Pikkupoikana Pelkosenniemellä Jukka Tobiasson huolestutti opettajat tulemalla koulun hiihtokilpailussa maaliin monta tuntia muiden jälkeen. Hän oli jäänyt tarkkailemaan lintuja ja unohtanut koko kilpailun.
Sittemmin Jukka opiskeli hortonomiksi ja toimi puutarhaviljelijänä kymmenien vuosien ajan. Lintujen tarkkailu ei koskaan jäänyt, vaikka vapaa-aikaa olikin vähän. Eläimet ovat muutenkin olleet lähellä Jukan sydäntä ja hän piti samalla muun muassa lampaita.
Nykyään Jukka työskentelee luonnonlaitumilla laiduntavien ylämaan- ja lapinlehmien sekä lampaiden parissa ja toimii luonnonlaiduntamisen asialla. Hän näkee luonnon yhä voimakkaammin kokonaisuutena, jonka jokainen pienikin osanen on tärkeä. Kiinnostus on siirtynyt yhä enemmän linnuista hyönteisiin ja luonnonkasveihin.
Nykyisin on selvää, että eliöitä ei voi lokeroida esimerkiksi hyöty- ja haittahyönteisiin, mukaviin ja ikäviin lieroihin tai hyviin ja pahoihin kasveihin esimerkiksi niiden myrkyllisyyden mukaan. Tarvitaan avarakatseisuutta ja hyväksyvää, tarkkailevaa asennetta.
Jukka asuu Ahvenanmaalla ja vaalii vanhan talon pihapiiriä samanlaisella tarkkailevalla kiinnostuksella. Keväisin pihamaasta nousee satoja lumikelloja ja narsisseja, jotka saavat kasvaa ja levitä rauhassa niittymäisessä rinteessä. Koiranputkien kukinta-aika alkukesällä on Jukalle erityisen hieno hetki, silloin ei voi niittää kuin tärkeimmät kulkuväylät.
Jukka Tobiasson aloitti Oma PIHA -lehden uutena kolumnistina vuoden alussa. Hänen aiheensa käsittelevät sitä, kuinka paljon kotitarhuri voi tehdä luonnon eteen omassa puutarhassaan.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Kukkiva päivänliljameri on vaikuttava värinäky. Nämä keltaiset päivänliljat ovat tutuimpia, mutta lajikevalikoimaan kuuluu nykyisin monia muitakin viehättäviä sävyjä, ruosteenoranssista burgundinpunaiseen. Suuressa päivänliljameressä riittää aina nuppujen, avautuvien ja täydesti kukkivien kukkien vaihtelevuutta. Kiinnitin tänä kesänä huomiota myös hienoon muotovaikutelmaan, jonka lukuisat pystysuorat liljanvarret synnyttävät. Kuvan liljojen taustalla kasvaa matalahko kuusiaita, jollaiset ovat nykyisin melko harvinaisia kaupunkiympäristössä.
Posliinihyasintti (Puschkinia scilloides) on kotoisin Kaukasukselta, mutta viihtyy mainiosti meikäläisillä ruohomatoilla, puistonurmilla ja aurinkoisilla rinteillä. Suotuisella paikalla tämä pieni vuoristolainen leviää siementensä avulla niityiksi, jotka kukkivina muistuttavat maahan laskeutunutta lumikerrosta. Lähempää katsottuna posliinihyasintin kukista paljastuu myös pastellisia sinisen sävyjä, jotka kuultavat kauniisti aurinkoisena päivänä. Terälehtien herkkä, vetinen väritys korostuu kasvin raikkaanvihreitä lehtiä vasten. Posliinihyasintti lukeutuu
Pihlajat ovat olleet muutaman viikon jo paljaina niin marjoista kuin lehdistäkin. Senpä takia en odottanut näkeväni enää tänä syksynä tilhiä syömässä pihlajanmarjoja. Viikko sitten olin käymässä Hangon Itäsatamassa, missä pienellä nurmikkopläntillä oli muutama alaston pihlaja. Yhtäkkiä paikalle lennähti parvi tilhiä, jotka alkoivat noukkia ruohojen seasta marjoja ja kaulaansa ylös ojennellen hotkivat niitä kokonaisina kupuihinsa. Se
Aaloeta ei turhaan kutsuta ihmekasviksi. Jokainen joka on päässyt kokeilemaan pieneen palovammaan kasvin lehden sisältä suoraan puristettua tai kaavittua kirkasta geeliä, on varmasti vaikuttunut sen tehosta. Joskus keittiössä kokkaillessa tulee vahingossa poltettua näppinsä, nopea apu on onneksi lähellä. Kipu loppuu välittömästi, iho tuntuu suorastaan viilenevän ja palovammakohtaan ei jää muutaman minuutin kuluttua jälkeäkään tapahtuneesta. Aaloe
Karjalanruusu aloittaa ruusupuiston kukintanäytöksen, jota jatkuu talven kynnykselle saakka. Kai Ahmio seuraa näytöstä päivittäin. Välillä hän piipahtaa puistossa parikin kertaa päivässä.
Oma PIHA -lehden järjestämässä Suomen Paras Piha -kilpailun finaalissa oli mukana Mensosten piha Lemiltä. Piha on vasta muutaman vuoden ikäinen, mutta se tarjoaa lapsille mielenkiintoisen seikkailuympäristön.
Kukoistavalla porvoolaispihalla kasvillisuus, kivet ja polut ovat asettuneet paikoilleen kuin luonnostaan. Monilajinen ja monipuolinen piha antaa hoitajilleen voimaa, ja siellä viihtyvät myös luonnon eläimet.
Henkeäsalpaava The Lost Gardens of Heligan on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Puutarha on Eden Projectin luojan Tim Smitin ensimmäinen taidonnäyte. Se on valtavalla työmäärällä upeasti entisöity, lähes sadan hehtaarin laajuinen puutarhakokonaisuus.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.