Uudelle kasvimaalle tehtiin tilaa marjapensaiden keskelle. Pitkään nurmena ollut maa käännettiin keväällä ja möyhennettiin vielä muutamaan otteeseen kesän aikana.
Keittiöstä käännettyyn maahan päätyivät kahvinporot, teelehdet, kananmunankuoret ja herneenpalot. Alkusyksystä oli aika kääntää maa vielä kertaalleen, sitten sen päälle levitettiin pressu. Sen alla pitäisi jääräpäisimpienkin rikkakasvien tukahtua.
Tällaisena se saa olla tulevan talven, kesän ja taas yhden talven. Vuoden päästä keväällä rikkaruohojen pitäisi olla poissa, minkä jälkeen päästään vihdoin kylvöpuuhiin. Aikaahan tässä menee, mutta toivottavasti odotus on sen arvoinen!
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Esikot kuuluvat puutarhan kevääseen siinä kuin sipulikukatkin. Esikot sopivat pihassa kaikkialle: lehtipuiden alle pensasryhmien reunamille niitylle ruusutarhaan perennapenkkiin kivikkotarhaan sekä terassin tai kuistin ruukkuihin.
Talvi keikkuen tulevi. Välillä pakastaa ja luntakin sataa, mutta enimmäkseen loka- ja marraskuu ovat varsin leutoja. Maa pysyy sulana tai sulaa aina uudelleen, ja puutarhassa pääsee askaroimaan kaikenlaista. Kunpa vain olisi enemmän valoa!
Pienen tontin suunnitteluun voisi ottaa kaksi punaista lankaa: selkeyden ja rehevyyden. Rakennusmateriaaleiksi on paras valita vain pari yhteensopivaa elementtiä, esimerkiksi grafiitinharmaa kivi ja salvianvihreäksi maalattu puu. Mieleen pulpahtaa saman tien liuta hopealehtisiä kasveja, jotka sointuvat niihin täydellisesti!
Kauniisti kukkiva kasvimaa piristää mieltä ja kutsuu tärkeät pölyttäjät kylään. Siistit kukkapenkit osoittavat kasvimaan rajat, mutta kesäkukkia voi lisätä väriläiskiksi myös vihannesten joukkoon.
Kirsikaluumu (Prunus cerasifera) hurmaa runsalla kukinnallaan toukokuussa. Loppukesällä kypsyvät makeat pienet luumarjat, eli luumut, ovat kuin mehevää, makeaa karkkia.
Ailahtelevainen kevätsää on taas osoittanut, kuinka korvaamaton apu kasvihuoneesta on tähän aikaan vuodesta. Jo varhain keväällä auringonsäteet lämmittävät kasvihuoneen niin lämpimäksi, että itäminen lähtee hyvin käyntiin. Toukokuussa kasvu on hyvässä vauhdissa ja satoakin saa jo korjata.
Yrttien taimia voi ostaa torilta tai kaupan vihannestiskiltä, mutta miksi jättää käyttämättä tämäkin tilaisuus puuhailla siementen ja mullan kanssa. Itsekasvattaminen on lisäksi ainoa konsti saada harvinaisempia yrttejä tuoreina keittiöön.
Innokkaan kotiviljelijän puutarhakevät alkaa jo maalis–huhtikuussa, kunhan vain rohkaisee mielensä ja lähtee kasvihuoneelle ja lavojen ääreen kylvöpuuhiin. Oikeilla kasvivalinnoilla saat venytettyä kasvukautta maaliskuulta marraskuulle.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.