Kielonpäivän kukkasia

Linda Peltola Blogipostit, Linda Peltola Leave a Comment

Hyvää nimipäivää kaikille Kielo tai Pihla -nimisille henkilöille ja kaikille puutarhaystäville ihan muuten vain kesäistä kielonpäivää! Voi kyllä sanoa että tämä päivä on todella ollut kielon päivä, niin runsaasti ne edelleen kukkivat ja täyttävät luonnon upealla tuoksullaan.

kielot

Kielo leviää todella voimakkaasti vahvojen juuriensa avulla ja se on kaunis ja siisti peittokasvi metsäpuutarhassa. Heiveröisempien kasvien rinnalle tai kukkapenkkiin sitä ei siis kannata välttämättä istuttaa. Kielosta vaaleanpunakukkaisen version istutin tosin kukkapenkin reunaan jotta erotan sen tavallisista kieloista. Luulin jo kadottaneen tämän juurakon muiden kasvien lomaan, mutta tänä vuonna se muistutti olemassaolostaan suloisilla kukillaan.

vaaleanpunainen_kielo

Tässä pieni todiste siitä kuinka hyvin kielo leviää. Tässä näkymä olohuoneeni ikkunasta pihametsääni jonka olen halunnut säilyttää metsänomaisena. Koko etuala on täynnä kieloa. Kauempana siintävät mustikan ja puolukanvarvut. Nautin suunnattomasti siitä että voin surutta poimia maljakkoon vaikka kuinka suuren kimpullisen kieloja, sillä niitähän riittää!

kielometsa

Metsäpuutarhassa alppiruusu ’Haaga’ lopettelee pikkuhiljaa loistokasta kukintaansa.

haaga_alppiruusu

Nuokkusyreeni avaa tuoksuvat kukkansa jo varmasti ennen juhannusta,

nuokkusyreeni

samoin punapäivänkakkarat. Tässä pienessä nupussa vaanii hämähäkki.

punapaivankakkara

Tulppaanien kausi päättyi omalla pihallani eilen, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, mutta laukat aloittivat oman kukintansa juuri nyt.

ukkolaukka

Laukan kukinnasta tulee mieleeni kuin kukkia täynnä oleva räjähtävä ilotulitusraketti.

ukkolaukka2

Ukkolaukkaa matalakasvuisempi pallolaukka Allium karataviense ’Ivory Queen’ kasvaa vain noin 20-30 korkeaksi, lehdet ovat leveät ja napakat, kukinto vaalea ja tuuhea pallo.

laukka

Pallolaukan kukissa on suloinen häivähdys vanhan roosan sävyä.

laukka2

Näissä kukkaistunnelmissa on mukava ryhtyä odottamaan pian lähestyvää keskikesän juhlaa.
Aurinkoista ja kukoistavaa viikonloppua kaikille!

lehtokielo