Hyvää nimipäivää kaikille Kielo tai Pihla -nimisille henkilöille ja kaikille puutarhaystäville ihan muuten vain kesäistä kielonpäivää! Voi kyllä sanoa että tämä päivä on todella ollut kielon päivä, niin runsaasti ne edelleen kukkivat ja täyttävät luonnon upealla tuoksullaan.
Kielo leviää todella voimakkaasti vahvojen juuriensa avulla ja se on kaunis ja siisti peittokasvi metsäpuutarhassa. Heiveröisempien kasvien rinnalle tai kukkapenkkiin sitä ei siis kannata välttämättä istuttaa. Kielosta vaaleanpunakukkaisen version istutin tosin kukkapenkin reunaan jotta erotan sen tavallisista kieloista. Luulin jo kadottaneen tämän juurakon muiden kasvien lomaan, mutta tänä vuonna se muistutti olemassaolostaan suloisilla kukillaan.
Tässä pieni todiste siitä kuinka hyvin kielo leviää. Tässä näkymä olohuoneeni ikkunasta pihametsääni jonka olen halunnut säilyttää metsänomaisena. Koko etuala on täynnä kieloa. Kauempana siintävät mustikan ja puolukanvarvut. Nautin suunnattomasti siitä että voin surutta poimia maljakkoon vaikka kuinka suuren kimpullisen kieloja, sillä niitähän riittää!
Nuokkusyreeni avaa tuoksuvat kukkansa jo varmasti ennen juhannusta,
samoin punapäivänkakkarat. Tässä pienessä nupussa vaanii hämähäkki.
Tulppaanien kausi päättyi omalla pihallani eilen, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, mutta laukat aloittivat oman kukintansa juuri nyt.
Laukan kukinnasta tulee mieleeni kuin kukkia täynnä oleva räjähtävä ilotulitusraketti.
Ukkolaukkaa matalakasvuisempi pallolaukka Allium karataviense ’Ivory Queen’ kasvaa vain noin 20-30 korkeaksi, lehdet ovat leveät ja napakat, kukinto vaalea ja tuuhea pallo.
Pallolaukan kukissa on suloinen häivähdys vanhan roosan sävyä.
Näissä kukkaistunnelmissa on mukava ryhtyä odottamaan pian lähestyvää keskikesän juhlaa.
Aurinkoista ja kukoistavaa viikonloppua kaikille!
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Tänään sunnuntaina aurinko laski tasan kaksi tuntia myöhemmin (klo 17.21 Lappohjassa) kuin joulukuussa, kun päivä oli lyhimmillään. Sehän on jo paljon! Sumussa ja plussakeleissä elellessä saattaisi olettaa, että kevät tulee tuossa tuokiossa, kun luntakin on niin vähän, että riittäneekö se enää lumisotasilla leikkimiseenkään. Mutta kalenterin mukaan nyt pitäisi olla vuoden kylmin aika, joten vielä se
Syyskuun ensimmäinen viikko on reippaasti takana. Ulkona puhalsi viileä tuuli joka karisti pihamännyistä valtavan lastillisen neulasia ja koivujen lehdetkin jo osittain kellastuvat ja tippuvat oksiltaan. Ihania pieniä väriläiskiä kuitenkin pihalta vielä löytyy, kuten yllä olevat Ring of Fire-lajiketta olevat auringonkukat jotka katselevat ohikulkijoita aitani yli. Myös daaliat, syysleimut ja jaloruusut kukkivat. Peittoruusu Pink Fairy on
En muista kokeneeni aikaisemmin hetkeä omalla pihalla jolloin olisin voinut sanoa että tammikuussa heti uuden vuoden jälkeen jotain on nupulla! Jouluruusun nuput ovat kasvaneet päivä päivältä pulleammiksi. Krookukset ovat myös kasvaneet kohisten ja maasta on noussut pinnalle muutama sipulikin. Köynnöshortensian silmut näyttivät tänä aamuna myös kovin elinvoimaisille. Lumetonta pakkassäätä on kuitenkin luvassa, joten on aika
Ihan ensiksi oikein hyvää uutta puutarhavuotta kaikille täällä piipahtaville! Vuosi on alkanut hyvin lauhassa ja sateisessa säässä. Puutarhatöitäkin on hyvin voinut tehdä, kääntää vaikkapa uusia istutusalueita tulevaa kasvukautta ja uusia kasvihankintoja silmällä pitäen. LumetTomassa puutarhassa näkyvät hyvin puutarhan linjat ja istutusalueiden muodot. Innokas puutarhuri seisoo saappaat jalassa kuraisen pihamaan reunalla ja piirtää luonnoksia vihkoonsa. Sisällä
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.