Kevätpuutarhan viehättävät vuokot

Sininen, valkoinen, keltainen – siinä on kevään vuokkoihanuuksien kukintajärjestys. Vuokonkukkien monimuotoisuus voi innostaa ryhtymään kasvikeräilijäksi. 

Valkovuokkomeren hohtava valo ja vuokkokimppu, onnekkaasti kohdattu keltavuokkolaikku ja sinivuokkojen salaperäinen sinisyys kuuluvat kevääseemme. Nämä näyt ovat piirtyneet lähtemättömästi muistiin usein jo lapsuudessa, ja myöhemminkin moni haluaa istuttaa kevätkukista juuri vuokkoja ihaillakseen niiden yltäkylläistä loistoa pihamaalla. 

Sini-, valko- ja keltavuokot ovat pohjoisen pallonpuoliskon lauhkeiden metsien monivuotisia asukkaita ja mainioita kasveja myös puutarhaan. Vuokot ovat sekä metsän että perennapenkin varhaisimpia kukkijoita. Ne julistavat herkällä kauneudellaan uuden kasvukauden alkaneeksi muutoin vähävärisessä maisemassa. Vuokkojen sinänsä yksinkertaiset, ”perusmuotoiset” kukat ovat täydelliset, ja terälehdet toistavat sävynsä kuulaasti. Vuokkopuutarhassa voi nauttia sekä kukkayksilöiden siroista yksityiskohdista että kukkien joukkovoimasta, kun esimerkiksi hämy- tai keltavuokko on avannut kukkia koko kasvustonsa täydeltä. 

Korkeahko ja lehtevä kasvutapa tekee valko- ja keltavuokoista oivia puutarhan keväisiä maanpeittäjiä. Kun keveän liuskaiset lehdet myöhemmin kesällä lakastuvat, tulee perennapenkissä tilaa muille kasveille, kuten kuunliljojen kaltaisille suurilehtisiksi varttuville perennoille. Yksinkertaiset vuokonkukat ovat esimerkiksi mehiläisille tärkeitä aikaisia toukanruoka- eli siitepölylähteitä. Kukat avautuvat ja sulkeutuvat päivänvalon muuttumista seuraillen. 

Vuokkojen hankintaa

Vuokot kuuluvat Keski-Euroopassakin lehtimetsien tuttuihin kevätkukkijoihin ja myös klassisiin metsäpuutarhan kasveihin. Niistä ovat kirjoittaneet innostavasti esimerkiksi englantilaisten Beth Chatton ja E. A. Bowlesin kaltaiset kasviekspertit. Vuokkojen luontainen monimuotoisuus on innostanut etenkin saksalaiset ja englantilaiset kasvatus- ja jalostustoimiin. Virossa biologi Taavi Tuulik on löytänyt Hiidenmaalta lisäykseen useita hienoja kerrattukukkaisia keltavuokkomuotoja. 

Luonnonvuokkojen puutarhaan siirtämisessä on paras olla harkitsevainen, jotta ne eivät taantuisi, sillä esimerkiksi valkovuokkokasvustoihin kohdistuu keväistä keräilypainetta ja sinivuokontaimen kasvuvauhti kukkivaksi on hidas. Aina ei ole myöskään varmuutta, lähteekö luonnosta siirretty kasvi kunnolla kasvuun puutarhassa. Vuokkojen lisääminen siemenistä onnistuu, kun siemenet kylvetään kesällä heti tuoreeltaan ja kylvöruukku jätetään seuraavaksi talveksi ulos. Lajikkeita lisätään vain kasvullisesti. 

Keväisiä vuokkoja on toistaiseksi runsaimmin myynnissä keskieurooppalaisilla taimitarhoilla. Valikoima on vähitellen lisääntynyt myös kotimaisilla perennoihin erikoistuneilla kasvattajilla ja puutarhamyymälöissä, vaikka meille sopivia vuokkolajikkeita ja -muotoja olisi varmasti enemmänkin. Valko- ja keltavuokkojen sekä niiden kerrannaismuotojen ja ternivuokon varmimpia ostopaikkoja ovat perinteisesti olleet kasviyhdistysten, kuten Maatiaisen ja Hyötykasviyhdistyksen, taimipäivät. 

Sininen vappukukka 

Lehtosinivuokko (Hepatica nobilis) aloittaa vuokkokauden maan eteläosassa usein jo huhtikuussa. Ensimmäisinä kukkaan puhkeavat auringossa paistattelevien rinteiden sinisilmät. Noin 10 sentin korkuisiksi kasvavista sinivuokoista muodostuu ajan kanssa täplämäinen niitty. Yksittäinen sinivuokko tuuhistuu vuosien kuluessa lehteväksi ja runsaskukkaiseksi pehkoksi, mutta toiseen paikkaan leviäminen tapahtuu vain siemenillä. Levittämisen hoitavat muurahaiset, jotka syövät siementen, oikeaoppisesti pähkylöiden, rasvalisäkkeitä ja kuljettavat samalla siemenet uusiin suuntiin. 

