Kouvolan Korialla sijaitseva vihersuunnittelijan oma piha nousi viime vuoden pihakilpailussa viiden finalistin joukkoon. Pihasta on tehty ammattitaidolla selkeä kokonaisuus, joka pysyy siistinä vähällä uurastuksella.
Kaivon vierellä pääsee korkea ja suurikukkainen jalokurjenpolvi ’Patricia’ (Geranium-risteymät) oikeuksiinsa. Lisää väriä tuovat jaloritarinkannukset (Delphinium-risteymät). Edessä on tuuhea kasvusto valkokukkaista tarhaniittyhumalaa (Prunella × webbiana).
Pihanlaitto on ollut Maritta Vuorisen harrastuksena jo parikymmentä vuotta.
Kolmikymmenvuotisen virkauran jälkeen puutarhasta tuli Maritalle unelma-ammatti, kun hän ryhtyi kaksi vuotta sitten yrittäjäksi. Maritta oli puolustusvoimissa hankintapäällikkönä, mutta kolme vuotta aiemmin tietoon oli tullut, että työpaikka siirtyy Tampereelle.
– En halunnut lähteä. Kuka silloin olisi kastellut kukkani, muistelee Maritta päätöstään uran vaihdosta ja sanoo, että työpaikan muutto pakotti ja antoi tilaisuuden uuteen ammattiin.
Maritta opiskeli työnsä ohelle puutarhuriksi Etelä-Savon ammattiopistossa Otavassa. Heti perään hän laajensi opintoja lukemalla sisustussuunnittelijaksi.
Maritta kertoo päässeensä pitkän virkauran jälkeen unelma-ammattiin, kun hän ryhtyi pihasuunnittelijaksi. Hänen yrityksensä nimi on ViherTähti.
Pihan ja sisustuksen suunnittelua
– Nyt on hyvä kokonaisuus, kun suunnittelen valaistusta, sisustusta ja pihaa. Yllättävän paljon yhtäläisyyksiä on pihan ja kodin sisustuksen suunnittelussa, vaikka materiaalit ovat hyvin erilaiset. Töitä onkin ollut kiitettävästi, toteaa Maritta kiitollisena.
Maritalla on monia esteettisiä harrastuksia, jotka liittyvät puutarhaan. Maalaus akryyliväreillä ja valokuvaus saavat aiheensa usein kukista ja maisemista. Maritta on kirjoittanut myös kirjan hyvästä olosta ja positiivisesta elämästä, kirja on nimeltään Elämänenergiaa ja vihreää voimaa.
– Olen uuden ammattini myötä hullaantunut luovuudesta. Innostuin kirjoittamaan kirjaa henkisestä hyvinvoinnista ja henkisellä tiellä kulkemisesta sekä puutarhan hoitamisesta, luonnosta nauttimisesta ja luonnonläheisestä elämästä.
Maritta kertoo, että kirjoittaminen on ollut myös terapeuttista omien haasteiden kanssa painiskelun jälkeen.
– Olen saanut levollisen olon ja haluan jakaa kokemuksiani kaikille.
Helppohoitoisuus toteutuu
Maritan pihaharrastus sai alkunsa hänen vanhemmiltaan, erityisesti edesmenneeltä äidiltä. Vanhemmat asuivat naapurissa, ja isä rakensi Maritalle talon vanhalle rintamiestontille, jonka suuruus on 1650 neliömetriä.
Uimahallirakennuksen viereisellä pihalla on siistit rajaukset.
– Alun perin hain helppoa pihaa, jossa olisi puita, pensaita ja nurmikkoa.
– Osallistuin viisi vuotta sitten paikalliseen pihakilpailuun läheisten kannustuksesta ja sain heti palkinnon. Siitä häkeltyneenä ja innostuneena halusin opiskella puutarhuriksi.
Marittaa alkoivat kiinnostaa kukat, mutta edelleen pihaa hallitsevat siististi rajatut nurmikot.
– Käyn kerran kesässä rajaukset läpi suorateräisellä lapiolla.
Nurmikolla olevien pensaiden tyvet on peitetty maisemointikankailla tai vanhoilla sanomalehdillä ja niiden päälle on levitetty kuorikatetta ja paikoin koristeellisia männynkäpyjä.
Rakennuksella suojattu uima-allas ei roskaannu.
– Kitkemistä on 80 prosenttia vähemmän, arvioi Maritta katteiden hyötyä.
Siisteys näkyy myös uutukaisessa uima-altaassa, joka on saanut ympärilleen suojaavaan rakennuksen.
– Ulkoallasta en voinut ajatellakaan, perustelee Maritta.
Maritta on tehnyt pihaansa erilaisia tiloja ja istumapaikkoja, vain jyhkeä ikikuusi on alkuperäistä pihaa.
– On hyvä, että kaikki ei näy kerralla. Säleiköillä saa näkösuojaa. Porrastamisella saa aikaan erilaisia elementtejä.
Mallipihasta tukea asiakkaille
Pihan rajalla on kahdessa rivissä muun muassa marjatuomipihlajaa ja jasmiketta. Tontin pohjoisosa rajoittuu korkeisiin puihin, jotka antavat suojaa kylmiltä tuulilta. Kotoisia havuja ja tuijia on istutusalueilla. Pensasmagnolia on saanut suojaisen paikan ja sen juuria suojataan talvella styroksilla.
