Kesän kepeät kellokukat
Kesällä niin puutarhoja kuin ojanpientareitakin koristavissa kellokukissa (Campanula) on suloista herkkyyttä kukkien nuokkuessa sinisen, violetin ja valkean sävyissä.
Järvien ja peltojen vyöhyke, Porista Savonlinnaan
Kesällä niin puutarhoja kuin ojanpientareitakin koristavissa kellokukissa (Campanula) on suloista herkkyyttä kukkien nuokkuessa sinisen, violetin ja valkean sävyissä.
Historiallisissa muotopuutarhoissa ja kaupunkiympäristössä näkee usein muotoon leikattuja puita. Muoto voi olla kuutio, pallo, kartio tai jotakin muuta.
Luonto- ja pihakokemukset piirtyvät jo lapsuudessa ihmisen aistimuistoihin. Tiettyihin vuodenaikoihin liittyy vahvoja tuoksuja ja makuja. Sinivuokkojen tarkkailun ohella kevääseen kuului vajantakaisen raparperin kasvun seuraaminen. Alkavan kesän merkkejä olivat voikukkaseppeleen letitys sekä äidin tekemän raparperikiisselin maistelu.
Vanhastaan kukkapiha oli talon toisella puolella katveessa. Perunamaa oli tontin parhaalla paikalla auringossa. Sainiot tekivät luovan keikauksen, ja niin perunamaasta tuli kukkapuutarha. Honkien varjostamalle puolelle syntyi itämainen metsäpuutarha.
Karstaohdake, piikkiputki ja pallo-ohdake selviytyvät paahteessa, jäävät koristeellisesti talveksi pystyyn sekä tarjoavat runsaasti mettä perhosille ja muille pölyttäjille. Voiko kasvilta enempää vaatia!
Köynnöspinaatti on vanha, mutta vähän tunnettu koriste- ja ravintokasvi. Sen pinaatin tavoin käytettävät lehdet sisältävät runsaasti muun muassa karotenoideja, folaattia, kaliumia, magnesiumia, fosforia ja sinkkiä.
Kukkiva puu on kevään kaunistus ja satoa tuottava hyötykasvi. Nappaa tästä vinkit uuden omenapuun istuttamiseen.
Oma PIHA -lehden järjestämässä Suomen Paras Piha -kilpailun finaalissa oli mukana Mensosten piha Lemiltä. Piha on vasta muutaman vuoden ikäinen, mutta se tarjoaa lapsille mielenkiintoisen seikkailuympäristön.
Komeilta ja sopivan kesyttömiltä näyttävät amerikanpionit täydentävät alkukesän kukkaloistoa puutarhassa. Kukinnan jälkeen ne toimittavat vihreän pensaan virkaa. Syksyllä avautuvat suuret siemenkodat.
Kaikkein ihanimpia kevään kukista ovat maalis–huhtikuussa kukkivat pienet sipulikukat. Ne ovat kerrassaan jalokiviä puutarhassa. Kukkien värit loistavat tummaa maata vasten ja saavat sydämen tykyttämään. Koska aina tuntuu, että pihassa ei ole aikaisia kevätkukkia tarpeeksi, muista tänä vuonna kirjata ylös sopivat kasvupaikat ja istuta syksyllä lisää sipuleita ja mukuloita.
Karhunlaukka on Keski-Euroopan suosituimpia keväisiä villiyrttejä. Sen hienonmakuisia lehtiä poimitaan nykyisin Suomessakin yhä useammassa kotipuutarhassa.
Oletko joskus miettinyt, kuinka perheomenapuita tehdään? Haluatko säilyttää vanhan, isoisän istuttaman hedelmäpuun, joka on saanut kaatotuomion? Tässä artikkelissa tutustutaan varttamisen perusteisiin ja opastetaan, miten voit itse kokeilla kasvien varttamista puutarhassasi.
Koko puutarhavuosi samoissa kansissa
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.