Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään.
Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin 15 vuotta kestäneissä sodissa ja konflikteissa on alle kymmenesosa Suomen menetyksistä.
Talvisodan aikana päätettiin, että kaatuneet siirretään haudattaviksi kotikirkkonsa multiin. Tätä käytäntöä ei missään muussa maassa otettu samalla perusteellisuudella käyttöön. Maassamme on yhteensä 630 sankarihautausmaata. Meistä hyvin monilla on sukulaisissa yksi tai useampi sankarivainaja, minun setäni on haudattu Helsingin Hietaniemeen.
Sipoon keskiaikaisen kivikirkon sankarihaudat
Sankarihautausmaat ovat dramaattinen muistutus historiastamme. Vierailen usein eri paikkakuntien sankarihaudoilla ja keväällä kävin muiden muassa nyt jo lakkautetun Längelmäen seurakunnan hiljaisella kirkkomaalla: siellä on 197 sankarivainajan kiveä. Se on väkilukuun suhteutettuna eniten kaikista Suomen pitäjistä.
Sankarihaudat yhdistävät Suomen kansaa. Jokaista kaatunutta kunnioitetaan samanlaisella ristillä tai muistokivellä, johon nimi ja kuolinpäivä on kaiverrettu. Kunkin hautausmaan jokaiselle haudalle laitetaan kerran tai useammin kesässä samanlainen kukka. Nyt veteraanipiirit organisoivat havuseppeletalkoita, jotta jokainen sankarivainaja saisi omansa tulevana itsenäisyyspäivänä.
Sankarihautausmaiden kunnossa pitäminen on mitä tärkein tehtävä. Hautakivien tiedot tulee säännöllisesti konservoida, jotta ne eivät häivy ajan saatossa. Yhtenäiset hautakukat on koskettava näky, sillä ne kertovat meidän jälkipolvien kunnioituksesta ja kiitollisuudesta kalleimman uhrin antaneille. Soinin sankarihautausmaata vartioivien leijonapatsaiden jalustassa on Yrjö Jylhän teksti: Niin kauan kansa on kahleeton kuin kestää sen urhojen maine.
Jouko Tikkanen
päätoimittaja
Helsingin Hietaniemen sankarihautoja.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Maatiainen yhdistys on valinnut vuoden maatiaiskasviksi entisaikojen lapsuuden kesistä muistuttavan ahomansikan (Fragaria vesca). Mansikat kuuluvat ruusukasvien Rosaceae-heimoon. Vaikka ahomansikkaa ei löydy puutarhamansikoiden esi-isien joukosta, on sitä risteytetty puutarhamansikan kanssa, jolloin jälkeläiseksi saadaan saaranmansikka, lajikkeinaan ainakin ’Rebecka’ ja ’ Sara’. Ahomansikkaa (Fragaria vesca) kasvaa koko Euroopassa äärevimpiä eteläisiä ja pohjoisia alueita lukuun ottamatta. Suomessa ahomansikka harvinaistuu
Yleisöäänestyksen selväksi voittajaksi nousi piha, joka voisi olla hyvin toisen näköinen. Karu paikka kallion laella ei lannistanut Lola ja Ove Winqvistiä, kun he halusivat kaunistaa talonsa ympäristön.
Uudessa Puutarha-Sanomat -lehdessä (nro 6/2010) on laaja artikkeli Lepaan historiasta. Lepaalla on annettu puutarhaopetusta sadan vuoden ajan, mutta kartanon historia ulottuu ainakin 1400-luvulle. Hämeen ammattikorkeakoulun koulutusohjelmajohtaja Kaarina Hänninen kertoo Lepaalta valmistuvan hortonomeja (AMK) ammattikorkeakoulusta ja puutarhureita Hämeen Ammatti-instituutista. Syksyisin Lepaalla on jopa 500 opiskelijaa. Katso juttu Lepaan historiasta Puutarha-Sanomat nro 6/2010. Lue ”Lepaa 100 vuotta”
Selailin uutta Pihakalenteria 2016/2017 katsoakseni, että mikäs juttu siellä olikaan vuoden kuudennelle eli juuri meneillään olevalle viikolle, mutta siis vuodelle 2017. Kalenterin vuosihan alkaa huhtikuusta 2016 ja jatkuu maaliskuulle 2017 saakka. Kyseisen viikon juttuni käsittelee katajaa ja sen koristeellisia ja monikäyttöisiä marjoja. Oheisena tekstistä pari lainausta: ”Aikoinaan metsästysreissuilla oli tapana laittaa katajanoksa avattuun ja suolistettuun
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.