Siirry sisältöön
Nakkeli2

Kun pari viikkoa sitten olin käymässä Tammisaaren ulkoilupuistoon kuuluvassa Ramsholmenissa, havaitsin lintujen ruokintapaikalla käyttäytymiseltään ja kooltaan puukiipijää muistuttavan linnun, jota en heti tunnistanut. Eikä ihmekään, koska Siperiassa pesiviä pähkinänakkeleita vaeltaa muutaman kerran vuosikymmenessä idästä Suomeen. Tänä syksynä ko. linnuista on tehty havaintoja eri puolilla Suomea.

Pähkinänakkelit ajaa liikkeelle talviravintona välttämättömien sembrasiementen kato. Linnut hakeutuvat syystalvella ruokintapaikoille pihapiireihin ja puistoihin. Ne keräävät lintulaudoilta siemeniä ja talia varastoiden ruokaa myös kaarnanrakoihin. Hyönteisiä etsiessään nakkeli kiipeää ketterästi myös puiden rungoilla puukiipijän tavoin, myös alaspäin, jota puukiipijä ei tee.

Tänään torstaina (13.11.) kävin uudelleen samassa paikassa. Lintulaudan vierellä olevissa puissa näytti olevan useita pähkinänakkeleita, jotka vuorotellen kävivät ottamassa nokkaansa lintulaudan antimia. Jos kaksi lintua sattui yhtäaikaa laudalle, syntyi siitä mekkala, ja toisen oli poistuttava. Oheiset kuvat on otettu tänään.

Hyvät lukijat, oletteko havainneet tänä syksynä tai joskus aiemmin pihanne lintulaudalla pähkinänakkelia?

Nakkeli
Nakkeli4
Nakkeli3

                

Nakkeli5

                                                                        

 

 

 

Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2027

Pihakalenteri on täällä taas!

Koko puutarhavuosi samoissa kansissa – ajankohtaiset vinkit, tärkeät puutarhatyöt ja omat suunnitelmat kuukaudesta toiseen.

Pihakalenteri on 224-sivuinen, A5-kokoinen pihatarhurin apu, jossa on kierreselkä ja paljon tilaa muistiinpanoille ja piirroksille.

Pihakalenterin ennakkohinta 15.11. asti on 21 €.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *