Seurasin eilen terassilta käsin peippojen, västäräkkien, punarintojen ja muidenkin lintujen lentelyä pihapuissa ja tepastelua nurmikolla, mihin jo iso koivu pudotteli harvakseltaan keltaisia lehtiään. Ei voi mitään, syksy on tulollaan, kun iltauutisten aikaan alkaa jo hämärtää, ja onhan ylihuomenna jo elokuu. Kesä on tähän saakka ollut lämmin ja turhankin kuiva, ainakin täällä Hankoniemellä. Niin – on ollut perin mielenkiintoista seurata lintujen pesintätouhuja pihapiirissä kevään ja alkukesän aikana. Aivan terassin edessä olevassa koivussa on pönttö, jonka joka kevät on valloittanut kirjosieppo. Emme ole aiempina vuosina nähneet, kun poikaset ovat lähteneet maailmalle, mutta nyt oli hauska seurata, kun poikaset yksi kerrallaan, pitkän pöntöstä kuikuilun päätteeksi rohkaisivat mielensä ja huterin siivin räpiköivät läheisen puun oksille.
Nälkäinen peiponpoikanen vaatii ruokaa emoltaan
Kun kamera kädessäni katselin eilen lintujen hyppelyä pihanurmikolla, mistä ne etsivät ötököitä ravinnokseen, huomasin peipon poikasensa kanssa lennähtävän lähelleni terassiportaiden alapäähän. Poikanen vaati ”kurkku suorana” syötävää emoltaan. En nähnyt, mitä emolla oli poikaselleen välipalaksi, mutta kuten kuvasarja osoittaa, poikanen näyttää alimmaisessa kuvassa aika tyytyväiseltä, arvatenkin vain hetkeksi. Peippojen ravinto koostuu hyönteisistä, silmuista ja siemenistä.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Tässä hieman kevätkulumisia minunkin pihamaalta. Tämä ihana lauantai on toden totta hellinyt lämmöllä ja leppoisalla tuulenvireellä joten on ollut mitä ihanin sää puuhastella puutarhassa. Kylvin kesäkurpitsan siemenet kasvihuoneeseen esikasvamaan. Muovisissa kasvilavoissa vihertää jo! Herneet ovat itäneet ja salaatti kasvaa kohisten. On ihanaa kuljeskella puolivarjoisalla pihalla kasveja kastellen. Näin illalla kun aurinko ei porota täydellä teholla,
Pienen tontin suunnitteluun voisi ottaa kaksi punaista lankaa: selkeyden ja rehevyyden. Rakennusmateriaaleiksi on paras valita vain pari yhteensopivaa elementtiä, esimerkiksi grafiitinharmaa kivi ja salvianvihreäksi maalattu puu. Mieleen pulpahtaa saman tien liuta hopealehtisiä kasveja, jotka sointuvat niihin täydellisesti!
Lappohjan maalaismaisen keskustan tuntumassa on pienehkö valkoiseksi maalattu talo sinisine ikkunapielineen ja nurkkalautoineen. Kesäisin lähes päivittäin autolla ohi ajaessamme olemme ihailleet pihapiirissä olevia upeita ja hyvin hoidettuja kukkaistutuksia. Pihaa katsellessa huomio kiinnittyy väistämättä aivan mahtavaan avokallioon, jota on myös hyödynnetty erinomaisesti kukkaistutusten paikkana. Varsinkin herttavuorenkilvet näyttävät viihtyvän mainiosti avonaisella ja kuivalla kalliolla. Sen laelle noustaan
Kivi on kiehtova elementti niin pihalla, terassilla kuin portin pielessä. Sammalpeitteinen siirtolohkare henkii historiaa ja luonnon voimaa, ja pikkukivet muotoutuvat koristeiksi sellaisinaan tai maalattuina. Kivet, kaikenlaiset, kannattaa ottaa osaksi puutarhaa.
Henkeäsalpaava The Lost Gardens of Heligan on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Puutarha on Eden Projectin luojan Tim Smitin ensimmäinen taidonnäyte. Se on valtavalla työmäärällä upeasti entisöity, lähes sadan hehtaarin laajuinen puutarhakokonaisuus.
Oma PIHA -lehden järjestämässä Suomen Paras Piha -kilpailussa finaaliin valittiin kirkkonummelaisten Kärkien piha. Pihassa on runsas kukinta keväästä syksyyn ja muodoltaan erikoisia puita. Metalliset eläinhahmot ihastuttavat vierailijaa.
Postimerkkipihaan mahtuu omaa ruuantuotantoa, itse kasvatettuja perennoja, komposti ja tilava terassi. Kasvit saavat mielellään olla sekä kauniita että syötäviä.
Rousayn tuulisella saarella on yllättävän vehreä puutarha ja jopa pieni metsä, kun muualla Orkneyn saariryhmässä ei juuri puita näe. Trumland House on pieni viktoriaaninen helmi.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.