Asettelimme muutamia päiviä sitten runsasmarjaisia katajanoksia terassillamme oleviin ruukkuihin ja kukkalaatikkoihin, kuten tapanamme on ollut syksyisin jo monen vuoden ajan. Aiemmin emme ole kuitenkaan havainneet, että pihapiirissämme lennähtelevät punarinnat olisivat olleet kiinnostuneita siniposkisista katajanmarjoista. Lintukirjassa tosin mainitaan, että kesäaikaisten hyönteisten ja muiden pikkueläinten lisäksi punarinta syö muulloin myös marjoja. Mutta että katajanmarjoja, sitä en olisi uskonut! Olen nyt seuraillut joitakin päiviä, kun punarintapariskunnasta ainakin toinen on useasti käynyt hakemassa marjoja suuhunsa. Toisinaan tämä rohkea lintu on jäänyt terassin kivilaatoitetulle lattialle pyörähtelemään kuin mannekiini konsanaan. Mutta eivätköhän ne piakkoin pakkaa laukkunsa ja suuntaa talvehtimisalueilleen Länsi- tai Etelä-Eurooppaan. Muuten – katajanoksien taustan punaväri tulee kanervista.
Punarinta ja katajanmarjat
Lue myös
Summausta toukokuun väriskaalasta
Tämänvuotinen toukokuu summautuu ainakin etelän keleissä havaintoon siitä, miten kukinnat kiisivät vaiheesta toiseen. Liikkeelle lähdettiin herkästä scillansinisyydestä. Se on minusta aina yksi kevään ihastuttavimmista kukkailmiöistä, joka voisi hieman viileämmissä kev
Perinnepelargonitietoa kansissa
Uutisoidaanpa, että Luonnonvarakeskuksen perinnepelargonihankkeen tulokset on nyt julkaistu. Ensimmäinen laatuaan oleva tietopaketti on useamman pelargonien säilymisen eteen työtä tehneen tahon kokoama ja sisältää mm. kuvia, kuvauksia ja tarinoita lukuisista […]
Kiivi kukkii
Oletko koskaan nähnyt kiivin kukkivan? Ei sitä helposti huomaakaan, sillä kukat ovat pienet ja piilottelevat lehtien alla. Ovatko ne erityisen kauniit, on mielipidekysymys, mutta mielenkiintoiset ne ainakin ovat. Tämä […]
Kukkiva tulppaanipuu
Olen nähnyt tulppaanipuita kasvitieteellisissä puutarhoissa eri puolilla Eurooppaa, mutten koskaan kukassa. Joten kun nyt äkkäsin vehreän puun ja sen kookkaiden lehtien keskellä kellanvihreät oranssiraitaiset tulppaania tai liljaa muistuttavat kuppimaiset kukat, […]
Risukoristeita pihalle ja pääsiäispöytään
Mahtavan aurinkoinen pääsiäisviikonloppu on edessä ja ilmoilla on lupaavia kevään merkkejä, lämpötilan kohotessa reippaasti plussalle. Tänään virittäydyin tunnelmaan risutöiden parissa. Luonnonmateriaalit sopivat kevään juhlaan niin kasvihuoneessa kuin kattauksessa. Ra