– Vaikka tässä pihassa ei olekaan hirveästi kukkaloistoa, tykkään kuitenkin röyhelömäisistä ja romanttisista kasveista, sanoo Maritta ja viittaa komeasti kukkiviin kärhöihin ja kiinanlaikkuköynnökseen, jonka valko- ja punakirjavat lehdet tuovat näyttävyyttä koko kasvukauden ajaksi.
Maritta on hankkinut kasvit pääosin Mustilan taimitarhalta ja Viherpeukaloista, jossa on hyvä valikoima pikkutaimia. Pihasuunnittelijan työssään Maritta
Maritta hankki portin ja vasta sitten keksi sille paikan.
käyttää omaa pihaansa mallipihana.
– Menen ensin asiakkaan luo ja annan ideoita ja neuvoja. Kutsun monia asiakkaitani käymään ja esittelen oman pihani, josta asiakas voi saada ideoita ja tukea omille valinnoilleen.
Marita sanoo, että uudispihat ovat pihasuunnittelijan kannalta helpompia kuin vanhan pihan suunnittelu.
– Kun pääsee suunnittelemaan puhtaalta pöydältä, on helppo tehdä suunnitelmat. Joskus vanhassa pihassa joutuu asiakkaalle perustelemaan, että puolet kasveista on saatava pois, jotta piha selkiytyisi.
Tätä perennaryhmää hallitsee korkea harmaamalvikki (Lavatera thuringiaca), joka kukkii heinäkuulta aina syksyyn saakka. Vielä innokkaampi kukkija on vieressä kasvava verikurjenpolvi (Geranium sanguineum), sillä siinä riittää kukkia lähes koko kesäksi. Taustalla on ryhmä timattituijia (Thuja ’Smaragd’).Sillan alle ei tullutkaan kivipuroa vaan kukkiva puro kivikkokilkoista (Cymbalaria muralis). Hakekate pitää rikkaruohot poissa.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Maija-Liisan ja Taiston piha on kahdessa tasossa. Pihassa yhdistyvät Taiston kädentaidot ja Maija-Liisan viehtymys yhä uusien kasvien viljelyyn. He elävät puolet vuodesta liki omavaraistaloudessa. Piha nousi vuoden 2015 Paras Piha -kilpailussa finaaliin. Maija-Liisa Kallio ja Taisto Laakso muuttivat vuosituhannen vaihteessa rivitalosta 1,4 hehtaarin tontilla olevaan omakotitaloon. Se löytyi Savontien varrelta, yhdeksän kilometriä Lahden keskustasta Heinolaa
Aila Vennola rakastaa japanilaisia puutarhoja ja niiden levollista tunnelmaa. Aila tarjoaa kotonaan ja myös puutarhassaan energia- ja hierontahoitoja, joilla tähdätään kehon ja mielen tasapainoon. Piha nousi vuonna 2015 Suomen Paras Piha -kilpailun finaaliin. Voit katsoa videon pihasta tästä linkistä. Aila muutti Vantaan Askistoon 40 vuotta sitten. Alkuun tonttia oli 6000 neliötä, mutta asutuksen tiivistymisen
Oma PIHA -lehden perinteikäs Suomen Paras Piha -kilpailu on ratkennut. Vuonna 2015 voittoon kiri ensimmäisen kerran maalaistalon piha. Se oli niin lukijaäänestyksen kuin tuomaristonkin valinta. Voit katsoa videon pihasta tästä. Vuokko ja Jouko Huumarkankaan lypsykarjatila sijaitsee Kyyjärvellä, joka on Suomenselällä Keski-Suomessa lähellä Pohjanmaan rajaa. Vedenjakajaseutu on luonnoltaan karumpaa kuin ympäröivät seudut. Huumarkankaiden Onnela-nimisen tilan pihapiiri
Halosten piha sijaitsee Suomen päälaella. Lyhyestä kesästä huolimatta pihalla kukoistavat kesäkukat ja perennat. Taitelijasielut koristavat pihaansa myös itse tehdyillä esineillä. TEKSTI Jouko Tikkanen, KUVAT Jouko Tikkanen ja Liisi Myllykangas Sirpa ja Klemet Halosen piha on erikoisuus Utsjoella, sillä lyhyen kesän aikaan harva piha puhkeaa kukkaloistoon kuten Halosten piha. Piha sijaitsee Tenojen rantakivikossa, jossa tunturikoivut hallitsevat
Karjalanruusu aloittaa ruusupuiston kukintanäytöksen, jota jatkuu talven kynnykselle saakka. Kai Ahmio seuraa näytöstä päivittäin. Välillä hän piipahtaa puistossa parikin kertaa päivässä.
Oma PIHA -lehden järjestämässä Suomen Paras Piha -kilpailun finaalissa oli mukana Mensosten piha Lemiltä. Piha on vasta muutaman vuoden ikäinen, mutta se tarjoaa lapsille mielenkiintoisen seikkailuympäristön.
Kukoistavalla porvoolaispihalla kasvillisuus, kivet ja polut ovat asettuneet paikoilleen kuin luonnostaan. Monilajinen ja monipuolinen piha antaa hoitajilleen voimaa, ja siellä viihtyvät myös luonnon eläimet.
Henkeäsalpaava The Lost Gardens of Heligan on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Puutarha on Eden Projectin luojan Tim Smitin ensimmäinen taidonnäyte. Se on valtavalla työmäärällä upeasti entisöity, lähes sadan hehtaarin laajuinen puutarhakokonaisuus.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.