Syksyinen kävelylenkki metsämäisessä puistossa. Metsämäisessä siksi, että metsästä tämä on kaukana, vaikka koostuukin lähes yksinomaan puista. Suurista, paksurunkoisista puista, joita ei ole leikattu muotoon, vaan jotka saavat kasvaa juuri niin kuin haluavat. Ainakin melkein, kyllä niistä puistossa kuitenkin aina huoli pidetään.
Aikani käveltyäni istahdan penkille. Maa on keltaisenaan syksyn lehdistä, mutta kun kohotan katseeni, näyttää vihreältä. On hiljaista. Tai ei sittenkään: ilmassa rapisee. Kuolleet lehdet putoilevat lehvistön läpi, seuraa niille tekevät erilaiset siemenkodat, joista yksi kopsahtaa syliini.
Tällaisia puistolenkkejä pitäisi tehdä enemmänkin, ajattelen. Istua, katsella ja kuunnella. Aistia metsäpuisto kaikilla aisteilla, kaikkina vuodenaikoina.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Tänään kauppareissulla Hangossa käydessämme päätin käydä katsomassa ja kuvaamassa tulppaani-istutuksia Bulevardin varrella olevassa Kirkkopuistossa. Sadekuurojen vähän hellittäessä ajelin autollani huolettomasti pitkin Bulevardia. Yhtäkkiä Kirkkopuiston suunnalta vastaamme loikki pienikokoinen metsäkauris väistellen autoja parhaan kykynsä mukaan. Pysäytin autoni keskelle ajoväylää, nappasin kameran kojelaudan päältä ja ehdin ottaa kauriista muutaman kuvan tuulilasin läpi ennen kuin se autoni konepeltiä
Annalan kartanopuisto sijaitsee Helsingissä, Vanhankaupungin historiallisesti arvokkaalla alueella. Annalan mäen rakennukset, puutarha ja harvinaisen laaja tammimetsikkö kertovat historiasta , johon keskeisenä innoittajana ovat olleet kauneuspyrkimykset ja puutarhakulttuuri. Kun Gustaf Otto Wasenius vuokrasi alueen v. 1826, vuokraehtona oli kaupungin sisääntulomaiseman kaunistaminen. Waseniuksen kalliolle rakennuttaman Villa Annebergin eli Annalan ympärille kehittyi edustava ja monipuolinen puutarhaviljelyn keskus. Annalan
Kävin torstaina (26.5.) kiertelemässä Hangon rantoja ja puistoja. Casinon edustan hienot tulppaani-istutukset olivat vielä näyttäviä, vaikka kukintaa on kestänyt jo melko pitkään. Viereisen puistolammen pinta alkaa täyttyä upeista lumpeenkukista. Luulisin näkymän olevan kauneimmillaan viikon kahden kuluttua. Onneksi valkoposkihanhet olivat häipyneet – ilmeisesti pesintäpuuhiinsa – lampea ympäröiviltä nurmialueilta, joten vastedes kengänpohjat pysyvät siistimpinä. Huomasin lammenrannalla muutamia
En tiedä ihanampaa kuin iltahetket keväisessä puutarhassa. Pitkät valoisat illat takaavat sen että ulkona voi puuhastella vielä pitkään. Vaikka koko ilta tuli oltua ulkona, lähdin vielä pienelle kierrokselle hieman ennen iltakymmentä kun aurinko värjäsi pilvet vaaleanpunaisiksi. Hetkeä aikaisemmin oli juuri aavistuksen verran satanut ja ilma oli kostea, joten sain nauttia tänä vuonna ensimmäistä kertaa pienten
Karjalanruusu aloittaa ruusupuiston kukintanäytöksen, jota jatkuu talven kynnykselle saakka. Kai Ahmio seuraa näytöstä päivittäin. Välillä hän piipahtaa puistossa parikin kertaa päivässä.
Oma PIHA -lehden järjestämässä Suomen Paras Piha -kilpailun finaalissa oli mukana Mensosten piha Lemiltä. Piha on vasta muutaman vuoden ikäinen, mutta se tarjoaa lapsille mielenkiintoisen seikkailuympäristön.
Kukoistavalla porvoolaispihalla kasvillisuus, kivet ja polut ovat asettuneet paikoilleen kuin luonnostaan. Monilajinen ja monipuolinen piha antaa hoitajilleen voimaa, ja siellä viihtyvät myös luonnon eläimet.
Henkeäsalpaava The Lost Gardens of Heligan on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Puutarha on Eden Projectin luojan Tim Smitin ensimmäinen taidonnäyte. Se on valtavalla työmäärällä upeasti entisöity, lähes sadan hehtaarin laajuinen puutarhakokonaisuus.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.