Talvimyrsky riepotteli keskiviikon ja torstain (11.-12.1.) välisenä yönä Itämerta sellaisella voimalla, että mitatut aallonkorkeudet sivusivat ennätystä, kertoi Ilmatieteen laitos. Lounaisilla merialueilla merkitsevä aallonkorkeus ylitti 8 metriä korkeimman yksittäisen aallon ollessa n. 15 metriä. Tällainen jättiaalto mitattiin Pohjoisen Itämeren aaltopoijulla keskiyön aikaan. Vastaaviin lukuihin on päästy mittaushistorian aikana vain kerran, joulukuussa 2004.
Kävin torstaina iltapäivällä kuvaamassa merenkäyntiä Hangon Länsisatamassa sekä keskustasta parin kilometrin päässä olevan Neljän Tuulen Tuvan luona. Aavalta Itämereltä vyöryneet aallot iskeytyivät vielä tuolloinkin sellaisella voimalla rantakivikkoihin, että kovan tuulen saattelemia pärskeitä lensi päälleni, vaikka seisoin kymmenien metrien päässä rannasta. Kaukana rannasta oli myös satamaliikennettä varten oleva suojatiemerkki, mutta osansa sekin oli saanut vihaisesta merestä.
Neljän Tuulen Tupaa ympäröivät korkeat kalliot olivat vaarallisenkin liukkaita, kun pakkasilma oli jäädyttänyt vesiroiskeet sileiden kallioiden pintoihin. Kallion päällä oleva kiinteä kivipöytä oli saanut meren aalloilta lahjaksi upean pöytäliinan. Vieressä oli kaksi pientä mäntyä, joiden hartioita painoivat raskaat jääkoristeet. Veneilijöille tarkoitettu laiturikaide oli kaikkea muuta kuin turvallinen. Ja olipa Hangon rantojen vitsauksena pidetty kurtturuusupensaskin saanut jääkahleet ylleen.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Vietin syyskuun Skotlannissa, tai oikeastaan Pohjanmerellä Orkneysaarilla ja Shetlannissa. Vaikka kyseiset saariryhmät ovat osa Skotlantia, on niissä voimakas pohjoismainen identiteetti – ovathan ne olleet aikanaan osa Norjaa; kauemmin kuin osa Iso-Britanniaa. Norjan kansallispäivää vietetään siinä missä brittiläisiäkin juhlia. Juhannus on meikäläiseen tapaan suuri tapahtuma, kun muualla Britanniassa sitä tuskin noteerataan. Revontulia ihastellaan talvisin. Vaikka kuulostaakin
Edellisestä postauksestani ”Kukintaa ikkunalla” (5.2.) on varsin mainio ja humoristinen luonnehdinta Oma PIHAn facebook-sivulla: ”Talvi on vanginnut Eeron tupaukoksi….” Tupaukko ja hänen turinansa juontuvat vanhasta kansanperinteestä. Voimansa menettäneet papat siirtyivät tupaukoiksi, missä virassa he piipahtivat nopsasti pakkasesta puut sisälle ja virittivät valkeat uuniin ruoan kypsyttelyä ja lämmintä varten. Toisin kuin monia muita, talvi ei kuitenkaan
Tämän viikon tiistaina (3.1.) mittarin elohopea näytti noin kymmentä pakkasastetta. Aurinko oli paistellut koko päivän niin mukavasti, että päätin käväistä pikaisesti merenrannalla katsomassa olisiko siellä mitään kuvattavaa viimeisten auringonsäteiden valossa. Oheiset 10 kuvaa on otettu Hankoniemellä sijaitsevan, talvihiljaisen Prediumin lomakylän edustalta.
Kävin eilen (15.2.) merenrannalla Lappohjassa katselemassa olisiko muutaman asteen pakkanen ja vapaina vellovat aallot tehneet viime kesän jäljiltä oleviin korrenpätkiin jäisiä muotoja. Ja olihan niissä, kuten oheiset kuvat osoittavat. Itselleni tulee mieleen kahdesta ensimmäisestä kuvasta äkkiseltään vilkaistuna, että siinähän on kuin pajunoksia kissoineen. Korret ovat järviruokoa, joista muodostuu tälle rannalle kesäisin 3-4 metrin korkuinen ruovikko,
Karjalanruusu aloittaa ruusupuiston kukintanäytöksen, jota jatkuu talven kynnykselle saakka. Kai Ahmio seuraa näytöstä päivittäin. Välillä hän piipahtaa puistossa parikin kertaa päivässä.
Oma PIHA -lehden järjestämässä Suomen Paras Piha -kilpailun finaalissa oli mukana Mensosten piha Lemiltä. Piha on vasta muutaman vuoden ikäinen, mutta se tarjoaa lapsille mielenkiintoisen seikkailuympäristön.
Kukoistavalla porvoolaispihalla kasvillisuus, kivet ja polut ovat asettuneet paikoilleen kuin luonnostaan. Monilajinen ja monipuolinen piha antaa hoitajilleen voimaa, ja siellä viihtyvät myös luonnon eläimet.
Henkeäsalpaava The Lost Gardens of Heligan on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Puutarha on Eden Projectin luojan Tim Smitin ensimmäinen taidonnäyte. Se on valtavalla työmäärällä upeasti entisöity, lähes sadan hehtaarin laajuinen puutarhakokonaisuus.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.