Siirry sisältöön

Kotipuutarha oli pitkään paikka, jonka tarkoitus oli tuottaa mahdollisimman runsas sato talven varalle. Pihamaalla saattoi olla penkki lepäämiseen ja pöytäryhmä kahvittelua varten. Yksityisyyteen ja puutarhan toiminnallisuuteen ei niinkään panostettu. 

Viljely kotipuutarhoissa alkoi menettää merkitystään siinä vaiheessa, kun kylä- ja lähikauppojen valikoimat laajenivat. Huomattiin, että vihannekset ja muut tärkeät ruokakasvikset olivat vaivattomasti ostettavissa. 

Massiivinen muuri ja umpiportti kertovat yksityisyyden tärkeydestä.

Yksityisyyden merkitys ja pienet tontit 

Vuosituhannen taitteessa puutarhaharrastus sai uuden ulottuvuuden, kun puutarhoja ruvettiin rakentamaan ja sisustamaan sisätilojen jatkeeksi. Tämän myötä myös yksityisyyden merkitys korostui. Puutarhasta halutaan nyt suojaisa paikka, jossa voidaan rentoutua ja ”ladata akkuja”. 

Mielestäni silloin, kun puutarha koskettaa aistejamme, tarjoaa elämyksiä ja lumoutumista, suojaa negatiivisilta ärsykkeiltä sekä tuo turvallisuuden tunnetta, voidaan hyvinkin puhua salaisesta puutarhasta. 

Ilmavarakenteinen portti houkuttelee kurkistamaan peremmälle puutarhaan.

Asiaa voidaan lähestyä myös toisesta näkökulmasta. Salainen puutarha voi olla myös matka mielikuvitusmaailmaan, kuten kirjailija Frances Hodgson Burnett (1849–1924) nuortenromaanissaan Salainen puutarha (1911) todistaa. Tarut ja myytit ovat asioita, jotka viehättävät myös aikuisia sukupolvi toisensa jälkeen. Mielikuvitus on ytimessä, kun puutarhaan suunnitellaan tarunomaisia elementtejä. Tässä kohdin jätetään suosiolla oma rajoittunut ja kriittinen aikuinen järkiajatuksineen toisaalle ja edetään asiassa rennosti pilke silmäkulmassa. 

Sisääntulossa voidaan korostaa salaisessa puutarhassa olevaa tyyliä.

Minun salainen puutarhani

Salaisesta puutarhasta puhuttaessa meissä herää monenlaisia mielikuvia. Minulle salainen puutarha merkitsee romanttista, kukkien täyttämää paikkaa, jossa kauniit yksityiskohdat hemmottelevat silmää ja sielua. Siellä asustaa myös valuraudasta tehty hiiripariskunta, jolle jokainen voi halutessaan kertoa kaikenlaisia asioita. Tämä pariskunta on hyvä kuuntelemaan ja pitää kerrotut salaisuudet visusti itsellään. 

Salainen puutarhani syntyi vaistonvaraisesti, pehmeitä muotoja tavoitellen, vailla symmetrisyyttä. Erityisesti kiinnitin huomiota valoihin ja varjoihin, sillä ne ovat minulle tärkeitä elementtejä tunnelman luomisessa. On ihastuttavaa seurata varjojen liikkumista ja tulla vaikuttuneeksi siitä, kun aurinkoiset kohdat korostavat varjon paikkoja ja päinvastoin. Minulle varjopaikat merkitsevät rauhaa ja viileyttä läpi koko kesäsesongin. 

Päivän herkutteluhetki salaisessa puutarhassa vietetään lehvästön viilentävässä varjossa.

Vinkkejä salaisen puutarhan luomiseen: 
Pysyvät elementit 

Portti puutarhaan, varjoa antavat katokset, pergolat, käytävät, polut, vesiaiheet, penkit mietiskelyyn, oleskelualueet ja puutarhahuoneet ovat elementtejä, jotka parhaimmillaan tukevat toisiaan, luovat harmonista tunnelmaa ja ovat perustana salaiselle puutarhalle. Tietenkään ei sovi unohtaa niitä asioita, jotka vievät juuri sinut tarujesi maailmaan. 

