
Viime päivät ovat olleet niin aurinkoisia ja lämpimiä, että luonto oikein puhkuu reipasta kasvuvauhtia, jota avitti myös lämpimiä ilmoja edeltäneet sateet. Eilisellä (4.5.) luontoretkelläni pääsin kuvaamaan jo rentukankukkiakin. Karaistunut ja reheväkasvuinen rentukka on kauneimmillaan kukkiessaan näyttävästi ja iloisenvärisesti rannoilla ja kosteikoissa. Maljakkokasvina se on kehno, nopeasti nuupahtava.
Tusinan verran pieniä (etusiipien kärkiväli n. 2,5 cm), ”metallinhohtosiipisiä” kangasperhosia hyöri jo lakastumaan päin olevissa pajujen kukinnoissa. Kangasperhonen on varhaisimpia keväällä kuoriutuvista päiväperhosistamme, jonka lentoaika on toukokuun alusta kesäkuun puoliväliin. Lammen rannalla, sinitaivasta heijasteleva vesi taustanaan, oli neitoperhonen samoin pajun kukinnoilla. Kuvatuksi tulivat myös valkosiipinen lanttuperhonen sekä kevätesikoista mettä imenyt sitruunaperhonen. Lammen rantavedessä uiskenteli myrkytön ja muutenkin ihmisille vaaraton rantakäärme.
Kanerva-aika kuuluu syksyn ihaniin kasvikausiin. Ensin pastellisia värinäkymiä loivat luonnonkanervikot ja nyttemmin kanervat kukittavat syysruukkuja. ’Garden Girls’ -kanervat (Calluna) sopivat myös monivuotisväriksi avomaalle. Kuvissa tumman roosan sävyisiä sellais
Sienille koittivat hyvät kasvuajat loppukesän ja alkusyksyn sateiden myötä. Ainakin eteläisessä Suomessa pihojen ja puutarhojenkin yllätyskoristeita on noussut esiin monimuotoinen joukkio. Sienet ovat keskeisiä eliöitä luonnon toiminnassa muun muassa lahottajina […]
Kotoisan luonnonpuumme harmaalepän hapsulehtiset muodot ovat hauskaa huomattavaa. Niitä voi kasvattaa esimerkiksi mielikuvituksekkaina yksittäispuina, joiden lehdistö tuo mieleen vehreän, keveän oloisen sulkapeitteen. Sulka- ja hapsuharmaalepät (Alnus incana f. laciniata
Jonkinlaista kesän yhteenvetoa tekee mieli tehdä, kun syksyä alkaa olla ilmassa. Monen kohdalla puntaroidaan kasvimaan satoa, mitä kannattaa ensi vuonna taas kylvää ja mitä ei. Mitä tekisi mieli kokeilla? Itse […]
Sinipallo-ohdakkeen (Echinops bannaticus) kukinnoissa on aika ainutlaatuinen sävy, jota on kuvattu esimerkiksi metallisen siniseksi. Mykeröpalloissa voi erottaa hohtelevan myös hopeaisuutta. Illan hämyssä ohdakkeen väri vain korostuu. Lajikkeiden sinisyyden syvyys vaihtelee [&he