Esikkoja 1

Lappohjan maalaismaisen keskustan tuntumassa on pienehkö valkoiseksi maalattu talo sinisine ikkunapielineen ja nurkkalautoineen. Kesäisin lähes päivittäin autolla ohi ajaessamme olemme ihailleet pihapiirissä olevia upeita ja hyvin hoidettuja kukkaistutuksia. Pihaa katsellessa huomio kiinnittyy väistämättä aivan mahtavaan avokallioon, jota on myös hyödynnetty erinomaisesti kukkaistutusten paikkana. Varsinkin herttavuorenkilvet näyttävät viihtyvän mainiosti avonaisella ja kuivalla kalliolla. Sen laelle noustaan pitkin betoniportaita, joiden molemmin puolin rinteessä on kukkivia kasveja jos jonkinlaisia. Pihamaan kasveissa on runsaasti sekä esikkoja että tulppaaneja. Alppiruusun puna melkein häikäisee. Maata peittävien pikkutalvioiden kukkien sininen näyttää heijastelevan samaa sävyä kuin talon nurkat ja ikkunapielet.

Valkoinen talo sinisine ikkunapielineen

Talon aurinkoisessa eteläpäädyssä kahden ikkunan välistä kiipeilee kolme kärhöä. Varjoisella puolella vanha, mutta hyväkuntoinen mahonia on saavuttanut jo yli kahden metrin korkeuden. Käydessäni kuvaamassa pihan kasveja isännän kissa seuraili puuhiani tulppaanien juurelta toinen silmä puoliksi raollaan. Isäntä itse piti myös puuhiensa lomassa pientä lepohetkeä istuen rennosti kallion juurella olevassa keinussaan. Pihalla odotti vielä vesillelaskua isohko puinen, yläosastaan vihreäksi maalattu hytillinen moottorivene. (Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi)

Jaa artikkeli