Kukkakaali on hauska ja monikäyttöinen herkku niin makunsa, muotonsa ja nykyisin väriensäkin puolesta. Vihannestiskillä on tarjolla cheddarjuustonoranssia, vaaleanvihreää ja purppuraisenpunaista kukkakaalia kaveriksi tutulle valkokukintoiselle kaalille.
Terveellistä väri-iloa voi hankkia lautaselle myös kasvattamalla eri lajikkeita itse siemenistä. Värit säilyvät heleimpinä, kun kaalinkukinnot syödään raakana esimerkiksi salaateissa tai dippikastikkeen kera.
Vihreäkukintoisiin kaaleihin lukeutuu myös romanescu –parsakukkakaali, jonka kukinto on hienon limenvärinen ja lisäksi veistoksellisen kartionmuotoinen.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Muovisin ”minikasvihuonein” katettu, aurinkoisella paikalla oleva matala lava lämpenee keväällä nopeasti ja tuottaa satoa jo kovaa vauhtia. Kestävä rakennelma on palvellut tarkoituksessaan jo kymmenisen vuotta. Vain puuosa on kerran vaihdettu, sillä aluksi sokkelin/lavan lauta oli käsittelemätöntä puuta. Nyt puuosat on sivelty myrkyttömällä mustalla puuöljyllä. Huhtikuun lopulla kylvetyt siemenet ja niistä kehittyneet pikkutaimet kestivät hyvin myös
Ensi sunnuntaina, eli 14. helmikuuta, vietämme ystävänpäivää. Ystävänpäivällä on jo vanhat perinteet; Englannissa Valentinuksen päivä julistettiin viralliseksi juhlapäiväksi jo vuonna 1537. Etelä-Euroopassa linnut valitsevat parin juuri Valentinuksen päivänä! Juhlapäivä siirtyi 1800-luvun alussa Yhdysvaltoihin, jossa siitä kasvoi suuri kansanjuhla. Suomessa ystävänpäivää on vietetty 1980-luvulta lähtien. Tulppaaneja ystävänpäivän iloksi. Kevään odotukseen kuuluvat esikot ja saintpauliat. Kummasti
September öppnar dörren för hösten med alla vackra färger och kyliga nätter. Bladkaktus, kinaros, krukros, pelargoner och alla grönväxter som varit ute och samlat kraft inför vintern får nu flytta in igen. Murgrönan kan stanna ute några månader till. Kanske får de snart sällskap av någon höstblomma som tål höstens väderlek. Krukväxterna putsas på vissna
Lehtikuuset (Larix) ansaitsevat tähän aikaan vuodesta erityishuomiota, sillä ne kuuluvat maiseman myöhäisimpiin värittäjiin. Kausivihantien lehtikuusten neulaset kellastuvat ennen putoamistaan perin kauniisti! Näyttää siltä kuin alkutalven aurinko säteilisi hetkisen juuri näiden puiden oksilta. Lehtikuusista voi kasvattaa järeän metsikön tai valita pienelle pihalle hauskaa muotoa tuovan vartetun riippaversion.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.