Yksi kevään alkupuolen odotetuimmista kukkijoista on scilla, tuo pieni ja ponteva sipulikasvi, joka levittäytyy mattokasvustoiksi esimerkiksi nurmialueilla ja pensaanalusilla.
Viralliselta nimeltään idänsinililja (Othocallis siberica) on kuitenkin kotoisin läntisestä Aasiasta. Meille sitä on istutettu 1800-luvulta lähtien, ensin kartanopuutarhoihin. Sittemmin scilla on osoittautunut niin sopivaksi oloihimme, että moni asutuspaikkakin on voinut jo kadota, mutta scillat vielä kukoistavat aiemmilla piha-alueilla.
Scillan hieman nuokkuvissa kukissa on uniikki sinisen sävy, jonka voisi hyvinkin nimetä scillansiniseksi. Keskellä yksittäistä terälehteä kulkee tummempi juova. Herkän läpikuultava kukkamatto liikahtelee sirosti kevättuulissa, mikä tuo mieleen kevyesti aaltoilevan vesilampareen.
Idänsinililja ’Alba’ on maidonvalkokukkainen scilla, joka luo valoisia läikkiä keväisille kukkasipuliniityille. Sininen scillamassa puolestaan on hätkähdyttävän iloinen värinäky kasvaessaan keltaisina kukkivien onnenpensaiden (Forsythia) alustoilla.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Viime sunnuntaina (9.6.) kuvasin omalta osaltani kesän ensimmäiset päivänkakkarat luontolenkkini varrella olevalla hakkuuaukealla (ylin kuva). Tänään keskiviikkona lähdimme Elsan (7 v.) ja Juliuksen (9 v.) kanssa pyöräillen tuolle samaiselle hakkuuaukealle, jonne on matkaa yhteen suuntaan 3,5 kilometriä osin huonokuntoista metsätietä. Puolimatkassa kuuntelimme käpytikan pesäkolosta kuuluvaa poikasten piipitystä. Kolmessa päivässä aukean päivänkakkarat olivat avanneet kukkansa niin,
Oranssikeltanon (Pilosella aurantiaca) kukissa on upea, meikäläisessä luonnossa harvemmin nähty syvänoranssi sävy. Vähäravinteisilla niittypaikoilla viihtyvä kasvi leviää itsekseen pihalla, sekä rönsyillä että voikukkamaisilla haituvasiemenillä, jotka lentelevät tuulen mukana. Tuloksena on auringossa hehkuva keltanomatto.
Mahtava juttu, jo toinen aikainen kevät peräjälkeen. Näinä aikoina Suomen koko korostuu, kun itäisissä ja pohjoisissa osissa maata saattaa lunta olla puoli metriä ja ylikin, lännessä ja etelässä viime viikkojen sade näyttää sulattaneen lähes kaiken lumen. Aikaisimmat sipulikukat ovat varsinaisia pioneereja, niitä eivät yöpakkaset haittaa. Kun aurinko lämmittää päivällä, avautuvat kukat sepposen selälleen. Noin kuukausi sitten
Pinaatti on herkullinen ja ravinnerikas lehtivihannes, josta saa melko vähällä vaivalla kivan lisän kotikeittiöön. Lehdet ja pehmeät varret voidaan käyttää lettutaikinaan, piirakoihin ja keittoihin, minkä lisäksi niistä saa mainion lisukkeen kalalle ja lihalle paistamalla lehdet nopeasti voissa pannulla valkosipulin kera. Pikkuisen suolaa ja pippuria päälle, ja se on siinä. Yöttömän yön aikaan pinaatti alkaa kuitenkin
Suomalainen puutarhamessukausi pitää sisällään ilahduttavan monenlaisia tapahtumia suurmessuista yhdistysten taimipäiviin. Tässä kuvallinen piipahdus Kevätmessuille Helsingissä.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.