlainen odotus ja jännitys. Ehkä se on puolet kasvattamisen viehätystä ja kun odotus vihdoin palkitaan ihanalla kukinnalla, saa se kenet tahansa kotipuutarhurin vallan villiintymään. Itse olen huhtikuusta asti (jolloin pistokkaaat sain) odottanut ruusunnuppupelargoni Prince Gustavin kukintaa ja nyt suloiset täyteen ahdetut lähes vaahtokarkkimaiset hempeät pallerot ovat avautumassa. Kasvihuoneessa ovat ruukussa kukkineet
Kävimme hetki sitten koiran kanssa iltalenkillä. Otin pitkällä putkella varustetun kameran matkaan tarkoituksenani kuvata maisemia matalalta paistavassa ilta-auringossa. Paluumatkalla peltotien varren limenvihreä kasvusto kiinnitti huomioni ja lähempi tarkastelu osoitti lehtien kuuluvan nokkoselle (isonokkonen, Urtica dioica). Keltalehtiset yksilöt kasvavat tavallisten vihreiden limassa. Oletteko joskus nähneet tällaisia jossain? Minä en.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.