
Minulla on kuvassa olevan tyyppinen yhden kukan maljakko, johon olen pitkään kaivannut kestokukkaa. Muovi ei tule kysymykseen, mutta puinen tai rautalankainen olisi kiva, olin ajatellut. Itse en ole ryhtynyt askartelemaan, vaan etsinyt kaupoista sopivaa.
Mieleiseni löysin vihdoin japanilaisesta huonekaluliikkeestä, mutta tulikin valinnan vaikeus: ottaako lehti vaiko ruoho, päivänkakkara vai pullukka? En ole osannut päättää, joten maljakkoni odottaa yhä täyttämistä (sitä paitsi suurin osa oli loppuun myyty, vain mallit olivat jäljellä…).

Tämänvuotinen toukokuu summautuu ainakin etelän keleissä havaintoon siitä, miten kukinnat kiisivät vaiheesta toiseen. Liikkeelle lähdettiin herkästä scillansinisyydestä. Se on minusta aina yksi kevään ihastuttavimmista kukkailmiöistä, joka voisi hieman viileämmissä kev
Uutisoidaanpa, että Luonnonvarakeskuksen perinnepelargonihankkeen tulokset on nyt julkaistu. Ensimmäinen laatuaan oleva tietopaketti on useamman pelargonien säilymisen eteen työtä tehneen tahon kokoama ja sisältää mm. kuvia, kuvauksia ja tarinoita lukuisista […]
Oletko koskaan nähnyt kiivin kukkivan? Ei sitä helposti huomaakaan, sillä kukat ovat pienet ja piilottelevat lehtien alla. Ovatko ne erityisen kauniit, on mielipidekysymys, mutta mielenkiintoiset ne ainakin ovat. Tämä […]
Olen nähnyt tulppaanipuita kasvitieteellisissä puutarhoissa eri puolilla Eurooppaa, mutten koskaan kukassa. Joten kun nyt äkkäsin vehreän puun ja sen kookkaiden lehtien keskellä kellanvihreät oranssiraitaiset tulppaania tai liljaa muistuttavat kuppimaiset kukat, […]
Mahtavan aurinkoinen pääsiäisviikonloppu on edessä ja ilmoilla on lupaavia kevään merkkejä, lämpötilan kohotessa reippaasti plussalle. Tänään virittäydyin tunnelmaan risutöiden parissa. Luonnonmateriaalit sopivat kevään juhlaan niin kasvihuoneessa kuin kattauksessa. Ra