Vanhalta pihalta löytyy yleensä sikermä erilaisia herukkapensaita. Niiden ränsistynyttä tilaa ei tarvitse säikähtää: pienellä uudistamisella pensaat ponnistavat uuteen kukoistukseen.
Mustaherukka, punaherukka, valkoherukka. Kaikkia löytyy. Karviaisia kahta laatua ainakin, vattumaa. Mansikoita. Omenapuu tuolla, toinen toisaalla. Kriikunapuita, tyrnejä. Kaikki vähän kallellaan, heinä puskee juurista, oksat ovat paikoin kuivuneet ja muitakin peittää tyylikkään harmaa jäkäläkuorrutus. Tyypillinen vanha pihamaa, jonka kunnostus on vasta alkamassa.
Ensimmäiset vuodet menevät joka tapauksessa tarkkaillessa, sillä koskaan ei tiedä mitä maasta nousee. Ties vaikka minkälaisia puutarhaihmisiä pihan historia kätkeekään sisäänsä. Ja onhan sitä muutenkin tutustuttava pihaan, sen erityispiirteisiin, kuten valoon ja varjoon, maaperään, tuulen suuntiin ja kaikkeen sellaiseen.
Herukkapensaista on hyvä aloittaa. Vanhoja, kuivuneita oksia voi poistaa koska tahansa, pensas ei pane sitä pahakseen. Päinvastoin: se nuorenee kuin silmissä. Hiukan myöhemmin, yleensä varhain keväällä tai myöhemmin syksyllä, ryhdytään leikkaamaan pensasta isommalla kädellä. Luetaan oppaita, tarkistetaan miten homma oikeaoppisesti kuuluisi tehdä, ja sitten ryhdytään tositoimiin. Pikkuhiljaa, varmuuden vuoksi.
Ihan ensimmäiseksi poistetaan pensaan ympäriltä vanhat ja lahonneet tukirakenteet ja sen jälkeen kuivat oksat.
Vaikka pensas olisi tuottanut kohtuullisen hyvin, ovat marjat saattaneet jäädä pieniksi, kun pensas kasvaa keskellä heinikkoa ja kun sinänsä boheemin hurmaavat luonnonkasvit ovat vieneet siltä voimia. Ne siis poistetaan pensaan juurelta ja ympäriltä niin tarkkaan kuin mahdollista. Pensas kaipaa myös uutta voimaa. Kompostimulta, hyvinpalanut lehmän tai hevosen lanta ja miksei myös kaupan puutarhamulta tekee sille hyvää.
Vanha mustaherukkapensas uudistuu.
Tällä hyvin heinittyneellä vanhalla pihalla päädyttiin seuraavaan ratkaisuun: herukkapensaan alustasta kitkettiin ensin rikkaruohot niin tarkkaan kuin suinkin, minkä jälkeen siistitty alue peitettiin sanomalehdellä, ja päälle lisättiin multaa ja lopuksi kutterinpurua. Pensas näyttää jo nyt aivan toiselta kuin hetkeä aiemmin, kun se kurkisteli miltei huomaamattomana pitkäksi venähtäneen ruohikon keskeltä.
Oma Pihan numerossa 5/2025 kirjoitan yleisemmin pohdintoja vanhan puutarhan kunnostuksesta. Hoitamatta jääneet puutarhat kun vaativat jossain vaiheessa kunnostusta, oli sitten kyse vaatimattomasta viljelyspalstasta, pieteetillä hoidetusta kotipihasta, kuuluisasta kukkatarhasta tai aristokraattisesta muotopuutarhasta. Työtä, aikaa ja visiota se vaatii, mutta lopputulos palkitsee tekijänsä.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Pirkko ja Tauno Karjalainen ovat rakentaneet eläkeläiskodin maalle, kauaksi kaupungin palveluista. He vaalivat pihassa perinnekasveja. Isoilla kivillä on tärkeä osa pihassa ja ne näyttävät kauniilta talvellakin. Tämä artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 5/2017, piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti 2016.
Hyönteishotellit tuntuvat olevan tämän hetken kuumin puutarhajuttu. Etenkin kaupunkipuutarhoissa ja -puistoissa kaivataan kipeästi pölyttäjiä ja muita hyödyllisiä hyönteisiä. Joten miksipä ei tarjota niille ensi alkuun asuinsija? Bongailtuani aikani erilaisia hyönteishotelleja kaupoissa, messuilla ja puistoissa innostuin lopulta rakentamaan omani. Ideani on simppeli: otetaan tyhjä teepurkki ja täytetään se erilaisilla kuivilla oksanpätkillä ja pihalta löytyneillä heinillä. Käpyjäkin
Pari päivää ennen vuodenvaihdetta kävin samoilemassa muutaman tunnin ajan Hankoniemen ”erämaassa”. Reittini suuntautui Skogbyn ruukkialueella olevalle purolle, mistä arvelin löytäväni jäistä kuvattavaa edellisen yön pikkupakkasen jäljiltä. Viime kesänä tuo puro oli ajoittain täysin kuiva, mutta nyt vesi syöksyi lammesta tien alittavan tunnelin kautta purouomaan kohisten ja pärskyen. Puron ylle taipuneissa pensaiden oksissa roikkuivat komeat jääpuikot.
Päivät joulusta Loppiaiseen ovat monissa kulttuureissa erityisen tärkeää rauhoittumisen ja läsnäolemisen aikaa. Mennyttä (puutarha)vuotta tutkailemalla ja nykyhetkeä kuuntelemalla voi silloin valmistautua tulevaan kasvukauteen. Vaikka talvipäivänseisauksen jälkeen valoisuus on ruvennut monin paikoin päivä päivältä kasvamaan, ollaan vuodenvaihteessa vielä hämärän sävyttämässä muutosvaiheessa. Entisajan maaseutukulttuurissa puhuttiin talvisesta hämäränhyssystä, iltahämärän ja pimeän laskeutumisen välisestä hetkestä, jolloin huilattiin tietoisesti vaikkapa
Suomalainen puutarhamessukausi pitää sisällään ilahduttavan monenlaisia tapahtumia suurmessuista yhdistysten taimipäiviin. Tässä kuvallinen piipahdus Kevätmessuille Helsingissä.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.