Käydessämme 4.1. kauppareissulla Hangossa päätin poiketa Itäsataman vieressä olevalla niemennokalla katselemassa olisiko siellä jotakin kuvattavaa. Ilma oli aurinkoinen, mutta 15 asteen pakkanen ja pohjoisen puoleinen viima teki säästä hyytävän kylmän avoimella rannalla. Kuvasin merenrannalla olevia pietaryrttejä. Ne näyttivät oikein näteiltä talventörröttäjiltä saatuaan päälleen oman osansa Hankoniemelle sataneesta ohuesta ensilumesta.
Kauempana ulapalla etelän suuntaan näkyi merisavua. Kun katsoin pohjoistaivaalle, siellä kirkon ja vesitornin takana Hangonkylän suunnalla oli valtava merisavupilvi. Wikipedian mukaan ”Merisavu on yleisin esimerkki haihtumissumusta. Siinä kylmä (tyypillisesti -10 astetta tai kylmempi) ilma virtaa lämpimän, kostean alustan, esim. avoimen meren päälle. Vesihöyryä haihtuu voimakkaasti ja se tiivistyy sumuksi. Näyttää kuin meri kiehuisi yli. Tuuli on tyypillisesti yli 5 metriä sekunnissa. Suomessa merisavua tavataan marras-tammikuussa. Näkyvyys merisavussa voi olla erittäin huono.”
Hyppäsin autooni ja ajoin muutaman kilometrin matkan Hangonkylän satamaan. Siellä olikin varsinainen hernerokkasumu, jota navakka tuuli kuljetti mukanaan. Oli niin hämärää, että tuntui kuin aurinko olisi jo laskenut. Ja vain 10-15 minuuttia aiemmin kuvasin komeassa auringonpaisteessa pietaryrttejä kaupungin toisella puolella.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Viime maanantain (29.2.) luontolenkilläni kohtasin merenrannan tuntumassa pienen urpiaisparven ahmimassa siemeniä ns. talventörröttäjistä. Linnut olivat sen verran innostuneita siemenapajasta, että pääsin aika läheltä niitä kuvaamaan. Urpiaisten pyrähdettyä matkoihinsa aloin tarkastella, että minkä kasvin siemenillä ne oikein herkuttelivatkaan. Pähkäiltyäni asiaa, ja kotona myöhemmin sitä netistä tarkisteltuani päädyin siihen, että pujon pähkylöitähän ne linnut söivät. Kunpa olisi…
Löysin pihaltani vaaleajouluruusun (Helleborus niger) kukkanuput viikko sitten. Mietin, että ne saattavat puhjeta varmemmin kukkaan, jos laitan niiden suojaksi lasikuvun. Yöpakkasia ei tosin juuri ole ollut, mutta vähäinenkin lämpötilannousu voi auttaa. Tässä jouluruusun kukkavarret nyt, vietettyään viikon kuvun suojissa. Ehtivätkö nämä kukkia? Viikonlopuksi on luvattu reilun vuorokauden kestävää pakkasjaksoa, mutta lauantai-iltapäivään saakka pitäisi lämpötilan olla…
Nyt kannattaa kaikkien kynnelle kykenevien suunnata Helsingin Haagassa, Laajasuontien läheisyydessä kukkivaan alppiruusupuistoon. Tunnelma siellä on juuri nyt satumainen, sillä rhodoilla ja atsaleoilla on meneillään erinomainen kukintavuosi. Mäntymetsään sijoitetun puiston pohjoisosasta löytyy atsaleoiden ilotulitus: Kun pysähtyy lämpimänä päivänä sateen jälkeen istutusten lävitse johtaville pitkospuille, atsaleoiden aromaattinen tuoksu täyttää ilman. Seuraavaksi tie vie voimalinjan alitse puiston toiseen…
Karjalanruusu aloittaa ruusupuiston kukintanäytöksen, jota jatkuu talven kynnykselle saakka. Kai Ahmio seuraa näytöstä päivittäin. Välillä hän piipahtaa puistossa parikin kertaa päivässä.
Oma PIHA -lehden järjestämässä Suomen Paras Piha -kilpailun finaalissa oli mukana Mensosten piha Lemiltä. Piha on vasta muutaman vuoden ikäinen, mutta se tarjoaa lapsille mielenkiintoisen seikkailuympäristön.
Kukoistavalla porvoolaispihalla kasvillisuus, kivet ja polut ovat asettuneet paikoilleen kuin luonnostaan. Monilajinen ja monipuolinen piha antaa hoitajilleen voimaa, ja siellä viihtyvät myös luonnon eläimet.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.