Siirry sisältöön

Tähän aikaan vuodesta voi nähdä varsinkin Etelä-Suomen pelto- ja hakkuuaukeilla värikkäin nauhoin merkittyjä kuusia, joita viljelijät ovat ryhtyneet kaatamaan (aikaisintaan 4 viikkoa ennen joulua) ja pakkaamaan joulumyyntiä varten. Tänä vuonna Suomessa viljeltyjä kuusia tulee myyntiin vähemmän kuin viime jouluna, koska kuivan kesän takia kuusissa on havaittu ruskettumista. Sen takia ulkomailtakin, lähinnä Tanskasta (!), tuodaan meille noin 150.000 joulupuuta. Kaikkiaan kotimaisia kuusia kaadetaan noin 1,5 miljoonaa, joista puolet tullee myyntiin. Kotitalouksista vähän yli puolet hankkii kotiinsa kuusen, jonka keskihinta viime vuonna oli himpun verran alle 50 euroa. Oikein käsiteltynä kuusen pitäisi säilyttää neulasensa loppiaiseen saakka. Tärkeää olisi muistaa, ettei kuusta tuoda suoraan kylmästä lämpimään, vaan pidetään vuorokausi ”puolilämpimässä”.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2025

Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!

Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.

224-sivuisessakalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *