Kävin eilen (15.2.) merenrannalla Lappohjassa katselemassa olisiko muutaman asteen pakkanen ja vapaina vellovat aallot tehneet viime kesän jäljiltä oleviin korrenpätkiin jäisiä muotoja. Ja olihan niissä, kuten oheiset kuvat osoittavat. Itselleni tulee mieleen kahdesta ensimmäisestä kuvasta äkkiseltään vilkaistuna, että siinähän on kuin pajunoksia kissoineen.
Korret ovat järviruokoa, joista muodostuu tälle rannalle kesäisin 3-4 metrin korkuinen ruovikko, mikä sitten talven tullen esittäytyy komeasti nuokkuvana talventörröttäjäjoukkona. Mutta ei tällaisena talvena, kun lumesta ei ole juuri tietoakaan. Ja lopputalvesta viimeistään ruovikko korsineen huuhtoutuu rannalle jäiden ja aaltojen mukana.
Varhain viime keväänä (1.4.) olin täsmälleen samassa paikassa, missä eilen kuvasin jääjuttuja. Tuolloin huomasin muutamia havumetsän kanarialinnuiksikin kutsuttuja pikkukäpylintuja rantatöyräällä olevan männyn latvustossa. Yllätyin kovasti, kun linnut lennähtivät rannalle lähelle vesirajaa. Hyvin hitaasti lähestyin niitä, ja pääsinkin napsimaan kuvia vain muutaman metrin päästä. En voinut tajuta, että käpylinnut tulivat syömään jotakin rannalle, kun niiden ravinto koostuu pääasiassa havupuiden siemenistä. Linnut ottivat nokkiinsa selvästi jotakin korsista. Olikohan korsissa itsessään niille ravintoa, vai oliko monisolmuisissa ja ontoissa korsissa ötököitä tai muuta sellaista. Seurasin pikkukäpylintuja noin varttitunnin, jonka jälkeen ne lensivät takaisin samaan mäntyyn, mistä olivat tulleetkin. Niin – vaikka päivä sattui olemaan 1.4. eli aprillipäivä, tämä juttuni ei ole aprillia.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Viime torstaina (4.2.) oli mainio ulkoilusää ainakin täällä Hankoniemellä. Oli tyyntä, pari kolme astetta pakkasta ja aurinkokin pilkisteli silloin tällöin pilvien raoista. Tein tuolloin pitkän kävelylenkin metsäteitä pitkin Skogbyn ruukkialueelle, missä innostuin kuvaamaan vauhdikkaasti virtaavan puron pärskeistä syntyneitä jäisiä muotoja. Oheisena on vain osa kuvaamistani jääjutuista, joten taidanpa laittaa niistä myöhemmin vielä toisenkin postauksen. Niin
Tämän viikon tiistaina (3.1.) mittarin elohopea näytti noin kymmentä pakkasastetta. Aurinko oli paistellut koko päivän niin mukavasti, että päätin käväistä pikaisesti merenrannalla katsomassa olisiko siellä mitään kuvattavaa viimeisten auringonsäteiden valossa. Oheiset 10 kuvaa on otettu Hankoniemellä sijaitsevan, talvihiljaisen Prediumin lomakylän edustalta.
Edellisestä postauksestani ”Kukintaa ikkunalla” (5.2.) on varsin mainio ja humoristinen luonnehdinta Oma PIHAn facebook-sivulla: ”Talvi on vanginnut Eeron tupaukoksi….” Tupaukko ja hänen turinansa juontuvat vanhasta kansanperinteestä. Voimansa menettäneet papat siirtyivät tupaukoiksi, missä virassa he piipahtivat nopsasti pakkasesta puut sisälle ja virittivät valkeat uuniin ruoan kypsyttelyä ja lämmintä varten. Toisin kuin monia muita, talvi ei kuitenkaan
Värejä ja muotoja rinnastamalla luodaan puutarha, jossa silmä lepää ja mielikuvitus leikkii. Mallia suunnitteluun voi ottaa väriopista, luonnosta ja matematiikasta.
Karjalanruusu aloittaa ruusupuiston kukintanäytöksen, jota jatkuu talven kynnykselle saakka. Kai Ahmio seuraa näytöstä päivittäin. Välillä hän piipahtaa puistossa parikin kertaa päivässä.
Oma PIHA -lehden järjestämässä Suomen Paras Piha -kilpailun finaalissa oli mukana Mensosten piha Lemiltä. Piha on vasta muutaman vuoden ikäinen, mutta se tarjoaa lapsille mielenkiintoisen seikkailuympäristön.
Kukoistavalla porvoolaispihalla kasvillisuus, kivet ja polut ovat asettuneet paikoilleen kuin luonnostaan. Monilajinen ja monipuolinen piha antaa hoitajilleen voimaa, ja siellä viihtyvät myös luonnon eläimet.
Henkeäsalpaava The Lost Gardens of Heligan on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Puutarha on Eden Projectin luojan Tim Smitin ensimmäinen taidonnäyte. Se on valtavalla työmäärällä upeasti entisöity, lähes sadan hehtaarin laajuinen puutarhakokonaisuus.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.