Talventörröttäjiksi kutsutaan ruohovartisia kasveja, joiden kuolleet varret ovat tarpeeksi jäykkiä jäämään pystyyn nietosten keskelle jopa kevääseen saakka. Kuihtuneet muodot nousevat esiin lumisen puutarhan harmonista taustaa vasten. Kauneus piilee graafisuuden lisäksi varsien maanläheisen ruskeassa, ajoittain kuuran sävyttämässä värityksessä. Silmänilon lisäksi talventörröttäjät tarjoavat talvimuonaa linnuille.
Kaksivuotinen laidunkarstaohdake (Dipsacus fullonum) edustaa talventörröttäjien jopa monimetristä hujoppiosastoa ja erottuu paksustakin hangesta. Varret kannattelevat piikikkään oloisia, kanelinsävyisiä ja munanmuotoisia mykerökukintoja, joista talvilinnut löytävät ravintoa.
2. Tukeva ja mehevä
Palmu- eli mustakaalit (Brassica oleracea Sabellica-Ryhmä) vartioivat talvista kasvimaata kuin lumen keskelle päätynyt eksoottinen ryhmä pikkuisia puita. Palmukaali on monen hyötyviljelijän suosikki, sillä sen ravinteikasta, ensipakkasten makeut- tamaa satoa kerätään vielä lumivaipan altakin. Kaalilla on siis hauskoja ja hyviä talviominaisuuksia, vaikka se tukevarunkoisena kasvina hieman poikkeaakin talventörröttäjämielikuvasta.
3. Ryhdikäs koko vuoden
Jaloangervot (Astilbe) kuuluvat monen perennaryhmän vakiolajistoon. Ne pysyvät ryhdissä kasvukauden sateissa ja tuulissa sekä myös talventörröttäjinä. Erikorkuisia kasvustoja muodostavien jaloangervojen kukintovarret täplittävät puutarhan lumilakeutta hauskana minimetsänä.
4. Itäinen putkisukulainen
Kaukoidästä kotoisin oleva dahuriankarhunputki (Angelica dahurica) esittelee sarjakukkaisten kasvien ihastuttavaa talventörröttäjätyyliä suurikokoisemmassa mittakaavassa kuin meillä tunnetummat karhun-, jättikarhun- ja väinönputket. Sarjakukkaisten talventörröttäjien sädehtivät ja arkkitehtoniset siluetit ovat vertaansa vailla.
5. Vaaleanpunaisen aavistus
Komeamaksaruohon (Hylotelephium 'Herbstfreude') laakeat kukinnot näyttävät talvipuutarhaan ilmaantuneelta koomiselta hahmojoukolta saatuaan päälleen pakkaslumiset hatut. Kasvin talviväreissä näkyy ruskean lisäksi aavistuksia kuultavasta vaaleanpunaisesta ja oranssista. Kuihtuneen maksaruohopensaan muoto on kauniin kaareva ja linjakas.
6. Häntiä hangessa
Kuvan jättiratamon (Plantago maxima) sekä tutumman piharatamon (P. major) ja sen erisävyisten puutarhamuotojen terhakkaat tähkät pistävät esiin matalasta hangesta. Ne muistuttavat hiirenhäntiä tai jonkin siiliä pehmeämmän eläimen selkäpiikkejä. Talvisessa puutarhassa kyykistelevälle katsojalle ratamo tarjoaa nähtäväksi maanläheisiä ruskean sävyjä.
7. Kiehkurainen ilmestys
Pensasmaisen hopeamarunan (Artemisia ludoviciana) metriset varret kasvavat tukeviksi auringossa, mikä auttaa pystyssä pysymistä talvella. Talvisessa puutarhassa ruskeanharmahtavaksi kuihtunut marunanvarsisto antaa siron ja keveän vaikutelman lumen yllä leijailevista savukiehkuroista.
8. Kahinaa tuulessa
Koristeheinien, kuten kuvan hieman talvenaran elefanttiheinän (Miscanthus sinensis) ja kestävämmän koristekastikan (Calamagrostis × acutiflora), röyhyt kannattaa jättää puutarhan talviseksi iloksi. Talvipäivän valo saa ne hohtamaan kauniisti, ja korretkin sävyttyvät lämpimän ruskeiksi. Kuivat koristeheinikot myös kahisevat mukavasti tuulessa. Leikkaamatta jättäminen edistää lisäksi heinien talvehtimista.
9. Napsahtava nappikukka
Pietaryrtti (Tanacetum vulgare) on luontopihan parhaita talventörröttäjiä. Kuihtuneet, osin puutuneet ja taitettaessa napsahtavat varret ovat erityisen sitkeitä pysymään pystyssä. Tumma, miltei parkkiintuneen musta väri on dramaattinen varsien noustessa lumihangesta. Kuura koristelee nappimaisia mykerökukintoja pitsin kaltaisesti.