Sinivuokon kaarevamuotoiset ja punertavan syvänvihreät lehdet koristavat maata talvellakin. Pörröiset kukkanuput talvehtivat niiden suojassa. Uusi lehdistö alkaa varttua keväällä ja korvaa edellisvuotiset lehdet kesän tullen. Sinivuokkoa esiintyy luontaisesti etelärannikolta Etelä-Hämeeseen ja Satakuntaan saakka. 

Tienpientareelta tai metsälaikulta voi löytää liudan erilaisia sinivuokonkukkia. Monia kiehtovia luonnonmuotoja on otettu viljelyyn ja nimetty myös lajikkeiksi varsinkin muualla Euroopassa. Terälehtien väri voi vaihdella tutusta violetinsinisestä aniliininpunaiseen ja kokovalkoiseenkin. Joidenkin kokemusten mukaan punakukkaisuus olisi yleisempää emäksisessä kalkkimaassa kasvavilla sinivuokoilla. Tavallisesti terälehtiä on kuusi kappaletta ja ne ovat pyöreähköreunaisia, mutta niidenkin ulkomuodossa ja lukumäärässä on vaihtelua. Sinivuokon lehdet voivat olla erikoisimmillaan vaikkapa marmorikuvioiset. 

Sinivuokkoja maailmalta 

Puutarhaan sopivat lehtosinivuokon lisäksi keskemmältä Eurooppaa kotoisin oleva unkarinsinivuokko (H. transsilvanica) lajikkeineen sekä näiden kahden risteymät tarhasinivuokot (H. × media). Unkarinsinivuokon tuntomerkkejä ovat hammasreunaiset lehdet sekä monesti tummavartiset heteet. Se kasvaa kotoista luonnonlajiamme nopeammin maanpeitoksi ja kukkii sitä varhemmin. 

Tarhasinivuokkojen kukkien sävyt vaihtelevat. Esimerkiksi saksalainen lajike ’Silberprinzessin’ ja suurikukkainen ’Ballardii’, joka on jo vuodelta 1917, toistavat unkarinsinivuokon vaaleaa sinistä. Tarhasinivuokot kukkivat yleensä lehtosinivuokkoa runsaammin. Suomessa myydään lähinnä lehto- ja unkarinsinivuokkojen taimia. Varsinkin lehtosinivuokon kenties mieluisia muistoja herättävä kukinta tyhjentää taimilaatikon nopeasti siellä, missä kasveja sattuu olemaan myynnissä. 

Japanissa sikäläisten sinivuokkojen (H. nobilis var. japonica) monimuotoisuus on erityisen suuri. Siellä sinivuokko katsotaan jopa statussymbolikasviksi. Vuokkokasvattajat ovat tuoneet japanilaisia sinivuokkoristeymiä Eurooppaan. Niiden talvehtiminen tosin saattaa vaatia erityiskikkoja jo Saksassa. 

Valoisat valkovuokot 

Valko- ja keltavuokot muistuttavat  tavallaan sipulikasveja. Kun pienet pähkylät on kukinnan jälkeen kypsytetty, vuokot vaipuvat maavartensa turvin loppukesäksi uneen mullan alle. Valko- ja keltavuokot leviävät paitsi siemenillä, myös maavarsistonsa avulla. 

Luonnon valkovuokkomeret ovat yleisimpiä maan eteläosissa, mutta kasvustoja tavataan harvempana aina Lapin kynnykselle saakka. Valkovuokko käy perenna-alueiden lisäksi kauniiksi niityksi vaikkapa kehnolle nurmikolle. Kivikkopuutarhakumpareisiinkin valko- ja keltavuokkoja voi istuttaa, muttei aivan kuivettuvimmalle kohdalle. Kesäajan viettäminen maavarren varassa parantaa vuokkojen kuivuudenkestoa jonkin verran. 

Valkovuokon (Anemone nemorosa) kukissa on tavallisesti kuusi tai seitsemän terälehteä. Terälehtien ulkolaidoilta haaleanpunertavia kukkayksilöitä löytyy usein luonnosta. Vaaleanpunakukkainen valkovuokko on kirjattu monen kasviharrastajan toivelistalle, ja lajikkeiden joukossa sellaisia onkin. Esimerkiksi matalahkon ’Kentish Pink’ -lajikkeen kasvustossa näkyy syvää pinkkiä varsinkin kukan vanhetessa. Korkeamman ’Rotkäppchen’ -valkovuokon kukissa on hurmaava sekoitus vaaleanpunaisen ja vahvemman roosan sävyjä. 

