Siirry sisältöön

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran mukaan juhannussalko, maistonki, on laivan mastoa muistuttava korkea tanko, joka koristellaan lehvillä, seppeleillä ja köynnöksillä. Ruotsissa juhannussalosta tuli 1800-luvulla kokon sijaan juhannuksen keskeinen symboli. Suomen ruotsinkielinen väestö Ahvenanmaalla, Länsi- ja Etelä-Suomen rannikolla ja saaristossa sekä lähin suomenkielinen naapurusto omaksui saman tavan. Tosin jo 1700-luvulla länsisuomalaisissa herraskartanoissa oli pystytetty salkoja. Nykyään juhannussalko on maassamme edelleen pääasiassa suomenruotsalainen tapa.
Kun vuosi sitten kuvasin juhannussalkoa Tammisaaren Leksvallissa, päätimme nyt kokeilla, millaisen salon saisimme tehtyä rivitalomme pihalle. Kahteen pekkaan, tai eihän vaimoa voi sanoa pekaksi, meillä meni juhannussalon tekemisessä aikaa täyden työpäivän verran. Puurungon teko, päivänkakkaroiden hakeminen fillarilla metsätietä muutamia kilometrejä polkien, aika suuren määrän vaativa koivunoksien kerääminen ja kiinnittäminen pieninä nippuina ohuella rautalangalla salkoon ynnä kranssit jne. oli yllättävänkin iso homma, kun vielä sadekuurot kiusasivat terassilla rakennelmaa tehdessämme.
Hyvää juhannuksen jatkoa!

Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2027

Pihakalenteri on täällä taas!

Koko puutarhavuosi samoissa kansissa – ajankohtaiset vinkit, tärkeät puutarhatyöt ja omat suunnitelmat kuukaudesta toiseen.

Pihakalenteri on 224-sivuinen, A5-kokoinen pihatarhurin apu, jossa on kierreselkä ja paljon tilaa muistiinpanoille ja piirroksille.

Pihakalenterin ennakkohinta 15.11. asti on 21 €.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *