Nurmikon tilalle tuli kukkiva viidakko
Kaikki alkoi lentävästä ruohonleikkurista. Nurmikko sai lähteä. Tilalle tulivat polut ja tiheät kasvustot.
Kaikki alkoi lentävästä ruohonleikkurista. Nurmikko sai lähteä. Tilalle tulivat polut ja tiheät kasvustot.
Ikkuna yhdistää ulkotilat sisätiloihin, se rajaa ja kutsuu katsomaan. Parhaimmillaan ikkuna on kuin elävä taulu, joka muuttuu päivän mittaan sekä sään ja vuodenaikojen mukaan.
Valkoisen ystäviä on paljon. Valkoinen on puhdas, viaton ja valoa heijastava väri, joka ei muodosta riitasointua minkään muun kanssa. Jos ottaa istutusten suunnitteluun ohjenuoraksi taidemaalari Helene Schjerfbeckin tyylin, tulee jokaisessa kukkapenkissä olla siveltimenveto mustaa ja valkoista.
Suurten puiden suoma katve luo otolliset olot lehteville varjopaikan perennoille ja happaman maan alppiruusuille. Vaaleat kukat ja lehdet ovat varjopuutarhan valopilkkuja.
Meitä oli jo vuosien ajan vaivannut pihalla kiemurteleva ja epämääräinen, mutta omalla tavallaan hellyttävä kivimuodostelma. Se könötti tontin rajalla kylätien laidassa ja muistutti etäisesti aitaa olematta sellainen. Päätimme ryhdistää rykelmän katsetta kestäväksi kiviaidaksi.
Muotoonleikkuu on Suomessa nykyisin uusi asia, vaikka oikeasti kasvien leikkaamista yhtenäisen muotoisiksi on harrastettu täällä yhtä hartaasti kuin missä tahansa muussa Euroopan maassa vuosisatoja sitten. Tapa vain unohtui sotien myllerryksissä, kuten moni muukin puutarhataiteen ilmiö.
Suomen Paras Piha -kilpailun osallistujien joukossa on vuosien varrella ollut lukuisia haastavia rinnepihoja. Rinteitä on hyödynnetty monilla onnistuneilla tavoilla.
Kaupunkimiljöössä parveke voi olla paljon muutakin kuin ovi ulkoilmaan. Se antaa mahdollisuuden tuoda pienen osan luontoa, vehreyttä ja kukkien kauneutta lähelle asukkaiden arkielämää.
Suunnitellessani Eija’s Gardenia minulla oli vahva visio siitä, että haluan kasvimaan ja sen yhteyteen kanoja. Minua viehätti ajatus kasvimaan hoidosta ja sadon keräämisestä kanojen kotkotusta kuunnellen ja kuopsutusta katsellen.
Kuinka autio olisikaan keväinen puutarha ilman sipulikukkia! Talven jälkeen, kun muu puutarha on vielä lepotilassa, pienillä sipulikukilla on suuri merkitys ihmismielelle. On aika varmistaa upea kukinta ensi keväälle.
Puutarha on helppohoitoisin, kun se täytetään kasveilla, jotka kasvavat rehevästi, peittävät maan ja tulevat samalla toimeen toistensa kanssa. Mitä tehdä, jos sattuu pitämään myös hennoista ja pienistä kasveista?
Puutarhan kasvit antavat runsaasti aistikokemuksia, ja niiden hoitotyöt ovat parhaimmillaan terapoivaa hyötyliikuntaa. Sopivien kasvien valintaan kannattaa paneutua huolella.
Kirje tulee kunkin kuun lopulla ja tuo tullessaan pihaintoa ja tietoa.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.