
Pääsin vastikään maistelemaan marja-aroniapensaani (Aronia mitschurinii) ensimmäisiä marjoja. Ne ovat isoja ja mehukkaita, ja niistä on tulevaisuudessa tarkoitus tehdä hyviä mehuja ja hilloja. Toki niitä voi käyttää myös smoothieissa, puuroissa ja soseutettunakin. Maultaan marjat ovat makeahkoja, mutta hivenen karvaita ja happamia. Supermarjastakin puhutaan, sillä marja-aronia sisältää runsaasti mm. B-, C-, E- ja K-vitamiineja, antioksidantteja sekä muita tärkeitä ravinto- ja hivenaineita.
Marja-aronia on kehitelty nimenomaan hyötykasviksi entisen Neuvostoliiton aikoina. Se tekee isommat ja mehukkaammat marjat kuin sen lähisukulainen, koristepensaana enemmänkin käytetty musta-aronia eli mustamarja-aronia (Aronia melanocarpa). Pensaiden ulkonäkö ja nimet (molempien marjat ovat mustia!) muistuttavat toisiaan niin paljon, että taimiostoksilla on oltava tarkkana kumpaa haluaa. Koristeellisia ovat kumpainenkin, etenkin syksyllä, kun ne mustat marjat kypsyvät ja lehdet värjäytyvät helakan punaisiksi.
Kanerva-aika kuuluu syksyn ihaniin kasvikausiin. Ensin pastellisia värinäkymiä loivat luonnonkanervikot ja nyttemmin kanervat kukittavat syysruukkuja. ’Garden Girls’ -kanervat (Calluna) sopivat myös monivuotisväriksi avomaalle. Kuvissa tumman roosan sävyisiä sellais
Sienille koittivat hyvät kasvuajat loppukesän ja alkusyksyn sateiden myötä. Ainakin eteläisessä Suomessa pihojen ja puutarhojenkin yllätyskoristeita on noussut esiin monimuotoinen joukkio. Sienet ovat keskeisiä eliöitä luonnon toiminnassa muun muassa lahottajina […]
Kotoisan luonnonpuumme harmaalepän hapsulehtiset muodot ovat hauskaa huomattavaa. Niitä voi kasvattaa esimerkiksi mielikuvituksekkaina yksittäispuina, joiden lehdistö tuo mieleen vehreän, keveän oloisen sulkapeitteen. Sulka- ja hapsuharmaalepät (Alnus incana f. laciniata
Jonkinlaista kesän yhteenvetoa tekee mieli tehdä, kun syksyä alkaa olla ilmassa. Monen kohdalla puntaroidaan kasvimaan satoa, mitä kannattaa ensi vuonna taas kylvää ja mitä ei. Mitä tekisi mieli kokeilla? Itse […]
Sinipallo-ohdakkeen (Echinops bannaticus) kukinnoissa on aika ainutlaatuinen sävy, jota on kuvattu esimerkiksi metallisen siniseksi. Mykeröpalloissa voi erottaa hohtelevan myös hopeaisuutta. Illan hämyssä ohdakkeen väri vain korostuu. Lajikkeiden sinisyyden syvyys vaihtelee [&he
Hilloa olen tehnyt ja taas on marjat kerätty, huomenna keittelen. Hillo sopii erityisen hyvin suolakeksien kaveriksi !
Kuulostaa herkulliselta! Täytyykin kokeilla marja-aroniahilloa juustotarjottimella, jos kerran suolakeksienkin kanssa sopii. Kiitos vinkistä!