10. Kuin muinaisesta maailmasta
Kun kotkansiipisaniaisten (Matteuccia struthiopteris) uljaat lehtitötteröt lakoavat syksyisin, paljastuu niiden sisältä yhä ryhdikkäitä ja koristeellisia itiöpesäkelehtiä. Nämä lehdet ovat matalahkoja ja nousevat maasta kimppuna kuin tummasakarainen kruunu. Itiölehdet luovat varjopuutarhaan jännittävää muinaismaailman tunnelmaa kevääseen saakka.
11. Ruukut järjestyksessä
Varjolilja (Lilium martagon) on isoäitien puutarhoista tuttu sipulikasvi, joka kukkii heti keskikesän jälkeen vaihtelevan täplikkäin, vaaleanpunertavin tai valkoisin turbaanikukin. Ruukkumaisia kotahedelmiä kantavat liljanvarret voivat olla jopa yli metrin korkuiset. Kuihtuneina niistä tulee erityisen herkän näköisiä, hyvin pystyssä pysyviä talventörröttäjiä.
12. Kuultavat hopearahat
Kesäkuuruoho (Lunaria annua) on talventörröttäjistä erikoisimpia ja käy mainiosti myös kuivakukaksi. Illakkoa muistuttava, yleensä kaksivuotinen ristikukkaiskasvi tekee liiloja tai valkeita kukkia. Kukkiessaan kasvi voi hyötyä tukemisesta etenkin tuulisilla paikoilla. Pyöreät ja litteät, hopearahoiksikin kutsutut lituhedelmät kuivuvat silkkipaperimaisiksi ja kuultavat valoisasti talviauringossa.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Kivi on kiehtova elementti niin pihalla, terassilla kuin portin pielessä. Sammalpeitteinen siirtolohkare henkii historiaa ja luonnon voimaa, ja pikkukivet muotoutuvat koristeiksi sellaisinaan tai maalattuina. Kivet, kaikenlaiset, kannattaa ottaa osaksi puutarhaa.
Tänä talvena on ehtinyt jo olla jos jonkinlaista säätä. Luminen pakkasjoulu koettiin pitkästä aikaa myös etelässä, nyt taas lauhtuu. Samalla Alaskasta kantautuu kummia: siellä lämpöä on nyt parikymmentä astetta. Viime vuosiin mahtuu talvi, joka oli miltei yhtä lauhaa ja myrskyistä syksyn jatketta sekä useampia monimuotosäisiä talvikausia, jolloin lauhaa alkua seuraa pakastuminen talven loppupuolella. Talvivaihteluiden yllä…
Viime maanantain (29.2.) luontolenkilläni kohtasin merenrannan tuntumassa pienen urpiaisparven ahmimassa siemeniä ns. talventörröttäjistä. Linnut olivat sen verran innostuneita siemenapajasta, että pääsin aika läheltä niitä kuvaamaan. Urpiaisten pyrähdettyä matkoihinsa aloin tarkastella, että minkä kasvin siemenillä ne oikein herkuttelivatkaan. Pähkäiltyäni asiaa, ja kotona myöhemmin sitä netistä tarkisteltuani päädyin siihen, että pujon pähkylöitähän ne linnut söivät. Kunpa olisi…
Risteyttämällä saa elegantti japaninkurjenmiekkakin uusia sävyjä ja runsautta. Japanilaista kasviharrastajaa kiehtovat siemenkasvatuksessa yllätyksellisyys ja uuden luominen.
Komeilta ja sopivan kesyttömiltä näyttävät amerikanpionit täydentävät alkukesän kukkaloistoa puutarhassa. Kukinnan jälkeen ne toimittavat vihreän pensaan virkaa. Syksyllä avautuvat suuret siemenkodat.
Kaikkein ihanimpia kevään kukista ovat maalis–huhtikuussa kukkivat pienet sipulikukat. Ne ovat kerrassaan jalokiviä puutarhassa. Kukkien värit loistavat tummaa maata vasten ja saavat sydämen tykyttämään. Koska aina tuntuu, että pihassa ei ole aikaisia kevätkukkia tarpeeksi, muista tänä vuonna kirjata ylös sopivat kasvupaikat ja istuta syksyllä lisää sipuleita ja mukuloita.
Karhunlaukka on Keski-Euroopan suosituimpia keväisiä villiyrttejä. Sen hienonmakuisia lehtiä poimitaan nykyisin Suomessakin yhä useammassa kotipuutarhassa.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.