Tutuimpia valkovuokkoerikoisuuksia on hyväkasvuinen ja siniliilana hohtava hämyvuokko ’Robinsoniana’ (A. nemorosa f. caerulea). Tämä palkittu vuokko löydettiin Oxfordin kasvitieteellisestä puutarhasta ja otettiin viljelyyn jo vuonna 1870. ’Blue Bonnet’ edustaa ihastuttavaa vaaleaa, myöhemmin kukkivaa sineä, ’Royal Blue’ taas tumminta, violettiin taittuvaa sinisyyttä. Sen terälehtien muoto on töpäkkä ja lehdistökin tummahko. 

Keskuksestaan säntillisen nappimaisesti kerrattu ’Vestal’ on hyvin valkoinen, joskin se voi saada myös kerman ja vihreän sävyjä. Myös vanha ’Alba Plena’ eli ’Flore Pleno’ on valkeakukkainen, mutta vähemmän ja epämuodollisemmin kerrattu. Se kukkii yksinkertaista luonnonvalkovuokkoa myöhemmin. ’Blue Eyes’ -lajikkeen minikrysanteemimaisten valkoisten kerrannaiskukkien keskellä hehkuu sinivuokonsininen silmä. 

’Green Fingers’ -lajikkeen valkoisten terälehtien keskellä kasvaa vihreä kruunu sirohalkoisia pikkulehtiä. Lajikkeella ’Green Dream’ pikkulehdet ovat vielä suurempia – ne ovat itse asiassa lehdiksi muuntuneita heteitä. Hurjannimistä ’Monstrosaa’ voi olla vaikea edes uskoa valkovuokoksi, niin räjähtäneeltä sen kukan hieman valkeaa sisältävä lehtipaljous näyttää. Muutamia muita valkovihreitä ja pinkkivihreitä, muun muassa Tanskasta ja Norjasta löydettyjä valkovuokkomuunnoksia on pidetty seurauksena Tšernobylin ydinlaskeumasta. Eräillä kerratuilla vihervalkokukkaisilla lajikkeilla on sen sijaan viljelyhistoriaa jo 1500-luvulta lähtien. 

Matalimmillaan valkovuokot ovat 10 cm korkeita, yleisimmin 15-senttisiä. Korkeimpia valkovuokkoja edustaa esimerkiksi 20-senttinen ’Lychette´, joka kasvaa voimakkaasti ja hohtelee suurin, valkoisin kukin. 

Puronvarren kevätaurinko 

Keltavuokko (Anemone ranunculoides) on harvinaisin luonnonvuokoistamme. Sen aurinkoisia kasvustolaikkuja esiintyy Ahvenanmaalla ja maan eteläosien hieman savipitoisissa lehtometsissä. Se on vuokoistamme vaativin maanlaadun suhteen. Osa pohjoisemmista keltavuokkoesiintymistä saattaa olla puutarhakarkulaisia. 

Terälehtiä on yleensä viisi kappaletta. Luonnosta viljelyyn on saatu monia keltavuokon kerrattuja muotoja. Perinteisen ’Flore Pleno’ -keltavuokon terälehtikerrokset korostavat helottavan pikkuauringon vaikutelmaa. Kukat kestävät yksinkertaista keltavuokkoa kauemmin. 

Kevätvuokoista kenties ihastuttavin on kelta- ja valkovuokon risteymä ternivuokko (A. nemorosa × ranunculoides tai A. × lipsiensis). Ainutlaatuista, valkealla pastelliseksi murrettua kukkaväriä voisi kuvata kuunkeltaiseksi. Suomenkielinen nimi tavoittelee kermaisen ternimaidon sävyä, ruotsinkielinen svavelsippa taas rikin värinyansseja. Luonnosta ternivuokkoa saattaa löytyä hyvin harvinaisena paikoilta, joilla kasvaa sen molempia vanhempia. Ternivuokko lisääntyy vain kasvullisesti. 

Vuokkojen parhaat kaverit 

Kaikki vuokot soveltuvat yhdistettäviksi puutarhan pohjalla leviäväksi tilkkutäkiksi. Harrastaja kokoaa täkkiin suosikkivärinsä tai -kukkamuotonsa. Kasvuston voi sävyttää vaikkapa liukuvasti erilaisia vaaleanpunaisia vuokkoja valitsemalla. Myös yksinkertaisten ja kerrattujen vuokkomuotojen toisistaan hieman poikkeavat kukinta-ajat käyvät suunnittelun perustaksi. 