Lammessa kelluvat kynttilät luovat tunnelmaa pimenevässä loppukesän illassa.

Oleskelupaikka 

Puutarhan viehättävin paikka kesän herkutteluhetkelle sijaitsee viilentävän kasvuston varjossa. Tontille, missä ei ole luonnostaan varjoa tuovaa kasvustoa, istutetaan esimerkiksi perinteinen syreenimaja tai rakennetaan pergola köynnöksineen.  

Jos tontilla sattuu olemaan siirtolohkare, siitä saa massiivisen ja viehättävän tilanjakajan.

Sisäänkäynti, aidat ja tilanjako 

Käynti salaiseen puutarhaan on merkityksellinen. Kaari köynnöksineen, joko portin kanssa tai ilman, on viehättävä valinta. 

Korkea, tonttia ympäröivä lauta-aita antaa tehokkaan näkösuojan. Pienessä pihassa karsinamaisuus voi tuntua ahdistavalta – tätä tunnetta voidaan lieventää istuttamalla muutaman kasvin ryhmiä aidan lähelle. Korkeita, näkösuojan antavia lauta-aitoja umpiportteineen voi käydä katsomassa vaikkapa Porvoon vanhassa kaupungissa, jossa ne sopivat ympäristöönsä mainiosti. 

Pergolaportti köynnöksineen ja siihen liitetty kasviaidanne tai lauta-aita on tehokas tilanjakaja myös suuren puutarhan sisällä. Sillä saadaan katkaistua suora näköyhteys puutarhaan. 

Köynnöksillä ja pergolaseinillä tehdään ilmavaa ja kapeaa näkösuojaa, mikä lasketaan eduksi etenkin pienellä tontilla. Saadaan riittävästi korkeutta, mutta ei menetetä tilaa leveyssuunnassa. 

Huvimajat ja katokset mahdollistavat puutarhassa oleilun myös sadesäällä.

Kasvit 

Peruskasveilla tehdään puutarhan runko. Valinnoissa kiinnitetään huomio kukkien väreihin, lehtien muotoihin ja väreihin sekä kasvien kokoon täysikasvuisina. Tummalehtiset kasvit antavat syvyyttä ja vaaleat, kirjavalehtiset tuovat valoa varjoisalle istutusalueelle. 

Erikokoisilla pensailla saadaan kerroksellisuutta, ja havut antavat suojaa ja vihreyttä vuoden ympäri. 

Salaisen puutarhan pensasaitojen sisällä voi tavata romanttisen allaskokonaisuuden.

Muuta huomioon otettavaa 

Mikäli puutarha sijaitsee asemakaava-alueella, kannattaa ensimmäiseksi tarkistaa määräykset aitojen suhteen. Mikäli sallittu aidan korkeus ei riitä antamaan tarvittavaa näkösuojaa, rakennetaan esimerkiksi pergolaseinä terassin yhteyteen ja siihen ohjataan köynnöksiä, joiden väliin valitaan koristepensaita. Haja-asutusalueen tonteilla rakennusmääräykset ovat yleensä väljiä, joten siellä voi toimia vapaammin. 

Salaisen puutarhan taika on rauhallisessa tunnelmassa ja kiireettömyydessä.
Yksivuotisilla kasveilla saadaan vaihtelua istutusalueille.
Leveyssuunnassa vähän tilaa vievä säleikkövilliviini (Parthenocissus inserta) on erinomainen tilanjakaja ja näkösuoja pienessä puutarhassa.
Suuressa puutarhakokonaisuudessa penkkejä saa olla mielellään useita.
Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2027

Pihakalenteri on täällä taas!

Koko puutarhavuosi samoissa kansissa – ajankohtaiset vinkit, tärkeät puutarhatyöt ja omat suunnitelmat kuukaudesta toiseen.

Pihakalenteri on 224-sivuinen, A5-kokoinen pihatarhurin apu, jossa on kierreselkä ja paljon tilaa muistiinpanoille ja piirroksille.

Pihakalenterin ennakkohinta 15.11. asti on 21 €.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *