Kävinpä tutustumassa sukusijoihin Vesijärvellä. Siellä tuli vastaan tuttu yhdistelmä, joka kasvaa kotipihallanikin. Rantakukka (Lythrum salicaria) ja ranta-alpi (Lysimachia vulgaris) kasvavat järvenrantojen lisäksi ojanpohjilla, sellaisesta paikasta niiden pistokkaat olen omaan pihaani siirtänyt. Lajit ovat tuttuja myös vähäsuolaisen Itämeremme rannoilta.
Rantakukka ja ranta-alpi omassa kosteikkopuutarhassani
Tällaiset ovat erinomaisia lajeja niihin mutaisiin ongelmapaikkoihin kotipihalla, missä vesi seisoo syksyisin ja talvisin. Nämä lajit kestävät syksyn sateiden tuoman puolen metrin syvyisen lätäkön, joka ei välttämättä laske ennen talvea vaan jäätyy niille sijoilleen. Olosuhteet ovat varmaan hapettomat, mutta sinnikkäät luonnonkasvimme eivät pienistä hätkähdä. Saahan sitä happea taas kesällä.
Keltakurjenmiekka
Kosteikkopuutarhassani kasvaa yllä mainittujen kasvien lisäksi keltakurjenmiekkaa (Iris pseudacorus). Oikeastaan tämän kylkiäisenä nuo yllä esitellyt kasvit tulivatkin. Muutamassa vuodessa on keltakurjenmiekan pienestä juurenpalasta lähtenyt alku kasvanut komeaksi pehkoksi, kun se saa riittävästi kosteutta.
Ratamosarpio
Ratamosarpion (Alisma plantago-aquatica) bongasin kylätien varren ojasta, jossa on aika paljon vettä. Kasvi on kohtuullisen huomaamaton, mutta kun siihen nousee hauska kerroksellinen kukinto joka lopulta kuivuu pystyyn, on kasvilla minusta koristearvoa.
Rantatädyke ’Blauriesin’ ja kirjavalehtinen kalmojuuri
Näiden luonnonkasvien tai niistä jalostettujen lajikkeiden taimia löytyy taimistoilta yksi sieltä, toinen täältä, kun pitää silmät auki. Rantatädykkeen (Veronica longifolia) tummansinikukkainen lajike ’Blauriesin’ ja rohtokalmojuuren (Acorus calamus) valkokirjavalehtinen lajike ’Variegatus’ ovat löytyneet ihan tavallisilta taimistoilta muiden perennojen joukosta.
Mikähän taimisto älyäisi alkaa laajemmin kasvattaa ja myydä luonnonlajeja etenkin puutarhan hankalampiin olosuhteisiin? Erikoistuneita taimistoja on siellä täällä, ehkä asia onkin vain ajan kysymys. Osalla on hyvin kattava valikoima, mutta sen soisi yltävän koko maan puutarharhureiden ulottuville. Juuri tulleen tiedotteen mukaan MTT tekee yhteistyötä Ruotsin, Islannin ja Skotlannin vastaavien tahojen kanssa, jotta kehittäisimme yhdessä omaa laajaa ja Pohjois-Euroopan äärirajoilla kestävää koristekasvivalikoimaa. Katseet suunnataan varmasti myös luonnonlajeihin ja niiden tuomiin mahdollisuuksiin. Eteläiset lajit ovat toki hienoja ja kauniita, mutta ne eivät välttämättä kestä talviolosuhteitamme.
Jos keräät kasvia luonnosta, muista aina kysyä maanomistajan lupa ja ota vain siemeniä tai pieni pala juurta, älä kaiva koko kasvia maasta!
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Voi tätä unikkojen kauneutta. Unikot kuuluvat suosikkikukkiini. Pihassamme on siperianunikkoja, idänunikkoja sekä silkkiunikkoja. Idänunikko on yksi perinteisistä perennoista. Se kukkii suhteellisen lyhyen ajan, mutta sitäkin näkyvämmin kesä–heinäkuun vaihteessa. Siperianunikko viihtyy aurinkoisilla paikoilla. Se kukkii valkoisin, keltaisin, oranssein ja punaisin kukin pitkälle syksyyn. Kylväytyy helposti itsekseen, mikä tekee siperianunikosta pitkäikäisen. Silkkiunikon siemenet kannattaa kylvää suoraan kasvupaikalle…
Kanerva-aika kuuluu syksyn ihaniin kasvikausiin. Ensin pastellisia värinäkymiä loivat luonnonkanervikot ja nyttemmin kanervat kukittavat syysruukkuja. ’Garden Girls’ -kanervat (Calluna) sopivat myös monivuotisväriksi avomaalle. Kuvissa tumman roosan sävyisiä sellaisia etelärannikon puutarhastani. Katso tästä aiempi postaukseni kanervien istuttamisesta: https://omapiha.info/arkistot/1213
Puiden rungot ovat tähän vuodenaikaan kaunista ja kiinnostavaa tutkailtavaa ja vaikkapa omanlaisensa retken sisältöä. Puut elävät hyvin näkyvästi kanssamme läpi pakkasten ja suojasäiden. Ne luovat pysyvät raamit lumivaipan pehmentämällekin maisemalle. Oman lisänsä talvipuiden sävymailmaan tuovat monet rungoilla viihtyvät sammalet ja jäkälät, joista osa on vihreitä, osa taas montaa harmaan sävyä. Puunrungot voivat uurteisine, sileine tai…
Tässä on kuvia Pohjois-Karjalan talvesta; osa niistä on tammikuun puolelta, jolloin pakkasta oli lähes 30 astetta. Maisemat olivat aivan ihanat, lumi oli puhdasta ja valkoista ja auringonpaiste ihan oranssin väristä. Ilma tuntui hyvin raikkaalta. Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että pakkasta oli kyllä liikaa, jotta pakkaspäivistä olisi pystynyt nauttimaan. Sisältä oli kiva ihailla talvista luontoa,…
Risteyttämällä saa elegantti japaninkurjenmiekkakin uusia sävyjä ja runsautta. Japanilaista kasviharrastajaa kiehtovat siemenkasvatuksessa yllätyksellisyys ja uuden luominen.
Komeilta ja sopivan kesyttömiltä näyttävät amerikanpionit täydentävät alkukesän kukkaloistoa puutarhassa. Kukinnan jälkeen ne toimittavat vihreän pensaan virkaa. Syksyllä avautuvat suuret siemenkodat.
Kaikkein ihanimpia kevään kukista ovat maalis–huhtikuussa kukkivat pienet sipulikukat. Ne ovat kerrassaan jalokiviä puutarhassa. Kukkien värit loistavat tummaa maata vasten ja saavat sydämen tykyttämään. Koska aina tuntuu, että pihassa ei ole aikaisia kevätkukkia tarpeeksi, muista tänä vuonna kirjata ylös sopivat kasvupaikat ja istuta syksyllä lisää sipuleita ja mukuloita.
Karhunlaukka on Keski-Euroopan suosituimpia keväisiä villiyrttejä. Sen hienonmakuisia lehtiä poimitaan nykyisin Suomessakin yhä useammassa kotipuutarhassa.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.