Tässä on kuvia Pohjois-Karjalan talvesta; osa niistä on tammikuun puolelta, jolloin pakkasta oli lähes 30 astetta. Maisemat olivat aivan ihanat, lumi oli puhdasta ja valkoista ja auringonpaiste ihan oranssin väristä. Ilma tuntui hyvin raikkaalta. Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että pakkasta oli kyllä liikaa, jotta pakkaspäivistä olisi pystynyt nauttimaan. Sisältä oli kiva ihailla talvista luontoa, mutta kun siirtyi ulos kuvaamaan, niin äkk
Nyt puolestaan on aivan ihana pieni pakkanen (-7). Aurinko hyväilee talvimaisemaa. Lunta on vielä paljon ainakin täällä Pohjois-Karjalassa, mutta kevättä kohti mennään koko ajan. Sen huomaa siitä, että valo lisääntyy ja aurinko suorastaa hymyilee.
Oikein ihanaa kevään odotusta!
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Olimme reissussa runsaan viikon. Kotiin oli niin mukava palata, kun runsaasti kukintaa oli odottamassa. Kauniin kukinnan lisäksi puutarha on täynnä lumoavia tuoksuja. Syreeni Tammelan kaunotar on kauneimmillaan. Pidän paljon unikoista ja nyt saammekin ihailla idänunikon kaunista kukintaa. Tammelan kaunotar Mukavaa kesän jatkoa! Tallenna Tallenna
Voi tätä unikkojen kauneutta. Unikot kuuluvat suosikkikukkiini. Pihassamme on siperianunikkoja, idänunikkoja sekä silkkiunikkoja. Idänunikko on yksi perinteisistä perennoista. Se kukkii suhteellisen lyhyen ajan, mutta sitäkin näkyvämmin kesä–heinäkuun vaihteessa. Siperianunikko viihtyy aurinkoisilla paikoilla. Se kukkii valkoisin, keltaisin, oranssein ja punaisin kukin pitkälle syksyyn. Kylväytyy helposti itsekseen, mikä tekee siperianunikosta pitkäikäisen. Silkkiunikon siemenet kannattaa kylvää suoraan kasvupaikalle
Tähän vuodenaikaan silmät hakeutuvat entistä helpommin katselemaan puiden runkoja, sekä niiden värejä että muotoja. Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta löytyy tämä puu, jonka tuohi kuoriutuu hiljakseen irti ohuen ohuina hiutuvina. Lumipeitteinen tausta saa paperikoivut (Betula papyrifera) näyttämään kevyesti punastuneilta. Niiden runkojen pastelliset, aprikoosinkin mieleen tuovat sävyt ovat kuin ensimmäisiä muistutuksia kevään lähenemisestä. Pohjois-Amerikassa paperikoivun tuohella on
Kävinpä tutustumassa sukusijoihin Vesijärvellä. Siellä tuli vastaan tuttu yhdistelmä, joka kasvaa kotipihallanikin. Rantakukka (Lythrum salicaria) ja ranta-alpi (Lysimachia vulgaris) kasvavat järvenrantojen lisäksi ojanpohjilla, sellaisesta paikasta niiden pistokkaat olen omaan pihaani siirtänyt. Lajit ovat tuttuja myös vähäsuolaisen Itämeremme rannoilta. Tällaiset ovat erinomaisia lajeja niihin mutaisiin ongelmapaikkoihin kotipihalla, missä vesi seisoo syksyisin ja talvisin. Nämä lajit kestävät
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.