Hyönteishotellit tuntuvat olevan tämän hetken kuumin puutarhajuttu. Etenkin kaupunkipuutarhoissa ja -puistoissa kaivataan kipeästi pölyttäjiä ja muita hyödyllisiä hyönteisiä. Joten miksipä ei tarjota niille ensi alkuun asuinsija?
Bongailtuani aikani erilaisia hyönteishotelleja kaupoissa, messuilla ja puistoissa innostuin lopulta rakentamaan omani. Ideani on simppeli: otetaan tyhjä teepurkki ja täytetään se erilaisilla kuivilla oksanpätkillä ja pihalta löytyneillä heinillä. Käpyjäkin voisi käyttää, tai puunpalasia, joihin porata reikiä. Ontot bambut olisivat unelma.
Katkoin oksat käsivoimin, minkä vuoksi ne eivät ole kovin tasapitkiä, ja tungin ne teepurkkiin niin tiiviisti, etteivät ne irtoile tai putoa, vaikka purkin kääntäisi ylösalaisin. Hotellille on myös suunnitteilla lippa sateen varalta. Tai ehkä näistä tehdäänkin kerrostalo? Teepurkkeja kun löytyy kotoa runsaasti.
Nyt odottelen jännityksellä, löytävätkö asukkaat hotelliini. Leppäkertut olisivat erityisen tervetulleita!
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Pölyttäjähyönteiset palasivat mieleeni tähänkin vuodenaikaan tovi sitten kävelylenkillä kohdatun hyönteishotellityömaan myötä. Lisäksi alkaa olla käsillä hunajalahjasesonki, sillä kotimainen hunajapurnukka on monelle mieluisaa sisältöä joulupakettiin. Kohta koittaa myös aika suunnitella siemenluetteloiden äärellä ensi kesän (pölyttäjäystävällisiä) kylvöjä. Pölyttäjähyönteismyönteisyyttä kaivataan, sillä ne ovat vähentyneet radikaalisti kautta maailman muun muassa kasvinsuojeluaineiden sivu-uhreina sekä elinympäristöjen ja ilmaston muuttumisen vuoksi. Hyönteiset
Selailin Brightonin-kuvia koneelta ja silmiin pistivät nämä upeat etupihojen istutukset. Vaikka maata olisi vain parin neliömetrin läntti, on siihen saatu mahdutettua monenlaisia kasveja ja miniatyyrietupihatkin ovat näyttävän näköisiä. Suomessakin voitaisiin elävöittää kadunpuoleista julkisivua runsailla istutuksilla! Suomessa voisi olla myös enemmän viherhuoneita, joissa kasvattaa ja talvettaa viherkasveja. Viherhuone toisi häivähdyksen kesäistä tunnelmaa talven keskelle. Ihanan hempeä
Versot ilahduttavat ja ihmetyttävät puhjetessaan keväällä kasvuun. Näkymät kukkapenkeissä ja luonnonmailla ovat varsin erilaiset varhain kasvukauden alussa kuin myöhemmän vehmauden aikaan. Uusimman Oma PIHA -numeron artikkelissa ’Kevät alkaa silmuista’ on kuvattuna monimuotoinen kavalkadi kevään kasviyksityiskohtia, silmuja ja versoja. Niiden havainnointiin uppoutuminen on läsnäolevaa ja rauhoittavaa pihaelämää parhaimmillaan. Tänne blogiin lisään kuvat muutamista hyötyversoisista,
Hangon keskustasta noin kolmen kilometrin päässä Pienellä Mäntysaarella sijaitsee Neljän Tuulen Tupa-niminen kahvilarakennus, minkä historia on varsin mielenkiintoinen. Kieltolain aikana (1919-1932) kahvilan nimi oli Café Africa, ja siellä tarjoiltiin ns. ”kovaa teetä”. Viereisellä Isolla Mäntysaarella oli Carl Gustaf Emil Mannerheimin kesähuvila. Kahvilan iloinen ja riehakas meno häiritsi Mannerheimia. Tästä syystä hän osti kahvilan vuonna 1927
Polut ja kulkuväylät jäsentävät pihaa ja yhdistävät pihan osat toisiinsa. Suunnittelussa on hyvä ottaa huomioon polun käyttötarkoitus, maan muodot ja luonnolliset kulkureitit – esteettisiä arvoja unohtamatta.
Opastaessani ryhmiä Eija’s gardenissa olen pannut merkille kesän mittaan toistuvan kysymyksen. Vierailijoita askarruttaa, millainen on salainen puutarha ja miten se määritellään.
Hyvän mielen puutarhan tarkoitus on tuottaa myönteisiä aistikokemuksia, ja siinä kasvien rooli on oleellinen. Puutarhassa voi olla lintujen laulupuu, syysvärejä, havupuu jouluvaloja varten, loistava perennapenkki ja maukas hyötytarha sekä paljon muuta.
Talvi lähestyy loppuaan ja puutarhaihmiset ovat täynnä energiaa. Vihdoinkin päästään ulkotöihin! Omenapuiden leikkausaika on maalis–huhtikuussa paukkupakkasten jälkeen ja ennen kuin silmut alkavat turvota.
Suurten puiden suoma katve luo otolliset olot lehteville varjopaikan perennoille ja happaman maan alppiruusuille. Vaaleat kukat ja lehdet ovat varjopuutarhan valopilkkuja.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.