Varhain tänä aamuna vein autoni pari tuntia kestävään huoltoon Tammisaareen. Niinpä minulla oli aikaa kuljeskella kameran kanssa kaupungin rantoja, ja ehdinpä käydä ulkoilupuistossa (Ramsholmen) saakka katsomassa valkovuokkojen vielä jatkuvaa kukintaa.
Vanhan kaupungin edustalla olevien venelaitureiden yllä lenteli iloisen oloisesti kaksi haarapääskyä laskeutuen sitten laiturilla olevalle köydelle puolen metrin päähän toisistaan. Eipä aikaakaan, kun toinen hivuttautui lähemmäksi. Alkoi vilkas keskustelu:
– Hei, mistä saakka sä oot tänne lentänyt?
– Etelä-Afrikassa mä olen talven viettänyt, aivan Kapkaupungin liepeillä.
– Jaa, siellähän mäkin olin, mutta pyörin enemmänkin niissä mangrovemetsiköissä. Oletko täältäpäin kotoisin?
– Täältä ollaan, eihän sitä muualle halua palatakaan kuin kotiseudulle. Tunnut mukavalta tyypiltä. Oletko vielä lainkaan pesinyt?
– En ole pesinyt, mutta mehän voitaisiin lyödä hynttyyt yhteen, vai mitä?
– Joo, oltaisiin sitten varsinainen nuoripari. Meidän pitäis heti rakentaa pesä jonkin kattoparrun päälle. Monilla on pesässä jo poikasetkin.
– Ei kai sentään?
– No ei haarapääskyillä, mutta mustarastaalla on jo. Emo kuljettaa jo nokan täydeltä matoja nälkäisille poikasilleen.
– Niin mutta nehän ovatkin olleet koko talviajan täällä, vain viluisimmat ovat lentäneet Länsi-Eurooppaan. Sen takia ne ovat ehtineet rakentaa pesän, hautoa munat ja saada poikasia.
– Mennäänkö etsimään hyvä pesäpaikka?
– Yes, mennään!
