Kasvimaan ei tarvitse olla mitenkään erityinen: pienikin maaläntti kelpaa. Maa käännetään ja möyhennetään, poistetaan pahimmat rikkakasvien juuret, lisätään kompostimultaa ja muodostetaan halutunlaiset istutuspenkit. Kylvösuunnitelmakin saattaa muuttua töitä tehdessä, kun jostakin ilmaantuu uusia taimia tai siemeniä, jotka on saatava maahan. Toisaalta juuri se tekee kasvimaan laittamisesta hauskaa. Mikään ei ole kiveen lyöty, ja joka vuosi kaiken saa järjestää uudella tavalla.
Tällä kertaa oli tarkoitus käyttää enemmänkin valmiita ostotaimia, jotta kasvu lähtisi nopeasti käyntiin ja satoa saisi aiemmin, mutta harmillisen vähän niitä on tarjolla. Kesäkurpitsaa, avomaankurkkua ja tomaattia löytyy vielä suhteellisen helposti, mutta esimerkiksi salaatintaimista saisi kivan spurtin kesäkeittiöön. Herneitäkin kaipailin, mutta ne kuulemma menevät niin helposti solmuun, että taimimyynnistä on luovuttu. Totta puhuen olisin ollut valmis niitä hiukan setvimäänkin, kunhan vain olisin saanut taimet pian maahan!
Mitä Sinä suosit, valmiita ostotaimia, itse esikasvatettuja vai suorakylvöjä?
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Mahdollisimman luonnonmukaisen hyötytarhan perustaminen on arjen ekoteko. Tasapainoisessa puutarhassa ravinteet kiertävät, komposti tuottaa multaa ja satokasvit voivat hyvin. Kotitarveviljely on nykyisessä maailmantilanteessa ajankohtaisempaa kuin koskaan.
Kirjoitin toukokuussa mangoldista, erinomaisesta mutta meillä vielä hiukan tuntemattomaksi jääneestä lehtivihanneksesta. Se on helppo kasvattaa ja satoisa, käyttö on pitkälti sama kuin pinaatin. Mangoldi on paitsi maukas, myös kaunis vihannes. Erityisesti värikäsruotiset lajikkeet voivat olla hyvinkin näyttäviä. Ei siis ihme, että kasvi on kelpuutettu monissa maissa myös kukkapenkkeihin. Tästä voivatkin napata idean ne, jotka eivät
Tulevan kesän kasvimaata suunnitellessa kannattaa jättää tilaa myös mangoldille. Se on helppo kasvattaa ja siitä saa lehtivihreää koko kesän. Uusintakylvön voi tehdä kesäkuussa, jolloin mangoldia riittää pitkään syksyyn. Perinteisessä mangoldissa on valkoiset ruodit, mutta jos kaipaa väriä kasvimaalle, voi valita värikkäitä lajikkeita. Mangoldista käytetään vihreiden lehtien lisäksi paksummat ruodit. Ne voi valmistaa parsan tavoin tai
Edellisessä merkinnässäni mainitsin, että kruunusuvikakkaroiden seuraksi sopii kotoinen ruiskaunokki eli tuttavallisesti ruiskukka (Centaurea cyanus). Sininen on se tutuimmimmista tutuin, ja lisäväriä saadaan valkoisilla, violeteilla ja vaaleanpunaisilla ruiskukilla. Puutarhassa kukilta riisutaan kaikki niihin liittyvät poliittiset mielleyhtymät ja muut symbolit. Täällä ne saavat kukoistaa itsenänsä, yhdessä muiden kanssa ja sulassa sovussa. Ja vaikka ruiskukka kuuluu perinnekasveihimme, on
Oletko joskus miettinyt, kuinka perheomenapuita tehdään? Haluatko säilyttää vanhan, isoisän istuttaman hedelmäpuun, joka on saanut kaatotuomion? Tässä artikkelissa tutustutaan varttamisen perusteisiin ja opastetaan, miten voit itse kokeilla kasvien varttamista puutarhassasi.
Suomalainen puutarhamessukausi pitää sisällään ilahduttavan monenlaisia tapahtumia suurmessuista yhdistysten taimipäiviin. Tässä kuvallinen piipahdus Kevätmessuille Helsingissä.
On jälleen koittanut innostava ajanjakso orastavan kevään äärellä – on aika suunnitella tuleva kasvukausi! Vaikka ulkona olisi vastassa räntää tai nietoksia, mikään ei estä aloittamasta uusien lavojen nikkarointia, jos vain vajassa tai autotallissa riittää tilaa lautojen sahaamiseen ja käsittelyyn.
Välillä tulee eteen vuosi, jolloin kylmä kevät junnaa paikallaan. Vesiheinä tukahduttaa porkkanakylvöksen, kurkunsiemenet eivät idä ja tomaattien taimet venyvät sisällä kohti kattoa.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.