Yleensäkin ne kasvit, jotka kasvavat vuokkojen kanssa luonnossa, ovat hyviä kumppaneita myös puutarhassa. Metsäretkillä tehtyjen havaintojen pohjalta voi selvitellä taimitarhoilta vastaavia puutarhalajikkeita. Imikkä, kiurunkannus ja puistolemmikki toimivat vuokkojen rinnalla herkkien sinertävien, punertavien ja valkeidenkin sävyjen tuojina. 

Koristeheinät, kuten useat sarat ja keltaviirukas kirjopuntarpää (Alopecurus pratensis ’Aureovariegatus’), luovat vuokkojen kanssa piristäviä värisekoituksia ja versoillaan muotovaihtelua. Saniaiset täydentävät lehdon raikkaan vihreän tunnelman. 

Aikaiset lumikellot, krookukset ja talventähdet toimivat hyvin etenkin matalampien sinivuokkojen seurana. Samoin vuokkopenkissä viihtyvät posliinihyasintit, jouluruusut, kevätlinnunherneet ja esikot. Niiden sävymaailmoista voi laatia puutarhaan monentyyppistä keväistä katseltavaa. 

Vuokoista ja varhain kukkivista puuvartisista, kuten näsiästä, pähkinäpensaasta tai vaikkapa herukoista, rakentuu monikerroksisia mielenkiintoisia kevätkokonaisuuksia. 

Lukemista 

Pentti Alanko
Perennat

Marie ja Björn Hansson
Lökar & knölar
Perenner

Keskieurooppalaisia erikoistaimistoja 

alpine-peters.de (Saksa) 

sarastro-stauden.com
(Itävalta)

Vuokot ovat helppohoitoisia 

Sekä eurooppalaiset luonnonlajit että niiden lukuisat muodot ja lajikkeet menestyvät lehtometsän oloja vastaavalla kasvupaikalla. Vuokot ovat helppohoitoisia ja terveitä. Kevätkasveina vuokot kukoistavat silloin, kun valoa tulvii lehdettömien puiden lomasta. Kesällä taas lehtivarjostus ehkäisee maata kuivumasta liikaa. 

Vuokoille sopiva maaperä pidättää kosteutta, mutta ei ole märkä talvellakaan. Syksyn lehtiä kannattaa jättää vuokkopenkkeihin talveksi, sillä yhdessä lumen kanssa lehdet suojaavat kasveja. Maatuvat lehdet ja kompostimullan lisääminen vuokkoalueelle pitävät yllä maan lehtomaisuutta. Kalkki hyödyttää kaikkia vuokkoja, mutta etenkin keltavuokkoa. 

Leinikkikasveihin lukeutuvien vuokkojen myrkyllisyys on tarpeen muistaa, jos vuokkoja poimitaan maljakkoon. Valko- ja keltavuokko eivät yleensä kelpaa hirvieläimille tai myyrille, mutta kauriit ovat valitettavasti mieltyneet sinivuokon lehtiin ja voivat syönnillään jopa hävittää kasvuston. Joka tapauksessa kokoelman vuokkoharvinaisuudet kannattaa kaurisseuduilla suojata verkolla tai ainakin seurata tilannetta valppaana. 

Lajikkeita puutarhaan istutettaessa on hyvä huolehtia asettumisrauhasta. Esimerkiksi luonnonvuokkokasvuston lomaan lisätyt erikoisuudet voivat sinne alkuun heikompina hukkua. Joinakin vuosina vuokot saattavat jättää kukkimisen väliin ja keskittyä vahvistamaan maavarsia. 

Valko- ja keltavuokkokasvustojen jakamiseen ryhdytään lehdistön kuihtumisen jälkeen heinäkuussa. Ainakin valkovuokkoja voi hankkia syyskesällä lepotilaisina maavarrenpaloina, joiden tulisi olla maahan laitettaessa mahdollisimman tuoreita. Jos palat tuntuvat kuivettuneilta, niitä liotetaan yön yli vedessä ennen istuttamista maahan muutaman sentin syvyyteen. 

Julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 2/2023

Kasvit, Kasvuvyöhyke I, Kasvuvyöhyke II, Kasvuvyöhyke III, Kasvuvyöhyke IV, Kasvuvyöhyke V, Kasvuvyöhyke VI, Kasvuvyöhyke VII, Luonnonkasvit, Perennat

Henrietta Pitkänen

Kirjoitan tekstejä kasvien maailmasta, puutarhastani Hangon saaristossa ja vuodenaikojen inspiroimia juttuja koti- ja ulkomailta. Pidän paljon muun muassa niityistä, hyötykasveista, kasveihin liittyvästä perinnetiedosta, kukkapuista ja syysväreistä.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Tutustu Oma PIHA -lehteen

Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.

Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.

Katso tarjous

Mainos päättyy