Kuluneen viikon torstaiaamu (22.9.) valkeni tyynenä ja aurinkoisena. Yöllä lämpötila kävi vain muutamassa plusasteessa, mutta auringonsäteet saivat elohopean kohoamaan nopeasti. Ilma oli kuin luotu muutaman tunnin reipasta luontoretkeä varten.
Astellessani heinittynyttä hakkuuaukeaa kohti katsomaan, olisiko siellä hirvieläimiä makuulla, pikkulintu lennähti puolukanvarpujen seasta läheisen puun oksalle. Vastavaloon ottamastani kuvasta tunnistin sen metsäkirviseksi.
Pensasmainen, monivartinen piikkiohdake lähetteli vienon tuulen kuljetettavaksi siemeniään. Havaitsin lukuisia leppäkerttuja ponnistelemassa sulkahaivenillisten siementen syheröissä. Ohdakkeen vieressä oli punapeipin värikästä kasvustoa hedelmälohkoineen, joista huulimaiset kukat olivat jo kuihtuneet. Huomasinpa siinä lähellä myös kaksi päivänkakkaraa kuin keskikesällä konsanaan!
Tienvarren pensaikossa punarinta päästeli terävästi naksuttelevia, kastanjettimaisia varoitusääniä ”tiks, tik-tik”. Vaikka lintu oli aivan lähellä, se piilotteli taitavasti kellastuneiden koivunlehtien takana, mutta lopulta onnistuin saamaan siitä kuviakin.
Skogbyn ruukkialueen läpi vievä tie menee useiden kesäkäytössä olevien vanhojen rakennusten pihapiirin kautta. Erään mökin ikkunalla kukkivat pelargoniat tinasotilaiden vartioidessa niitä. Puron varjoisen puolen rannalla muutama auringontähti ”tuikki” vielä varsin näyttävästi. Metsätien vierustalla ojanpenkkaa koristivat sarjakeltanon pähkylät ruskehtavine hapsihaivenineen. Suomen toiseksi pienin lintu peukaloinen (pienin on hippiäinen) etsi hyönteisiä hakkuiden jäljiltä olevasta korkeasta oksapinosta. Linnulla on pian edessä muuttomatka Etelä- tai Keski-Eurooppaan.
Eero asui nuorena pohjoisessa Perämeren rannalla, missä suhde luontoon kehittyi vahvaksi. Sitten metsästysaseet vaihtuivat kameroihin. Myöhemmin omakotitalon pihan hoito Hankoniemellä herätti palavan innostuksen puutarha-asioihin. Eero tallensi kamerallaan ja maalaamalla pihapiirin ja luonnon näkymiä elämänsä loppuun saakka (2017).
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Kevät ja alkukesä on kiihkeää uuden kasvun aikaa niin pihoilla ja puutarhoissa kuin muuallakin luonnossa. Kasvit, pensaat ja puutkin työntävät ihailtavaksemme värikkäitä ja tuoksuvia kukkiaan. Nyt on mitä parhain aika pitää kamera esillä ja ikuistaa kauniit kukkaset ja muut näkymät, jotta kuvia voisi katsella vaikkapa syksyn pimeinä iltoina tai talven pakkasten keskellä ja odottaa innolla
Kanerva on luonnossa niin yleinen ja arkinen kasvi, että sen kauneutta tulee harvoin ihailleeksi. Tosin Eino Leino kyllä ymmärsi jo aikoinaan kanervan kauneuden, kun hän runossaan ”Hyljätyn valitus” muisteli nuoruutensa impeä kanervakimppu kädessään. Yleensähän kanervaiset kankahat loistavat punavioletteina, mutta toisinaan saattaa löytää pienen laikun kanervia, joilta puuttuu kyky muodostaa sinipunaista antosyaniiniväriainetta ja tämän seurauksena kukat
Kävin eilen (16.3.) vaeltamassa +8 asteen aurinkoisessa säässä Hankoniemen metsäisessä luonnossa etsiskellen samalla merkkejä kevään edistymisestä. Metsätien vierustalla, missä olen keväisin kuvannut leskenlehtiä, niiden kasvu oli edistynyt vain parin kolmen sentin verran. Samassa paikassa havaitsin yllättäen leppäkertun eli seitsenpistepirkon. Kun se ei liikkunut, tökkäsin sen heinäkorrella ylösalaisin, jolloin leppäkertun jalat alkoivat vispata. Ehdin jo luulla
Enpä muista aiemmilta keväiltä, että olisin nähnyt päivänkakkaroiden kukkivan jo toukokuun puolella. Neljä päivää sitten (28.5.) niitä riitti poimittavaksi maljakkoonkin eräältä syrjäiseltä niityltä. Myös kukkivat mäkitervakot levittäytyivät laajoina kasvustoina kuivalla mäkitöyräällä, missä näyttivät viihtyvän hyvin myös monivärikukkaiset keto-orvokit. Ja olipa tuolla etelärinteen lämpimällä kasvupaikalla metsämansikkakin ehtinyt kukkaan. Maljakkokimppuihin kakkaroiden ja tervakkojen seuraksi laitoimme rämeeltä poimittuja
Karjalanruusu aloittaa ruusupuiston kukintanäytöksen, jota jatkuu talven kynnykselle saakka. Kai Ahmio seuraa näytöstä päivittäin. Välillä hän piipahtaa puistossa parikin kertaa päivässä.
Oma PIHA -lehden järjestämässä Suomen Paras Piha -kilpailun finaalissa oli mukana Mensosten piha Lemiltä. Piha on vasta muutaman vuoden ikäinen, mutta se tarjoaa lapsille mielenkiintoisen seikkailuympäristön.
Kukoistavalla porvoolaispihalla kasvillisuus, kivet ja polut ovat asettuneet paikoilleen kuin luonnostaan. Monilajinen ja monipuolinen piha antaa hoitajilleen voimaa, ja siellä viihtyvät myös luonnon eläimet.
Kun puut kasvavat, istuskellaan saunan vilvoitteluterassilla latvusten alla ja popsitaan marjoja pensaista – seitsemännen kerroksen korkeudella.
Leean ja Karin kesäparatiisi on käsin rakennettu ja huolella kunnostettu pihapiiri, joka huokuu vanhan ajan tunnelmaa.
Henkeäsalpaava The Lost Gardens of Heligan on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Puutarha on Eden Projectin luojan Tim Smitin ensimmäinen taidonnäyte. Se on valtavalla työmäärällä upeasti entisöity, lähes sadan hehtaarin laajuinen puutarhakokonaisuus.
