Pihapuuhissa kohtasin iloisen yllätyksen: parven urpiaisia! Nämä pienet pohjoiset vieraat lehahtivat sirkuttavana parvena pois, kun lähestyin, mutta palasivat pelottomina pian takaisin – pelottomuus on kuulemma pohjoisen lintujen erikoisuus, sillä ne eivät ole lainkaan tottuneet ihmisiin, eivätkä siten osaa edes pelätä ihmisen metkuja.
Palasin kohta sisältä kameran kanssa ja pian linnutkin olivat kerääntyneet takaisin samaan paikkaan. Ne herkuttelivat sikurin siemenillä.
Sikurien vieressä kasvaa laidunkarstaohdake, sekin on hyvä siemenkasvi linnuille sen lisäksi, että nämä molemmat ovat loistavia perhoskasveja. Joitakin kertoja olen myös ihastellut keltakaunokilla ruokailevia tiklejä.
Tässäpä pätevä syy olla siistimättä perennanvarsia liian innokkaasti vielä syksyllä.
Löytyykö omalta pihaltasi hyviä linnunruokakasveja?
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Syyskesällä mieleeni painuneisiin kasvipaikkoihin lukeutuu pölyttäjäpuutarha, joka oli laadittu leikkipuistojen käyttämälle kaupunkiviheralueelle. Istutuskaukalon etulaidassa, hyvällä katselukorkeudella lastenkin näkökulmasta, kukki iloinen kokoelma pölyttäjähyönteisiä ruokkivia kasveja. Ravitseepa kukkamaan värien ja muotojen moninaisuus myös kaikenikäisten mielikuvitusta. Tällaisessa keitaassa yhdistyy sydäntälämmittävän merkityksellisiä asioita, kuten mahdollisuus tutustua kasvi- ja hyönteislajeihin sekä kokea kylvötöiden jännittävän odottava tunnelma. Ja kukin kukikas
Me Oma PIHA -lehden tekijät teemme lehteä suurella sydämellä ja toivomme, että se näkyy. Aitous ja jonkinlainen kotikutoisuus näkyvät varmaan parhaiten kuvissa. Olemme ylpeitä siitä, että emme osta kuvia kuvapankeista, vaikka ne olisivat paremman näköisiä, houkuttelevampia. Mutta myös persoonattomampia, näin arvelemme. Otin yllä olevan kuvan vuoden 2024 Pihakalenteria varten aiemmin syksyllä. Siinä on muutama istuttamista
Yksi kevään alkupuolen odotetuimmista kukkijoista on scilla, tuo pieni ja ponteva sipulikasvi, joka levittäytyy mattokasvustoiksi esimerkiksi nurmialueilla ja pensaanalusilla. Viralliselta nimeltään idänsinililja (Othocallis siberica) on kuitenkin kotoisin läntisestä Aasiasta. Meille sitä on istutettu 1800-luvulta lähtien, ensin kartanopuutarhoihin. Sittemmin scilla on osoittautunut niin sopivaksi oloihimme, että moni asutuspaikkakin on voinut jo kadota, mutta scillat vielä kukoistavat
Roihuvuoren kirsikkapuisto Helsingissä on juuri nyt täydessä kukassa. Viime päivien kesäiset kelit ovat nopeuttaneet rusokirsikkapuiden kukkaanpuhkeamista. Tämä viimevuotinen kuva näyttää, millainen kukkapilvi Roihuvuoren vesitornin juurella odottaa. Puistossa kannattaa vierailla kauempaakin, käynti siellä on kuin minimatka Japaniin, missä kirsikankukkien katseleminen on jokakeväinen, iloinen kokemus. Lisätunnelmaa tarjoaa sunnuntaina 15.5. 2016 järjestettävä hanami-juhla. Osallistua voi myös opastettuun puistokävelyyn
Risteyttämällä saa elegantti japaninkurjenmiekkakin uusia sävyjä ja runsautta. Japanilaista kasviharrastajaa kiehtovat siemenkasvatuksessa yllätyksellisyys ja uuden luominen.
Komeilta ja sopivan kesyttömiltä näyttävät amerikanpionit täydentävät alkukesän kukkaloistoa puutarhassa. Kukinnan jälkeen ne toimittavat vihreän pensaan virkaa. Syksyllä avautuvat suuret siemenkodat.
Kaikkein ihanimpia kevään kukista ovat maalis–huhtikuussa kukkivat pienet sipulikukat. Ne ovat kerrassaan jalokiviä puutarhassa. Kukkien värit loistavat tummaa maata vasten ja saavat sydämen tykyttämään. Koska aina tuntuu, että pihassa ei ole aikaisia kevätkukkia tarpeeksi, muista tänä vuonna kirjata ylös sopivat kasvupaikat ja istuta syksyllä lisää sipuleita ja mukuloita.
Karhunlaukka on Keski-Euroopan suosituimpia keväisiä villiyrttejä. Sen hienonmakuisia lehtiä poimitaan nykyisin Suomessakin yhä useammassa kotipuutarhassa.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.