Eksoottisia kasveja Pohjanmeren syleilyssä
Rousayn tuulisella saarella on yllättävän vehreä puutarha ja jopa pieni metsä, kun muualla Orkneyn saariryhmässä ei juuri puita näe. Trumland House on pieni viktoriaaninen helmi.
Rousayn tuulisella saarella on yllättävän vehreä puutarha ja jopa pieni metsä, kun muualla Orkneyn saariryhmässä ei juuri puita näe. Trumland House on pieni viktoriaaninen helmi.
Ruusut, pionit, syreenit… Ah, mitä hempeyttä ja tuoksuja! Lähestyvän ystävänpäivän hengessä, on aika pohtia, mitä elementtejä ja kasveja löytyy romanttiseksi mielletystä puutarhasta.
Kerrostalon pihapiiri Kuopiossa on Liisa Majurisen 30 vuoden elämäntyö. Pihan kukkaloisto ilahduttaa talon muitakin asukkaita ja heidän vieraitaan.
Kaikki alkoi lentävästä ruohonleikkurista. Nurmikko sai lähteä. Tilalle tulivat polut ja tiheät kasvustot.
Sinikukkaiset valeunikot ihastuttavat puutarhassa ja ovat viihtyessään luotettavia perennoja. Viileähkö kesämme ja luonnostaan hapan maaperämme sopivat valeunikoille hyvin. Pieni oikuttelukin sallitaan näille pihan kaunottarille.
Kevään odotus on puutarhaihmisille välillä tuskallista. Aika tammi-maaliskuun välillä voi tuntua kovin pitkältä. Onneksi kasvien ja siementen kanssa voi jo puuhastella. Tässä listattuna muutamia talviajan viherpuuhia inspiraatioksi.
Havukasveja ei voi nuorentaa leikkaamalla alas kuten lehtipensaita. Aidaksi tai muotopuiksi istutettuina niitä on kuitenkin saksittava säännöllisesti. Vuorimäntyjä kannattaa typistää, jotta niistä kasvaa tuuheita.
Ikkuna yhdistää ulkotilat sisätiloihin, se rajaa ja kutsuu katsomaan. Parhaimmillaan ikkuna on kuin elävä taulu, joka muuttuu päivän mittaan sekä sään ja vuodenaikojen mukaan.
Talvella on aikaa haaveilla ja suunnitella, vaikka sitten tuoksuvaa minttupolkua.
Muoviputkesta ja puulautasista syntyy sahailulla ja porailulla automaatti, johon mahtuu iso määrä siemeniä. Laakea katto suojaa siemeniä sateelta, ja koko rakennelma tarjoaa linnuille murkinan lisäksi suojaisan huilipaikan seurailla maailman menoa. Pihapuun hennot oksat ja rautalanka ripustusnaruna näyttävät olevan voittamaton este jopa pikkuoraville.
Kun nietokset kattavat puutarhoja, voi tänä talvena käydä katsomassa Muumilaakson ja Tove Janssonin arkielämän maisemia Arkkitehtuuri- ja designmuseon näyttelyssä Helsingissä.
Kirje tulee kunkin kuun lopulla ja tuo tullessaan pihaintoa ja tietoa.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.